Elina Hirvonen: Punainen myrsky
On oikeastaan aika hämmentävää, kuinka kaunis voi olla kirja, joka kertoo hirvittävistä asioista.
Muualla maailmassa aikuiset saattavat valittaa lasten tottelemattomuutta ymmärtämättä, että sellainen valitus on etuoikeus. Tottelematon lapsi on kasvanut turvassa. Ne, jotka pelkäävät eniten, tottelevat aina.
Romaanin minäkertoja elää lapsuutensa pelossa. Hänen isänsä vastustaa Saddam Husseinin hirmuhallintoa. Viimein perheen on pakko lähteä pakoon. Elämä jatkuu jonkinlaisena pakolaisleirillä, kunnes perhe pelastetaan Suomeen. Vaan millainen on tuo pelastus? Yhtä aikaa Suomi on paratiisi, mutta pelko on ehtinyt kaivautua liian syvälle. Se on kasvattanut lonkeronsa ja kiemurrellut perheen sisimpään. Huoli läheisistä kotimaassa jatkuu. Kiitollisuus uutta kotimaata kohtaan on syvää, mutta erilainen kulttuuri hämmentää.
Kirjan nykyhetkessä aikuistunut kertojaääni työskentelee rauhan puolesta entisessä kotimaassaan. Hän on kääntää raivonsa kätkien isänsä vainoajien puheita rauhantekijöille, on yhtä aikaa suomalainen aikuinen mies, mutta toisalta se pikkupoika, joka kävi katsomassa isäänsä vankilassa. Hän pitää huolta puolisostaan ja äidistään, naisesta, joka rakastui kapinalliseen, pelkäsi, huolehti, palveli, koko ikänsä.
Elina Hirvosen kerronta on aina kaunista, mutta nyt hänen lauseissaan sai suorastaan liidellä. Niin kirkasta oli ilmaisu. Hirvonen kertoo pakolaispojan ja hänen äitinsä tarinan tavalla, joka (näin luulen) sanoittaa monen sodan jaloista paenneen ja heidän jälkeläistensä tuntoja, mutta johon pystyy samaistumaan täällä rauhan ja vaurauden keskelläkin varttunut. Moni suomalainenkin on joutunut kantamaan vastuuta liian varhain, monen perusturvallisuuden tunne on saanut säröjä jo ennen kouluikää. Ja tuo kipeä halu miellyttää: tehdä vanhemmat ylpeiksi, eikö siihen samaistu jokainen meistä?
Kirja perustuu Hussein al-Taeen ja hänen perheensä kokemuksiin ja kertomuksiin. Hirvonen kertoo jälkisanoissaan, että vaikka romaanin taustalla ovat todelliset tapahtumat, halusi hän kirjoittaa kaunokirjallisista henkilöistä, jotka syntyvät näiden tarinoiden pohjalta. Tosipohjaisuus toi lukemiselle oman lisämausteensa, mutta romaanin käsittelemät teemat ovat niin universaaleja, että ne kasvavat yksittäisiä elämäntarinoita laajemmalle.
Elina Hirvonen: Punainen myrsky
WSOY 2019
276s.
Arvostelukappale
Tämä kirja on kummitellut mielessä pitkään, mutta en ole ehtinyt vielä tarttua siihen. Toisaalta en kyllä ymmärrä lainkaan viehtymystäni tällaisiin hyvinkin rankkoja, ahdistavia ja surullisia teemoja käsitteleviin kirjoihin. Maailmantuska on välillä valtavaa, mutta silti tasaisin väliajoin löydän itseni lukemasta kirjoja, jotka vain ruokkivat surullista oloa. Ehkä se on tarvetta muistaa, kuinka paljon tällä pallolla on vielä korjattavaa.
VastaaPoistaPidän Hirvosen tyylissä juuri siitä, että vaikka hän kirjoittaa raskaista aiheista, ei teos kuitenkaan tuo ahdistusta, vaan pikemminkin ajatuksen siitä, että toivoa on.
PoistaKaipaisin enemmänkin sen tyyppistä sanomaa niin kirjallisuuteen kuin ylipäänsä julkiseen keskusteluun, sillä liika maailmantuska pikemminkin lamaannuttaa ja passivoi kuin innostaa toimimaan.
Minullakin on tämä lukulistalla, ja yritän parhaani lähestyä kirjaa fiktiona, en niinkään poliitikon elämäkertana. Hirvonen vaikuttaa uskolliselta isoille globaaleille teemoilleen, mutta olisi hauska lukea häneltä myös teos, jossa ei olisi niin paljoa maailmantuskaa.
VastaaPoistaYllä tuossa kommentoinkin, että koen Hirvosen tavan käsitellä vaikeita aiheita ”keveänä” tai ainakin toivoa herättävänä.
PoistaHyvä postaus hienosta kirjasta. Pidin todellakin kirjasta ja ennen kaikkea Hirvosen kirjoitustyylistä, kuten olen pitänyt hänen aiemmistakin kirjoista. Ehkä sinulle oli hyvä aika lukea kirja nyt, kun Hussein al-Taee ei enää ole julkisuudessa, ainakaan ei paljon. Itse tartuin kirjaan juuri kun hänen rasistiset mielipiteensä tulivat julkisuuteen ja se kyllä vaikutti lukemiseeni . Muistan kun olin juuri aloittamassa kirjaa, kun satuin huomaamaan Suomen Kuvalehdessä jutun al-Taeesta ja siihenhän se kirja jäi sitten moneksi viikoksi.
VastaaPoistaPakko myöntää, että syksy on ollut minulle niin hektinen, että olin jo ehtinyt unohtaa al-Taeen jutun, muistin vain, että ”oli jotakin”. Lukukokemus olisi tosiaan saanut saada erilaisen sävyn kohun aikana ja kirjasta olisi ehkä syyttä suotta etsinyt sellaisia vastauksia, joita siellä ei ole.
PoistaMinä olen kahden vaiheilla, haluanko lukea tämän kirjan, josta olen lukenut paljon. Sunnuntaina katsoin Yle Areenasta Aamun kirja -lähetyksen, jossa keskusteltiin kirjan teemoista. Olen pitänyt Elina Hirvosen aiemmista kirjoista, joten enköhän tämänkin vielä lue. Nyt on vain muuten niin paljon surua ja murhetta, että luen mieluummin muunlaista tässä mielentilassa.
VastaaPoistaSitten kun hetki on sopiva ❤️ Toisaalta, monessa yhteydessä olen jo kirjoittanutkin, että Hirvosen päällimmäinen sanoma on mielestäni kuitenkin toivo.
PoistaEn ollut ennen kuullut tästä kirjasta enkä kirjailijastakaan. Valitsemasi lainaus kuitenkin kolahti. Elina Hirvonen vaikuttaa tarkkasilmäiseltä kirjailijalta, joka osaa sanoa tiivisti sen, mitä haluaa tuoda lukijan tietoisuuteen.
VastaaPoistaLuonnehdintasi osuu oikeaan. Ihailen harvinaisen kuulasta tekstiä, jossa ei ole mitään ylimääräistä kommervenkkiä.
PoistaLuin tämän alkusyksystä ja pidin paljon! Mielestäni kirjailijan jälkisanat, jotka selittivät kirjan ajankohtaista yhteyttä, oli turha sillä kuten sanot, tämä kirja on aiheeltaan universaali ja nousee kaiken hetkellisen polemiikin yläpuolelle. Oli myös mielenkiintoista lukea kirja, joka kertoo tästä taustasta sillä yksi lähimmistä työtovereistani on myös Bagdadin pakolaisia ja suunnilleen samanikäinen al-Taen kanssa. Tunnistin kirjasta monia asioita, kuten tiiviin perheyhteyden. /Mari
VastaaPoistaVarmasti työtoverin yhteys toi lukemiseen ihan uuden ulottuvuuden. Olemme al-Taeen kanssa samaa ikäluokkaa, joten itse luin kirjaa paljon siitä näkökulmasta. Millaista elämää vietin minä samaan aikaan kun kirjan päähenkilön elämä oli jotain ihan muuta.
Poista