J.K. Rowling, Jack Thorne ja John Tiffany: Harry Potter ja kirottu lapsi


Ei ole epäilystäkään siitä, mikä on tämän vuoden suurimpia kirjallisia tapauksia. Luonnollisesti J. K. Rowlingin, Jack Thornen ja John Tiffanyn luoma kahdeksas Harry Potter -tarina: Harry Potter ja kirottu lapsi. Kyseessähän on kirja, jota ei pitänyt enää syntyä. Eikä syntynytkään siinä mielessä, että kyse ei ole romaanista vaan näytelmäkäsikirjoituksesta. Yhtä kaikki, Harryn ja kumppaneiden tarina saa jatkoa ja se, jos mikä on uutinen.

Tarina sijoittuu aikaan 19 vuotta edellisen kirjan päättymisestä. Harry, Hermione ja Ron ovat jo keski-ikäisiä, mukavan menestyviä ja keskiluokkaisia. Harrylla ja Ginnylla on kolme lasta ja heistä keskimmäinen, Albus, on lähdössä Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun. Keskimmäisen lapsen osa on aina vaikea. Vielä vaikeampaa on, jos oma isä sattuu olemaan elävä legenda. Tähän yksinäisyyden tunteeseen pystyy myös samastumaan Scorpius Malfoy, Draco Malfoyn poika. Pahat kielet kertovat, että hän olisi itsensä Voldemortin salattu lapsi. Ei olekaan ihme, että Albus ja Scorpius ymmärtävät toisiansa hyvin. Kun Lajitteluhattu lajittelee Albuksen Luihuisiin, on siinä sulattelemista sulattelemista. Lapsista James ja Lily tuntuvat isä-Harrylle tutummilta, mutta Albuksen kanssa hän ei pääse samalla aaltopituudelle. Vieraantuminen johtaa lopulta suureen vaaraan, kun Albus päättää ajankääntäjän avulla korjata isänsä tekemän vääryyden. Samalla paha on lähellä päästä uudelleen valtaan.

Luin tarinaa vanhemmuuden näkökulmasta käsin. Minulla ei ole vielä teini-ikäisiä lapsia, mutta sen verran tästä hommasta alkaa olla kokemusta, että Harryn asemaan oli helppo eläytyä. Kuinka vaivatonta onkaan ajatella, että se, mitä itse haluaa antaa lapselle, on myös automaattisesti lapsen paras! Tähän helmasyntiin sortuu myös Harry Potter. Sinänsä se ei ole ihme, koska, luvalla sanoen, minusta Harry ei ole koskaan ollut sosiaalisesti mitenkään välkky kaveri. Itseasiassa hänen itsepäisyytensä ja pöllöytensä on aina jonkin verran häirinnyt minua. Albus on kovin samaa maata, vaikka hän kuvitteleekin olevansa isänsä vastakohta.

Ymmärrettävästi näin pitkän ajan jälkeen ilmestyvan tarinan jatkon osalta paineet ovat mahdottomat. Harry Potter ja kirottu lapsi onkin herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Osalle on tullut yllätyksenä, että kyseessä on näytelmäkäsikirjoitus. Minä hykertelen. Ensin potterit saivat nuoret lukemaan romaaneita, nyt näytelmiä. Ehkä seuraavaksi lyriikkaa? On myös niitä, jotka ovat olleet tarinaan tai henkilöihin pettyneitä. Myönnettävä on, että siinä missä varsinaisen kirjasarjan päätyttyä lukija sai olla tyytyväinen siihen, että paha on nyt voitettu, jäi tästä hieman epävarma olo. Jos kaksi teini-ikäistä poikaa ovat vähällä sählätä yhden näytelmän aikana koko homman (Harrylta ja kumppaneilta meni Voldemortin kukistamiseen sentään seitsemän romaania), niin mitä vielä voikaan tapahtua? En tiedä, heijasteleeko tämä hatara rauhan tila nyt sitten nykyistä epävarmuuden ja epävakauden aikaa laajemminkin.

Joka tapauksessa, minä viihdyin uuden tarinan parissa hyvin. Vanhojen tuttujen henkilöhahmojen kehitys oli mielestäni uskottavaa, Albus ja Scorpius hyviä ja vahvoja hahmoja. Pidin siitäkin, miten Draco sai aivan uusia sävyjä ja syvyyttä. Näytelmäksi tarina tuntui aika kiihkeätempoiselta. Vaikka mukaan ei ollut edes yritetty mahduttaa kaikkia niitä hahmoja, joita moni fani olisi varmasti mieluusti mukana nähnyt, oli vaihtuvaa väkeä siitä huolimatta paljon ja kohtaukset seurasivat verrattain lyhyinä toisiaan kiihkeällä tahdilla. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten ammattilaiset tämän sovittavat näyttämölle. Vahvat pääosien esittäjät ovat uskoakseni onnistumisessa harvinaisen tärkeät.

Joku kirjoitti mielestäni hyvin, että tämä kirja palautti jo unohdetun kaipuun Pottereiden maailmaan. Harmittaa, etten muista, mistä tämän ajatuksen luin, enkä näin pysty linkittämään alkuperäisen ajatuksen lähteille. Olen kuitenkin ihan samaa mieltä. Vuosien saatossa ajatukseen, ettei tarina enää jatku, oli tottunut. Sitä taustaa vasten ajatus uudesta näytelmästä tuntui vähän omituiselta, jopa ei-kaivatulta. Luettuani kirjan huomasin kuitenkin innostuneeni jälleen. Vähän niin kuin kotiin olisi palannut. Ja nyt tietysti janoan lisää.

J. K. Rowling, Jack Thorne, John Tiffany: Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child)
Tammi 2016
446s.
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Arvostelukappale

Kommentit

  1. Hyvä ja kutkuttava huomio tuo, että tätä kautta opitaan lukemaan näytelmiä. Olen itse 'kärsinyt' siitä, että en jaksa/osaa lkea näytelmiä eli Shakespearet ja kaikki muut on sitten vain nähtävä.

    Minulla on aikuinen Potter -tyttö, mutta kyllä muistan, miten innostuin hänen myötään aikanaan Pottereista. Nyt vain ihailin kantta ja paketoin kauniiseen lahjapakettiin, sillä meillä tämän on oltava jouluna kuusen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin vähän tulee luettua näytelmiä, mutta sitten kun luen, ihmettelen, miksen kokeile useammin. Toki teksti on erilaista kuin romaanikirjallisuudessa, mutta nautin siitä. Onneksi kuitenkin voi nähdä näytelmiä, antaa teatterin puhaltaa teksti eloon!
      Oi, joillakin on ihana joulu tulossa <3

      Poista
  2. Minä fantasioin eilen kampaamon tuolissa elokuvaversiosta tästä kirjasta. Ei ehkä ihan heti ole luvassa, mutta aina saa toivoa. Tulihan sitä Pottereillekin jatkoa, vaikka JKR kymmenkunta vuotta sitten toisin vannoi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin lukiessani ihana samaa, että kyllähän tämä taipuisi leffaan. Never say never :)

      Poista
  3. Ihana ajatus tuo, että melkein kuin olisit palannut kotiin. Minä joudun odottamaan tämän lukemista jonnekin joulun jälkeiseen saakka, koska meidän A toivoo tätä kirjaa joululahjaksi (hassu lapsi, kun ei halua aiemmin, vaikka olisin ostanut...). Hänen jälkeensä sitten. :)

    Muistin sinua haasteella (taas!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana A! <3 Mutta onhan tämä varmasti aivan ihanaa luettavaa joulunpyhinä. Oletteko muuten tulossa Savoon jouluna? Me haaveilemme pyhistä Linnunlaulussa, toivottavasti ei tule tulipalopakkaset.

      Ja kiitos haasteesta! Tartun siihen, viimeistään sitten kuukauden päästä kun on minun blogisynttärit :)

      Poista
  4. Tämä oli todella mukaansatempaavaa luettavaa, pidin erityisesti Scorpiuksesta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scorpius oli tosiaan mainio hahmo ja myös Dracolle tarina teki ehdottomasti oikeutta.

      Poista
  5. Kiitos, mainio kuvaus tarinasta, jota tuskin saan luettua, mutta ansiostasi tiedän nyt, missä siinä mennään :) Harryn sosiaalisuuden kuvauksesi nauratti, noinhan se just oli.

    VastaaPoista
  6. Minäkin pidin Dracon uusista puolista <3 Ja olen kyllä tasan samaa mieltä Harryn sosiaalisesten taitojen vajavuudesta.

    Tämä olisi ollut hienoa nähdä näyttämöllä, mutta kyllä tosiaan kelpaisi se elokuvaversiokin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme, jos tämä ei leffaksi käänny ennemmin tai myöhemmin.
      Minusta tuli kyllä ihan Draco-fani tämän jälkeen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit