Kuopion Kaupunginteatteri: Tankkien kesä

Kuva: Antti Karppinen, Kuopion kaupunginteatteri

En ole käynyt sisätiloissa esitettävässä teatterissa sitten helmikuun alun, mutta olin jo ennakkoon päättänyt, että koronaa tai ei, Sirpa Kähkösen romaaneihin perustuvan Tankkien kesän menen katsomaan.

Näytelmän ennakkonäytös esitettiin perjantaina 23.10. ja se saa ensi-iltansa tänään 24.10.2020.

Missä on Charlotta? 

Tämän kysymyksen ympärille kiertyy koko 2,5 tuntinen ilta. Kolmeen Kähkösen Kuopio-sarjan romaaniin (Neidonkenkä, Hietakehto ja Tankkien kesä) perustuvaan näytelmään olisi tietysti voinut valita vainka kuinka monta erilaista tulokulmaa, mutta Milko Lehdon ohjaaman ja yhdessä Katja Krohnin kanssa dramatisoiman teoksen fokus on lapsissa. 

Tämä on hyvä valinta, sillä Kähkönen on mestari kuvaamaan sitä, kuinka sodat ja muu aikuisten maailman myllerrys heijastuu lapsiin. Lavalla siteerataan Kähköstä suoraan: 

"Koska niin tämä aika opettaa: suuret määräävät pienten kohtaloista."

Esitys saa alkunsa vuodesta 1968. Hertta Miettistä (Seija Pitkänen) saatellaan hautaan ja Prahan kaduilla jyräävät tankit. Tämä saa kuopiolaisten kollektiivisen sotatrauman ja syyllisyyden heräämään. Se tiivistyy pienen Charlotan, kuopiolaisittain Saaralotan (Lotta Vaattovaara) kohtaloon. Hyvistä aikeistaan huolimatta saksalaisen, maineeltaan epämääräisen Mizzi Ganzin (Lina Patrikainen) tytärtä ei pystytty auttamaan, vaan hänestä tuli tankkieste. Johan Kelo (Pekka Kekäläinen) pystyi pelastamaan tytön internointileiriltä, mutta äidiltään häntä ei voinut pelastaa sen paremmin tohtori Kelo, Hertta kuin hänen lapsuuden ystävänsä Juho Tiihonenkaan (Atte Antikainen).

Yksi mielestäni kiehtovimmista näyttelijäntyön ihmeistä on se, kuinka taitava näyttelijä muuttuu hetkessä lapsesta aikuiseksi ja päinvastoin. Tankkien kesässä tätä herkkua saa seurata yllin kyllin. Vaattovaara ja Antikainen ovat yhtä uskottavia ja sydämeenkäypiä lapsina ja aikuisina. Tällaisia muodonmuutoksia nähdään lavalla toki muutenkin, erityisesti Pekka Kekäläinen muuntautuu värisyttävästi hienovaraisilla ryhdin ja eleiden muutoksilla välillä keski-ikäiseksi mieheksi, välillä vanhukseksi.

Esitys liikkuu monessa eri aikatasossa ja henkilöitä sekä kertojaääniä on monta. Tämä tekee kokonaisuudesta fragmentaarisen. Ei ole yhtä ainoaa totuutta, vaan monta kokemusta ja muistikuvaa, jota petollinen aika vielä vääristää. Näytelmän alkupuolella vähän jännitin, kuinka kaikki palaset saadaan kurottua kasaan, mutta toisella puoliajalla kokonaisuus nivoutui kauniisti yhteen. 

Jäin kuitenkin miettimään, millaisena esitys näyttäytyy sellaiselle katsojalle, jolle Kuopio-sarja henkilöineen ei ole entuudestaan tuttu. Lavalla nähdään suuri määrä henkilöitä ja välähdyksiä heidän tarinoistaan. Esimerkiksi romaanisarjan keskeiset henkilöt Anna ja Lassi Tuomi (Riina Björkbacka ja Mikko Rantaniva) ovat näytelmässä sivurooleissa. Romaanit lukeneet tunnistavat yksittäiset viittaukset heidän elämänvaiheisiinsa ja osaavat asettaa ne aikajanalla paikoilleen, mutta puhtaasti näytelmän dynamiikan kannalta ne jäävät vähän irrallisiksi osioiksi. 

Itselleni tuttujen henkilöhahmojen herääminen henkiin näyttämöllä tuntui toki lähinnä siltä, kuin olisi tavannut vanhat ystävät uudelleen pitkän tauon jälkeen.

Jos näytelmän rakenne onkin kunnianhimoinen ja tarjoaa niin ensemblelle kuin katsojalle mukavasti haastetta, on näyttämön lavasteratkaisu (skenografi Marie Antikaisen käsialaa) hieno ja kokoaa yhteen sen, mikä muuten olisi hajanaista. Olen nähnyt Kuopion kaupunginteatterin näyttämöllä monia hienoja lavasteratkaisuja, mutta tämä pyörivä, kaikki näyttämökuvat samanaikaisesti näyttävä lavaste on ehkä kaikista upein ja oppikirjaesimerkki siitä, kuinka tärkeä on lavasteiden (johon luonnollisesti kuuluvat myös valot, äänet ja muu tekniikka) merkitys kokonaisuudelle. 

Lavaste yhdistää eri kohtaukset, eri ihmisten tunteet ja kokemukset, jopa eri aikatasot yhteen ja tuo näytelmään elokuvallisuuden tuntua. Näytelmään mahtui useampikin kohtaus, jossa ihokarvat nousivat pystyyn näyttämönäkymää katsellessani.

Meille savolaisille Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja on erityisen rakas. Vaikka niin romaanit kuin tämä näytelmäkin voisivat tapahtua oikeastaan missä päin maailmaa tahansa universaalin aiheensa vuoksi, on paikallisuus mukavasti, mutta ei päälleliimatusti läsnä läpi esityksen. Se näkyy tuttuina kuvina ja paikanniminä, savolaisen ässän suhinana siellä täällä. Se tuo tutun ja turvallisen ilmapiirin. 

Näinä aikoina se on enemmän kuin tervetullutta. 

Toivottavasti kuopiolaiset pääsevät kuluvana syksynä nauttimaan teatterista ja näkemään, että on sitä eletty ja selvitty monenlaisesta ennenkin.

Kuopion kaupunginteatteri: Tankkien kesä
Kiitos kutsusta kaupunginteatterille

Ensi-ilta 24.10.2020
Kesto 2h 10min, lis. väliaika
Alkuperäisteokset: Sirpa Kähkönen
Ohjaus Milko Lehto
Dramatisointi: Milko Lehto ja Katja Krohn
Lavastus- ja pukusuunnittelu Marie Antikainen
Valosuunnittelu: Lassi Kröger
Äänisuunnittelu: Kati Koslonen
Videosuunnittelu Jarmo Jääskeläinen

Rooleissa: Atte Antikainen, Lotta Vaattovaara, Pekka Kekäläinen, Seppo Pääkkönen, Riina Björkbacka, Mikko Rantaniva, Katri-Maria Peltola, Seija Pitkänen, Ilkka Pentti, Markus Petsalo, Annukka Blomberg, Mikko Paananen, Mika Rask, Johanna Jauhiainen, Sari Happonen, Lasse Forsgren, Lina Patrikainen

Katso lisää täältä.