Pauli Hanhiniemi: Kerran elettyä


Menneellä viikolla minulla oli mukava velvollisuus lukea Pauli Hanhiniemen uunituore teos Kerran elettyä. Olisin kyllä lukenut sen jossakin vaiheessa joka tapauksessa, mutta koska Hanhiniemi lupautui tulemaan Kirjakantin lauantain Tarinatiskiin haastateltavaksi, otin kirjan lukuun pikavauhdilla. Elämäkerrallisissa teoksissa on se metka puoli, että niitä lukiessa alkaa väistämättä peilata samalla omaa elämäänsä. Siksi on hankala kertoa kirjasta ilman, että koskettelisi omaakin musiikkihistoriaa. Aloitan siis siitä ja yritän päästä nopeasti itse asiaan.

Olen tutustunut ensimmäistä kertaa Kolmannen naisen musiikkiin joskus 90-luvun alkupuolella kymmenen vuotta vanhemman isosiskoni kautta. Ensimmäinen tajuntaani iskostunut yhtyeen kappale oli Kartat mua, johon tykästyin niin paljon, että halusin sen myös omalle kokoelma C-kasetilleni. Miksiköhän kappaleen lyriikat iskivät ala-asteikäiseen tyttöön? Muu ikäluokkani kuunteli tuolloin ennemminkin DJ Boboa ja Ace of Basea. Tätä kirjaa lukiessani huomasin, että vaikka meillä on ikäeroa, ei Hanhiniemen lapsuuden Alavudella ja minun lapsuuteni Pielavedellä loppujen lopuksi ollut kovin suurta eroa. Ennen Euroopan unionia suomalainen maaseutu muuttui kovin hitaasti. Ehkä musiikki puhutteli pikkutyttöä osittain juuri siksi, Hanhiniemen ja Syrjän veljesten kaltaiset muusikot puhuivat tuttua kieltä ja vertautuivat jo habitukseltaan turvallisiin isoveljiin ja naapurin poikiin.

Varsinaisesti ja ajatuksen kanssa tutustuin yhtyeen musiikkiin Ura-kokoelmalevyn myötä. Suurin suosikkibiisini oli ja on Pyörteeseen, jonka avausrivit ovat mielestäni käsittämättömän hienot ja alkavat soida päässäni aina kun tiedossa on jotain kutkuttavan mukavaa.

Oli aika jolloin ilta tuoksui tuntemattomalta
täyttymyksen pelko oli viedä jalat alta
tiestin etten välttyä vois enää suudelmalta
tiesin muutakin salat universumin

Valehtelisin jos väittäisin taas muistuttaa minua (omasta mielestäni) suurimmasta saavutuksestani lyhyeksi jääneellä opinto-ohjaajan urallani. Soitin biisiä vähän hukassa oleville ysiluokkalaisille eräänä harvinaisen mustan viikon harmaana aamuna. Se oli tilanne, jossa omat sanat olivat puolin ja toisin käytetty jo moneen kertaan. Kevätjuhlassa iloiset peruskoulunsa päättäjät lauloivat samaisen kappaleen opettajille, oppilaille ja perheilleen. Vaalin muistoa lämmöllä.

Perunateatterin ajoilta Siipeen jo sain on viiltävän kaunis ja Kolmannen naisen uudemmasta tuotannosta Et sileänä säily -kappaleen kertosäe koristi aikoinaan minun ja mieheni yhteisten kolmekymppisten kutsua. Ja niin edelleen. Lista on loputon ja laajenee entisestään, jos otetaan tarkasteluun mukaan ne lukemattomat artistit, joille Hanhiniemi on tehnyt kappaleita. Hänen tuotantonsa vaikutukset suomalaiseen rockmusiikkiin ja rocklyriikkaan ovat huikeat. Kun kysyin lauantaina Hanhiniemeltä, miten hän on saanut osakseen sekä naisten ihailun että miesten arvostuksen, vastaus oli ehkä vaatimaton, mutta viisas. Kynästä on lähtenyt pitkä rivi kappaleita eri vuosikymmenillä ja väistämättä ne ovat jättäneet jälkensä, tulleet läheisiksi ja osaksi kuulijoiden omaa elämäntarinaa.

Kerran elettyä ei varsinaisesti ole tyylipuhdas elämäkerta, eikä sitä sellaiseksi ole kirjoitettukaan. Kirja sisältää välähdyksiä ja katkelmia menneiltä vuosilta. Hanhiniemi kyllä muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, mutta lähinnä taiteellisen kasvamisen ja muusikoksi heräämisen kannalta tarkasteltuna. Ammatillinen painotus jatkuu läpi kirjan. Jos on kiinnostunut lukemaan paljastuksia Hanhiniemen yksityiselämästä, saa niitä hakea kirjasta turhaan. Ilkka Mattila arvioi Hesarissa 11.11. Hanhiniemen kertovan tarinaansa sordiino päällä. Ehkä niinkin, mutta allekirjoittaneesta oli äärimmäisen mielenkiintoista ja miellyttävää lukea tyylillä kerrottuja tarinoita keikkamatkoilta, levytyssessioista, sävelmien ja lyriikoiden takaa. On lukijoiden aliarvioimista mitata kirjan painoarvoa ja kiinnostavuutta potentiaalisten klikkiotsikoiden määrässä. Tuskinpa olen lukijana ainoa laatuani. Tarinatiskissä kirjailija itse kertoi kirjoittaneensa kirjan osittain myös lapsilleen: jotta he tietäisivät, mitä isä on puuhannut silloin kun ei ole ollut kotona.

Edellä mainitussa arvioissaan Mattila luonnehtii teosta työpäiväkirjaksi. Itselleni tuli teoksesta mieleen omaelämäkerrallinen essee- ja runokokoelman hybridi (myönnetään, työpäiväkirja on huomattavasti helppokäyttöisempi termi!). Proosan lisäksi lukujen väliin on ripoteltu runsaasti lyriikoita. Onkin mielenkiintoista lukea sanoituksia uusin silmin, kun on saanut ensin lukea niiden taustoista ja kontekstista, jossa ne ovat syntyneet. Ei ihme, että suomalaisten on helppo eläytyä Äiti pojastaan pappia toivoi -kappaleen sanoihin, onhan niitä alunperin rallateltu Alavuden Osuuspankin rappusilta! Oikeastaan kirjan lyyrisyys ei rajoitu pelkkiin laulujen sanoihin, vaan ote näkyy kaikkialla. Hanhiniemen tapa kirjoittaa on runollinen, muttei tippaakaan hankala.

Niin kappaleiden sanoituksia kuin pidempiäkin tekstejä tulee varmasti luettua vielä moneen otteeseen. Kun tekstejä vielä elävöittävät Jiri Halttusen värikuvat, on lopputuloksena tyylikäs kirja, jonka pariin on aika ajoin mukava palata, lehteillä sivuja ja lukea tekstejä sieltä täältä.

Hanhiniemi kertoi haastattelussa olevansa runonlaulaja. Olen täysin samaa mieltä. Hänellä on tarinan kertojan taito. Siihen tarvitaan kyky tavoittaa jotakin yleisinhimillistä, taito rakentaa draaman kaarta ja soittaa kuulijaa oikein soinnuin, naurattaa ja itkettää sopivissa kohdissa. Samat asiat pätevät muuten myös kirjailijoihin. Runonlaulaja onkin ilmiselvästi myös kirjailija. Mitä ilmeisimmin Hanhiniemi nauttii myös proosan kirjoittamisesta, ehkä sitä saadaan kansien väliin taas joskus lisää?

***
Kirjakantti-kirjallisuustapahtuman Facebook-sivuilla on kuvia sekä video Tarinatiskin haastattelusta. Todella mielenkiintoinen ja miellyttävä puolituntinen, suosittelen tutustumaan! Oli ilo ja etuoikeus päästä haastattelemaan omaa idoliaan. Kiitos siitä Paulille!
(EDIT. Video olikin Kirjakantin sivuilla valunut hieman hankalasti löydettäväksi, mutta se löytyy myös Amman lukuhetken FB-sivuilta!)
Kuva Olavi Rytkönen


Ps. Tarinatiskissä vierailivat muuten myös kirjailija-kustantaja Tatu Kokko, esseisti ja kirjailija Matti Mäkelä sekä kirjailijat Heikki Turunen, Antti Heikkinen sekä Jouni Tossavainen. Ilmassa oli siis aitoa urheilujuhlan tuntua. Näihin ja muihin Kirjakantti-muistoihin palaan vielä myöhemmin erillisessä bloggauksessa. Palataan!

Pauli Hanhiniemi: Kerran elettyä
Docendo 2016

255s
Kuvat Jiri Halttunen

Kommentit

  1. Olisinpa voinut olla kuuntelemassa paikan päällä!

    Tämä on omallakin lukulistalla ja oli ihana kuulla, ettei tässä ole lähdetty mitään lööppijulkisuutta hakemaan. En tosin sellaista kuvitellutkaan.

    Minulle yksi tärkeimmistä Hanhiniemen biiseistä on Joki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysähdyin kuuntelemaan jokin (heh) aika sitten Jokea ensimmäistä kertaa oikein tarkalla korvalla. Hieno kappale.
      Lue ihmeessä tämä, luulen, että tykkäät!

      Poista
  2. Mun piti mennä rättiväsyneenä nukkumaan, mutta löysinkin itseni kuuntelemasta Kolmatta naista todella pitkästä aikaa:) En edes muistanut, miten paljon nuorempana tykkäsin näistä klassikoista Tästä asti aikaa, Valehtelisin jos väittäisin, Lautalla ja Elämän tarkoitus. Kovin laajasti en tuotantoa tunne, mutta tuon Pyörteeseen-biisin sanat vaikuttavat ihanilta.

    VastaaPoista
  3. Kolmas nainen on kyllä sellainen bändi, että mainitsemiasi klassikoita riittää kuunneltavaksi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit