Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä


Sirpa Kähkösen rakastetulle Kuopio-sarjalle on odotettu jatkoa kiihkeästi ja tänä syksynä sitä saatiin. Aikaisemmissa osissa Kähkönen on kuvannut Kuopiota 1930- ja 1940-luvuilla, mutta Tankkien kesässä hypätään ajassa eteenpäin, vuoteen 1968. Eivät sotavuodet siitä huolimatta ole kaukana ja vahvasti ne ovat läsnä myös kirjassa. Viimeistään siinä vaiheessa kun tankit vyöryvät Prahan kaduille, on selvää, ettei sota irtoa koskaan niistä, jotka sen ovat joutuneet kerran kokemaan.

Oli mielenkiintoista nähdä, mitä tutuille henkilöille oli yli kahdessakymmenessä vuodessa tapahtunut. Anna ja Lassi Tuomi ovat isovanhempia ja monet muutkin keskeiset henkilöt vanhuksia tai jo edesmenneitä. Aiemmissa osissa keskeisessä osassa olleet lapset puolestaan ovat kasvaneet aikuisiksi. Juho, Mari ja Stella ovat jo aikaihmisiä, keski-iän kynnyksellä. Pakko sanoa, että minulla oli aluksi melkoisia vaikeuksia muistaa, kuka kukin henkilöistä on. Onhan edellisen osan lukemisesta jo aikaa ja nyt sotkemassa  oli vielä tämä aikahyppäys. Manasin asiaa ja aika monelle ehdin keskusteluissa ihmetellä henkilöluettelon puuttumista, se kun mielestäni olisi tällaisessa tilanteessa välttämättömyys. No, siellähän se henkilöluettelo olikin, kirjan lopussa! En ymmärrä, miksi piilossa kirjan lopussa, mutta hyvä, että oli.

Koko romaanin yllä häilyy pysähtyneisyyden tuntu, kaiho ja surumielisyys. Kesä on kohta ohi ja useat henkilöt tuntevat myös oman elämänsä olevan kääntymässä syksyyn. Niin Lassi, tohtori Kelo kuin Ensio Mertanenkin harjoittelevat luopumista. Ja kuten sellaisessa tilanteessa kai usein käy, sitä alkaa miettiä tehtyjä asioita ja tekemättä jättämisiä. Kuinka olisi jos olisin tehnyt niin tai jättänyt tekemättä näin? Vieläkö ehdin muuttua vai oliko elämä tässä?

Kaikkia henkilöitä yhdistää sota. Olipa heidän  sodanaikainen vakaumuksensa tai ikänsä  ollut mikä tahansa, sota on se, mikä määrittää koko olemuksen ja elämän suunnan. Hienosti ja järkyttävästi Kähkönen kuvaa myös sitä taakkaa, jonka rintamamiesten lapset joutuivat kantamaan. Kotiin palasi murtuneita miehiä, jotka eivät olleet nähneet lastensa syntymää ja ensimmäisiä elinvuosia. Oman nuoruutensa ja terveytensä uhranneita isiä oli jälkipolvien vaikea miellyttää.

Tankkien kesä onkin myös mitä suurimmassa määrin sukupolviromaani. Sota näyttäytyy kovin erilaisena suurten ikäluokkien punaisena leiskuvassa maailmankatsomuksessa kuin heidän vanhempiensa muistoissa. Yhteistä on, että kun vapauden illuusio rikkoutuu Prahassa, huomaavat kaikki pelkäävänsä.

Pakko myöntää, että minun oli ensin vaikea antautua tälle romaanille, rauhoittua sen ääreen ja verkkaiseen rytmiin. Mutta kun sen viimein pystyin tekemään (kirjamessujen jälkeisessä euforisessa tilassa muuten), aloin hengittää samaan tahtiin kerronnan kanssa. Samaan rytmiin kuin vanhojen, nyt jo purettujen, puutalojen viimeiset henkäykset, saranan ulvahdukset ja narinat ullakolla. Yhtä haikeina, kuin nyt jo kaadettujen lehtikuusten huokailut. Vanha Kuopio tuli lähelle aistivoimaisesti, henkilöiden murtumispisteet kouriintuntuvasti.

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä
Otava 2016
410s

Kommentit

  1. Minun on pitkään pitänyt aloittaa Kuopio-sarja, Graniittimiehen sentään luin ensimmäisenä Kähkösenäni viime keväänä. Pidin kovasti kirjoitustyylistä, tarina jäi hieman etäiseksi. Ehkä tässä Kuopio-hommassa olisi sitten sitä mikä koukuttaisi, Mustat morsiamet se taisi se ensimmäinen osa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin myös Graniittimiehestä tosi paljon!
      Mustat morsiamet on tosiaan Kuopio-sarjaa ensimmäinen teos ja kannattaa aloittaa alusta jo senkin takia, että se on tyyliltään sellainen, johon pääsee helposti sisään. Muissa osissa Kähkönen on ollut kokeilullisempi. Graniittimieskinhän linkittyy Kuopio-sarjaan, saman perheen kohtaloista kyse.
      Kannattaa ehdottomasti tutustua sarjaan!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit