Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät

Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi lukenut Agatha Christietä. Ja nyt mietin miksi! Olen ylipäänsä lukenut aika vähän dekkareita tai rikoskirjallisuuttq viime vuosina, mutta vanhan ajan cosy crimesta pidän.

Salaperäiset rukiinjyvät ei ole Christien ikonisimpia teoksia, eikä myöskään erityisen ansiokas hänen teoksistaan. Kyseinen tarina on tuotettu vanhoja, hyviksi havaittuja elementtejä käyttäen. Toisaalta juuri siksi kirja tarjoaa sitä, mitä Neiti Marple -tarinalta ja joulupäivän lukuhetkeltä odottaakin.

Tällä kertaa selvitellään kuohuttavaa kolmoismurhaa. Ensiksi liikemies Rex Fortesque myrkytetään, eivätkä kammottavat kuolemantapaukset siihen jää. Vaikuttaa siltä, että Fortesquen takintaskusta löytyneet rukiinjyvät liittyvät jotenkin tapaukseen, mutta kuinka kummassa?

Komisario Neele ei saa tapahtumavyyhteen selvyyttä, mutta onneksi paikalle rientää neiti Marple, joka vinkkaa tapahtumien muistuttavan kovin paljon erään lastenlorun säkeitä (jep, Christie ei keksinyt pyörää uudelleen tässä romaanissa).

Kuten tämäntyyppisissä dekkareissa usein, Fortesquen perheen sekä palvelusväen keskinäiset suhteet vaikuttavat varsin haastavilta. Tai kuten Neele asian ilmaisee: perheenjäsenet ovat harvinaisen epämiellyttäviä ihmisiä. Ja yhdellä jos toisella on motiivi surmatöiden tekemiseen. Mutta epäiltyjen joukko myös pienenee sitä mukaa kun murhia tapahtuu lisää.

Salaperäiset rukiinjyvät on suomentanut Eila Pennanen 1950-luvulla. Paikoitellen suomennos ei ole kestänyt ajan hampaan järsintää, mutta toisaalta Christien tunnelmaan vanhahtavat ilmaisut sopivat hyvin.

Tähän kirjaan kannattaa tarttua silloin kun kaipaat takuuvarmaa kerrontaa, pienen pähkinän purtavaksi murhaajaa arvatessa ja jännitystä sen verran, etteivät yöunet mene. Christielle on aina paikkansa!

Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät (A Pocket Full of Rye 1953)

WSOY pokkari 2017

Suomennos Eila Pennanen

250s.