Anneli Kanto: Pyöveli


Anneli Kanto on kirjailija, jonka teoksiin olen jo pitemmän aikaa halunnut tutustua hyvien lukuvinkkien innostamana. Erityisesti Lahtarit-teos herätti kiinnostukseni, mutta kun huomasin isäni pöydällä vuonna 2015 ilmestyneen Pyövelin, päätin aloittaa tutustumisen siitä. Kokemus oli vakuuttava ja vaikuttava.

1600-luvulle sijoittuva romaani kuvaa vaasalaista elämänmenoa kolmen päähenkilön kautta. Vuorotellen seurataan tuomaria, apteekkaria ja pyöveliä. Miesten elämäntarinat nivoutuvat yhteen, mutta heidän kaarensa muotoutuvat kovin erilaisiksi. Siinä missä Tuomari Wisander on kirjan alkupuolella yksityiselämässään pettynyt, mutta lain edessä jämpti mies, on Pieti Sipinpoika kurja, kaltoinkohdeltu ja empatiakyvytön kerjäläispoika, joka lähtee tavoittelemaan parempaa elämää. Kirjan lopussa Pietistä on tullut apteekkari Eggerts, josta löytyy paljon enemmän hyvyyttä kuin viettiensä ja pettymystensä orjaksi joutuneesta Wisanderista.

Vahvimmin päähenkilöksi nousee, kirjan nimen mukaisesti, kuitenkin Johann-pyöveli. Kirjan alussa hän on pieni poika, pyövelin ainoa jälkeläinen, josta hänen äitinsä toivoo pappia. Wisanderia ihannoiva poika puolestaan haluaa lukemaan lakia. Kohtaloaan ei kuitenkaan voi paeta, ei ainakaan 1600-luvulla, ja niin Johann lähtee Lyypekkiin saamaan pyövelinoppia paikalliselta mestarismieheltä. Johann oppii ammatin salat, niitä kuvataan kirjassa varsin yksityiskohtaisesti, mutta kotiin palattuaan yrittää kuitenkin löytää vielä uuden suunnan elämälleen.

Vaasaan on kuitenkin rantautumassa maailmalta voima, joille ei Johann, sen paremmin kuin apteekkari Eggerts tai tuomari Wisanderkaan voi mitään. Nimittäin noituus. Kanto kuvaa hyvin sitä, miten noitahysteria valtaa todellisuudessa kirkonmiehet, sitten ylemmän porvariston ja lopulta tietysti oppimattoman kansan. Kirjailija kuvaa piinallisen tarkasti niitä kuulustelumetodeja, joita hyväksikäyttäen noidiksi epäillyt saadaan tunnustamaan mitä omituisimpia tekoja.

Kymmenisen vuotta sitten piipahdin mieheni kanssa keskiaikaisessa kidutusmuseossa Tallinnassa. Vierailu oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta aika lyhyt. Keskimääräistä vilkkaammalla mielikuvituksella varustettu vierailija sai museossa vähän turhankin elävän kuvan siitä, miten erilaisilla tavoilla ihmistä menneinä aikoina rankaistiin.

Samanlainen ahdistava tunne tuntui niskassa paikoitellen lukiessani tätä kirjaa. Varsinaisesti se valtasi minut kuitenkin vasta kirjan lopulla, juuri noitavainoja kuvattaessa. Näin siitäkin huolimatta, että olen tainnut opiskeluaikana jopa tenttiä noitavainoihin liittyvää kirjallisuutta, eikä aihepiiri sinänsä ole uusi tai yllättävä. Kannon kieli ja kuvaus on kuitenkin niin raadollista, ettei se voi olla vaikuttamatta. Kamalinta ei suinkaan ole väkivalta, vaan se henkinen kierous ja sadismi, josta vainous sai elinvoimansa.

Kirjan kieli on rehevää ja kaunistelematonta, kuten aihepiiriin hyvin sopiikin. Kirjassa paska on paska ja niin edelleen, mutta niinpä se lienee ollut 1600-lukulaisen pyövelinkin kielenkäytössä. Kieli tai sillä kuvatut raakuudet eivät missään nimessä ole syy jättää kirjaa lukematta, sillä kokonaisuus on tarkkaan ja taitavasti mietitty ja hiottu. Kaikista kauheuksista huolimatta kirjassa on myös paljon kauniita kohtia. Esimerkiksi Johannin ja Kirstinin kauniit ja kesäiset päivät paimenessa on kuvattu erittäin kauniisti.

Pyöveli on mielenkiintoinen historiallinen romaani, joka kuvaa syvällisesti sitä, kuinka erilaisessa yhteiskunnassa muutama sata vuotta sitten elettiin. Ajan rangaistuskäytäntöjä miettissä oli hyvä pohtia sitä, mitä, ketä ja millä tavalla kovat rangaistukset hyödyttivät. 1600-luvulla koko rangaistuskäytäntö tähtäsi toki aivan erilaisiin asioihin kuin nykypäivänä. Jumalan lain rikkominen veti jumalallisen rangaistuksen koko yhteisön päälle, siksi rikoksesta oli rangaistava. Syntinsä sovittamalla rikkoja turvasi autuuden kuoleman jälkeen. Tämä johti mitä omituisimpiin tilanteisiin. Koska itsensämurhaajan ei uskottu pääsevän taivaaseen, syvästi masentunut ihminen saattoi tappaa lapsensa. Viaton lapsi pääsi taivaaseen joka tapauksessa. Murhaaja puolestaan sai papilta viimeisen voitelun ja synnit anteeksi ennen mestaamista.

Kuolemanrangaistuksesta ei taideta nykypäivän Suomessa edes keskustella kovinkaan vakavasti. Pyöveli tarjoaa kuitenkin kiinnostavan kurkistusluukun menneeseen yhteiskuntajärjestykseen. Siinä pyöveli edusti hirmuisimpia tapoja kuolla ja oli sen tähden yhteisössään hyljeksitty ja merkitty mies. Siitä huolimatta ainakin Kannon kirjassa samat hyljeksijät ovat niitä, jotka kaikista kiihkeimmin haluavat nähdä verta. Pyöveli ei sitä halua. Tässä maailmassa pyöveli on nöyrä esivallan palvelija ja myös armon ja vapahduksen enkeli.

Anneli Kanto: Pyöveli
Gummerus 2015
387s.

Kommentit

  1. Pidin tästä kirjasta, koska pyöveli henkilönä oli niin inhimilliseksi kuvattu. Lahtareita aloitin, mutta se jäi minulta kesken. Ehkä vielä joskus tartun siihen uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä toi pyövelin ammatin, sillä sitähän se oli tosiaan liki ja lähelle. Kaikki eettinen vaikeus, yhteisön hyljeksintä, inhimillisyys ja ammattiylpeys... vaikuttava kuvaus.

      Poista
  2. Tästä en ollutkaan kuullut aiemmin, kuulostaa tosi kiinnostavalta. Lahtareita on kehuttu myös paljon, siihen täytynee tarttua jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahtarit haluan minäkin ehdottomasti lukea. Ehkä kuitenkin syksymmällä, kunhan Pyövelin jättämä lataus vähän purkautuu.

      Poista
  3. Taas kerran kauhistelen, miten tällaista on voinut olla olemassa. En ymmärrä väkivaltaa. On jotenkin omituista yrittää kuvitella, kuinka ihmiset ovat voineet oikeasti uskoa noitiin. Toisaalta voi miettiä, kuka lopulta uskoi. Kaikkia vain pyrittiin hallitsemaan jollain keinolla ja kaikkien vain piti sopeutua tilanteeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa kuvataan hyvin hysterian leviämistä. Tuomari on pitkään epäuskoinen ja "järkimies", pitää koko noitatouhua hömpötyksenä, mutta lopulta hänellä ei ole muita vaihtoehtoja kuin mennä virran mukana.

      Poista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, vaikka välillä ihmisten kyky pistää silmät kiinni tosiasioilta ja seurata kieroja uskomuksiaan saa menettämään uskon ihmiskuntaan.
    Milja Kauniston Ranskan vallankumoukseen sijoittuvassa sarjassa on pyöveli yksi päähenkilöistä. Hänenkin kirjoissaan voi mennen ajan melkein haistaa ja kieli kuvaa ronskisti asiat oikeilla nimillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniston kirjoja en ole lukenutkaan. Olen ajatellut olevani liian nukkasieluinen (kenenkähän kirjabloggaajan mainio termi tämä olikaan??) hänen kirjoilleen, mutta ehkäpä kannattaisi yrittää.

      Poista
  5. Anneli Kannon kirjoja en ole lukenut. Pyövelistä taitaa minulle riittää sinun postauksesi, vaikka kirjaa kehutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on erinomainen, mutta aihe ei varmasti ole sellainen, että se sopii kaikille.

      Poista
  6. Minua kiinnostaisi Kannon kirjoista tuo Lahtarit, jota on paljon kehuttu. En juurikaan lue historiallisia romaaneja, vaikka niistä voisi kyllä saada monenlaista tietoa eri aikojen yhteiskunnasta, niin kuin kuvaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas pidän historiallisista romaaneista paljon, ja varmaan lukumääräisesti eniten niitä luen. Minua kiehtoo oppia eri aikakausista ja toisaalta peilata erilaisia yhteiskuntia tähän omaamme.

      Poista
  7. Pyöveli on ollut lukulistallani ilmestymisestään asti, mutta vielä(kään) en ole sen pariin ehtinyt. Vähän olen arastellut tähän tarttumista, kun en ole ollut varma, kuinka paljon pyövelin hommista kerrotaan. Kertomasi perusteella Kanto ei kuitenkaan alennu repostelemaan kauheuksilla, vaikka ei turhaan sievistelekään. Uskallan siis siirtää kirjan korkeammalle lukujonossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pyövelin hommasta kerrotaan aika lailla kaikki, mitä siihen vain on kuulunut. Mutta vaikka asiaa ei yhtään kaunistella, on käsittelytapa kuitenkin sillä tapaa humaani, että se puhutteli minua. Kirjassa käsitellään esimerkiksi sitä, miten hyvä Pyöveli kunnioittaa "asiakastaan" ja pyrkii minimoimaan kärsimyksen.

      Poista
  8. En ole lukenut Anneli Kannon kirjoja enkä ole varma, haluanko lukea tätä. Toisaalta kiinnostaa, toisaalta kuulostaa jotenkin luotaantyöntävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä aihe varsinaisesti hyvää mieltä tuota, mutta ei toisaalta vienyt yöuniakaan, tai edes tullut uniin. Historiallinen perspektiivi vieraannuttaa sopivasti.

      Poista
  9. Hmm, kirjan aihe taitaa olla minulle hieman liian raaka. On silti kiinnostavaa, että maamme historiasta löytyy aiheita monenlaisiin romaaneihin. Olen lukenut Kannolta muistaakseni yhden novellin, oli oikein hyvä joten hänen kirjoitustyylinsä kyllä tuntuu sopivan minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tämäkin on sellainen tapahtumasarja historiassamme, jota ei paljon muistella, vaikka ei 1600-luvusta lopulta niin hirvittävän pitkä aika ole. Kuolemanrangaistuksista taas mainitaan yleensä se, milloin niistä luovuttiin. Tämä häivyttää sitä tosiseikkaa, että pitkään kuolemanrangaistus oli täysin normaali osa rangaistusasteikkoa.

      Poista
  10. Tämä kirja kävi minulla jo kirjastosta kylässä mutta aihe taisi hieman jännittää, sillä muut kirjat kiilasivat lukujonossa ohitse. Tämä kyllä kiinnostaa todella kovasti.

    Sukututkimuksessa selvisi värisyttävä juttu aikoinaan. Esi-isäni nimittäin toimi piiskurina. Isäni mainitsi asiasta mm. häissäni mieheni sukulaisille, että tietävät sitten mitä saavat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, mikäpä olisi parempi alku yhteiselle aviotaipaleelle 😄
      Piiskureitakin kirjassa esiintyy. He kuuluvat pyöveleiden kanssa samaan sosiaaliseen viiteryhmään ja seurustelevat keskenään. Osin tehtävät menevät myös päällekkäin.

      Poista
  11. Anneli Kannosta on omaääninen historiallisten romaanien kirjoittaja. Hän tekee valtavan taustatyön ja kirjoittaa hyvin elävää tekstiä. Lahtareista pidin kovasti, Pyöveliä en ole lukenut.

    VastaaPoista
  12. Tästäkin romaanista näkee, että taustatyötä on tehty paljon. Historialliset faktat ovat vahvasti esillä ja toisaalta ne lomittuvat saumattomasti fiktioon.

    VastaaPoista
  13. Pidin tästä todella paljon! Nyt jonotan Lahtareita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti