Kuopion kaupunginteatteri: Bernada Alban talo

Tyttäret kapioita valmistamassa. Kuvassa Sari Harju, Virpi Rautsiala, Lotta Vaattovaara ja Lina Patrikainen. Kuva Sami Tirkkonen.


Hämmennys. Ahdistus. Epäsovinnaisuus. Muun muassa tällaisia tunteita tunsin Bernada Alban talon ensi-illassa. Päällimmäisenä mielessä kuitenkin oli hämmennys: mitähän juuri näen?

Ohjaaja Anne Rautiaisen ja skenografi Marie Antikaisen yhteistyö ihastutti minut Frida-näytelmässä, enkä suinkaan ollut ainoa. Näytelmästä tuli jättimenestys. Tätä taustaa vasten odotukset Bernada Alban talosta olivat kovat ja paljon samoja elementtejä olikin havaittavissa. Molemmat näytelmät ovat kuvauksellisia, näyttelijät ilmaisevat voimakkaan kehollisesti ja lavastuksessa käytetään hyväksi sinänsä yksinkertaisia, mutta erittäin vaikuttavia tehokeinoja. Katsojan silmiin heijastetaan näyttäviä tuokiokuvia.

Bernada Alban talo vei minut, ja näin uskon, myös työryhmän, kuitenkin vielä Fridaa voimakkaammin epämukavuusalueelle. Jo tarinan perusidea on ahdistava. Bernada (Ritva Grönberg) sulkee viisi aikuista tytärtään (Virpi Rautsiala, Lina Patrikainen, Lotta Vaattovaara, Sari Harju ja Johanna Kuuva) taloonsa viettämään suruaikaa isänsä kuoleman jälkeen. Kepin ja tiukan kauluksen alistamat tyttäret ovat päältä päin nöyriä ja kuuliaisia, mutta pinnan alla kiehuu. Naiset kaipaavat vapautta, miehiä, seikkailuja! Katri-Maria Peltolan esittämä palvelijatar La Poncia yrittää puhua järkeä emännälleen, mutta turhaan.

Kun viimein tyttäristä vanhinta onnistaa miesrintamalla, rakoilevat pahasti vinksahtaneet, rakkauden puutteesta kärsineet ja kieroon kasvaneet sisaruussuhteet pahasti. Jos minä en saa onnea, ei saa kukaan muukaan.

Bernadan tyttäret elävät ankaran kurin alla.

Jos Bernada Alban taloa tarkastelee pelkästään ihmissuhdenäytelmänä, ihmettelemistä riittää. Vaikka 1930-luvulla naisten nostaminen näytelmän keskiöön ja ainoiksi henkilöhahmoiksi oli vallankumouksellista, 2020-luvun kynnyksellä näytelmän naiskuvaa on vaikea ottaa vakavasti. Tyttäret mouruavat saman kollin perään, eikä heidän mieleensä mahdu mitään muuta.  Tukahdetut tunteet purkautuvat hallitsemattomina tyrskäyksinä, revittyinä hiuksina, nuoltuina käsivarsina, kirkumisena ja huutona. Tämän vastapainona kaikkialla vallitsee piinaava hiljaisuus, joka tiivistyy Riina Bjornbackan upeassa palvelijattaressa, jonka merkitys paljastui täydellisesti vasta myöhemmin.

Mutta ehkä olen vain liian hupakko eläytyäkseni moiseen riutumiseen. Siispä vaihdetaan näkökulmaa.

Näytelmä asettuu nimittäin kokonaan uuteen valoon, kun tarkastellaan sen syntyhistoriaa. Näytelmä jäi espanjalaisen Federico Garcia Lorcan viimeiseksi teokseksi, sillä Francon joukot teloittivat hänet vain pari kuukautta näytelmän valmistumisen jälkeen. Kun Bernada Alban taloa ajattelee metaforana nousevalle autoritarismille, kaikessa onkin yhtä äkkiä paljon enemmän järkeä ja ajankohtaisuutta. Eikö tänäkin päivänä liikkeellä ole voimia, jotka mieluummin rakentavat ja sulkevat muureja mukamas suojellakseen, mutta todellisuudessa hallitakseen ja pakottaakseen kaiken yksinkertaistetun totuuden, minun totuuteni, alle.

"Hiljaa!" huutaa Bernada näytelmän lopussa menettäessään viimein asioiden hallinnan, mutta hiljaisuus huutaa vastaan kovemmin. Näytelmä on yhtä Lorcan hätähuutoa alusta loppuun saakka.

Rillumareita ja hyvänmielen hyrinää kaipaavia (eikä siinä ole mitään pahaa!) suosittelen varaamaan suosiolla liput johonkin toiseen esitykseen, mutta lievää epämukavuutta ja ennen kaikkea erilaista teatterielämystä metsästäviä kehotan katsastamaan Bernada Alban talon. Itse huomasin aplodien alkaessa käteni puutuneen, taisin kiristää hartioita kohti kattoa koko esityksen ajan. Tämä näytelmä tuskin jättää kylmäksi.

Bernada Alban talo
Kuopion kaupunginteatteri
Ensi-ilta 10.4.2019
Ohjaus: Anne Rautiainen
Suomennos: Pentti Saaritsa
Federico Garcia Lorcan näytelmä
Kesto 2h 12min

Kommentit

  1. Olipa kiva lukea postaustasi. Olenkin miettinyt, lähtisinkö tätä katsomaan. Kävimme porukalla katsomassa Äidin maan. Pidimme kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin Äidinmaasta erityisen paljon. Suosittelen kyllä tätä, aivan erilainen näytelmä kylläkin, mutta taatusti mieleenjäävä.

      Poista

Lähetä kommentti