Anna Karhunen, Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen


Kaverin puolesta kyselen lienee monelle tuttu podcastina, mutta minulle Anna Karhusen ja Tiia Rantasen samanniminen kirja oli ensikosketus suosittuihin pakinoihin. Pakina on kenties vähän vanhanaikainen termi, kun puhutaan 2010-luvun podcasteista, mutta niistähän tässä on kyse. 

Karhunen ja Rantanen läväyttävät esille kaikista noloimmat ja hauskimmat kokemukset, jotka ovat tietenkin sattuneet, ei suinkaan itselle, vaan ”kaverille”. 

Varsin pian minulle selvisi, etten ole aivan kirjan kohderyhmää. Useat tarinat käsittelevät joko kosteita juhlia ja niiden seurauksia tai epäonnistuneita yhdenillanjuttuja. Tai näitä molempia yhtä aikaa. Olen näistä aivan pihalla, ihan kuin Tinderistäkin, joten en oikein osannut samaistua, mikä käsittääkseni kuitenkin on keskeinen osa niin kirjan kuin podcastinkin viehätysvoimaa.

Pidän kuitenkin hyvistä jutuista ja myönnän tämänkin kirjan ääressä hymähdelleeni, ehkä hörähdin kerran tai kaksi ääneenkin. Kirja toimi siis hyvin kevyenä välikirjana, pikku pätkissä luettavana teoksena intensiivisempien lukukokemusten välillä. 

Mutta lukijalle, jolle (tai jonka kavereille!) tarinoiden maailma on tutumpi, teos tarjonnee vielä paljon hauskempia hetkiä. 

Anna Karhunen, Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen
Kosmos 2018
135s.
Arvostelukappale

Kommentit