Koljonvirta Teatteri: Tuntematon sotilas





Väinö Linnan Tuntematon sotilas on yksi Suomen suurimmista kulttuurimonumenteista. Puolet kansasta siteeraa Linnan tekstiä vaikka unissaan ja kerääntyy vuosittain television ääreen seuraamaan kirjasta tehtyä elokuvaa. Yliopistoissa opetetaan johtamista ottamalla
esimerkit Linnan luomasta henkilökaartista, ja samaa henkistä perintöä suosivat myös urheiluvalmentajat ja jääkiekkoselostajat. Tuntematon sotilas on instituutio, jonka sorkkiminen on sulaa hulluutta. 

Siitä huolimatta näitä hulluja tuntuu riittävän. Uutta elokuvaversiosta päästään ihmettelemään syksymmällä. Koljonvirta Teatteri puolestaan vyörytti oman dramatisointinsa kesäkauden estradille. Ja kun tekemään on ryhdytty, kaikki onkin tehty sitten viimeisen päälle. Lavalla rymistelee aito tankki, pommit paukkuvat ja tapahtumia rytmittää Nightwishin musiikki. Ympäröivä metsäluonto tarjoaa oivallisen lavasteen jo sellaisenaan. Puitteet eivät voisi olla paremmin kohdallaan.

Kaikista eniten ihastuttaa kuitenkin se tosiseikka, että näyttelijäkaarti koostuu pääosin pohjoissavolaisista näyttelijöistä. Lavalla on useampikin entinen koulukaveri, naapurikylän poika tai muu tuttava, joten saatan olla kehuissani hivenen jäävi. Siitä huolimatta uskallan sanoa, että paikalliset harrastajateatterit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kypsyttäneet lukuisia näyttelijöitä, jotka eivät häviä koulut käyneelle ammattilaiselle. Erityisen ilahduttavaa oli nuorten miesnäyttelijöiden esiinmarssi.

Ohjaaja Ismo Apell on onnistunut roolituksessaan hyvin ja jokainen näyttelijä hoitaa oman tonttinsa erinomaisesti. Yhteishenki on selvästi kova, ja tiiviistä porukasta onkin vaikea nostaa yhtä tai useampaa näyttelijää ylitse muiden. Siitä huolimatta muutama suoritus jäi erityisesti mieleen.

Alikersantti Hietanen on yksi lempihahmojani ja iloinen, sympaattinen Santeri Niskanen oli kuin luotu rooliinsa. Lauri Qvickin roolisuorituksia olen ihastellut  Pielavesi Teatterissa jo aiemmin ja luutnantti Lammiona hän oli, jälkeen kerran, häkellyttävän hyvä. Samaa voi sanoa myös alikersantti Rokkaa esittäneestä Antti Heikkisestä, joka vastaa myös näytelmän dramatisoinnista. Heikkisen valinta Rokan esittäjäksi tuntui niin itsestään selvältä, etten muuta odottanutkaan kuin hyvää roolityötä. Siitä huolimatta Heikkinen häikäisi. En muista teatterinkatsojana kokeneeni toista 15 minuuttia, joiden aikana näyttelijä ensi kertaa lavalle tullessaan olisi vienyt yhtä suvereenisti kohtauksen nimiinsä. Vyöryttäessään vihollista juoksuhaudoista Nightwishin saattelemana Heikkinen on kuin Schwarzenegger, joskin hieman pienempää ja puheliaampaa itäsuomalaista rotua.

Koljonvirta Teatterin Tuntematon sotilas on draamallisilta valinnoiltaan aika perinteinen teos, ja noudattelee uskollisesti alkuperäistä tekstiä. En osaa pitää sitä huonona asiana, sillä tekijöiden tunnetila tuo sanoman selväksi ilman kerronnallisia kikkailujakin. 

Jos nyt jotain moittetta näytelmästä haluaa esittää, niin ennakkotietojen perusteella odotin kotirintaman osuuden tulevan esille moniulotteisemmin. Nyt kotiväen rooli jäi lähinnä ohueksi sotaansaattelijan osaksi. Naiskuva liikkui perinteisellä ja masentavalla madonna-huora -akselilla, mihin 2010-luvulla olisin toivonut päivitystä Linnan alkuperäistekstistä huolimatta.

Oma silmäkulmani kostui alikersantti Lehdon (Janne Kumpulainen) kohdatessaan pysäyttävän kohtalonsa yhdessä näytelmän vaikuttavimmista kohtauksista. Huomasin omassa katsomonosassa useammankin katsojan, aina raavaita miehiä myöten, pyyhkivän silmiään monessakin kohtaa. Dramaattisten kohtausten vastapainona oli kuitenkin paljon kepeää komiikkaa, mikä toimi rytmillisesti mainiosti. Taistelukohtauksia pidin aidosti viihdyttävinä, ja tunnustan nauttineeni pommien paukkeesta ja ruudin kärystä, vaikken varsinaisesti action-rymistelyn fanittaja olekaan.


Kaiken kaikkiaan Koljonvirta Teatterin Tuntematon sotilas on tapaus, jota kannattaa käydä omin silmin todistamassa kauempaakin. En usko, että
tällaista, vastaavalla toteutuksella ja intohimolla tehtyä kesäteatteria on kovin usein Suomessa tarjolla. Näyttävä toteutus on elämys jo itsessään, mutta kaikista voimakkaimmin jää kuitenkin mieleen vaikuttava loppukohtaus. Se kiteyttää sen, mitä Väinö Linna ja näytelmätyöryhmä haluaa sodasta sanoa. 
Pelko. 
Sankaruus. 
Ja kunnioitus. 
Kaikki yhdessä.

Koljonvirta Teatteri: Tuntematon sotilas
Ohjaus: Ismo Apell
Dramatisointi: Antti Heikkinen
Kesto noin 2,5h

Kommentit

  1. Kuulostaa kiinnostavalta ja hyvältä, mutta olen kyllä vähän pettynyt, koska muistan Heikkisen lupailleen jopa naisnäkökulmaa taannoiselle bloggaajapiknikille virtuaalisesti osallistuessaan. Kai siitä jäi tallenne? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli lavalla hetkittäin naisia. Mutta se, että naisia pyörähtää lavalla, ei tuo vielä tarinaan naisnäkökulmaa, varsinkaan ja erityisesti kun naiset kuvataan miesten haavekuvina tai muuten miesten kautta ja näkökulmasta.
      Sinänsä en varmaan olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ellei ennakkoon olisi syntynyt toisenlainen mielikuva (muutenkin kuin piknikillä). Tuntematon sotilas on teos, joka kertoo ensisijaisesti miehistä ja samaa voi sanoa myös tästä dramatisoinnista. Mutta jos tämä naisnäkökulma olisi toteutunut, olisi näytelmä ollut aika lailla täydellinen. Hieno toteutus se oli näinkin.

      Poista
  2. Enpä ole tällaisesta teatteriesityksestä kuullutkaan, vaikka niin lähellä asutaan. Kyllä se tuo Heikkinen on ehtiväinen kaveri, kirjoittaa paljon, dramatisoi ja vielä näytteleekin. Ismo Apell onkin tuttu täällä Pohjois-Karjalassa Markku Pölösen tuotannoista. - Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Anneli, käykää ihmeessä katsomassa jos liikutte Ylä-Savossa päin! Aurinkoa kesäpäiviisi <3

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva kuulla tästä, kiitos Amma. Harmi että naiskulmaa ei oltu päivitetty, sentään on jo aikaa tuosta historiasta. Mutta "turvallisella" tutulla linjalla uskon esityksen varmasti tehokkaaksi. Antti "Arska" Heikkisen puheiden ja tekojen perusteella yhteishenki on ollut tosiaan tekijöillä vahva ja suoritukset vaikuttavia, kuten sanot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteishenki ja vahva lataus oli ehkä tärkeimpiä osa-alueita ja tekijöitä onnistuneessa elämyksessä. Apell on leirittänyt näyttelijänsä ilmiselvästi hyvin. Tekemisestä paistoi myös nöyryys: toisaalta isoa tarinaa kohtaan, toisaalta sodan kokeneiden tekemiä uhrauksia kohtaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit