Aino Räsänen: Soita minulle, Helena



Aino Räsäsen Helena-sarja on kiinnostanut minua jo pitkään. Se kuuluu kirjasarjoihin, joista ei ole aivan varma, onko kirjoja lukenut vai puskevatko mielikuvat vanhoista Suomi-filmeistä. Räsänen on kiinnostanut myös savolaiskytköksen vuoksi, sillä hän asui suuren osan elämästään Maaningalla.

Kaikista varmin mielikuva kirjoista etukäteen oli se, että siskoni luki sarjan läpi parikymmentä vuotta sitten. Kirjojen nimet herättivät mielenkiintoni ja silloin: ajattelin, että Soita minulle, Helena ja Helena soittaa viittasivat puhelimella soittamiseen!

Siitä kuitenkaan ei ole kyse. Kirjan päähenkilö on suloinen, villi ja naiivi Helena Parola, joka saapuu Junkkerin kylään opettajattareksi. Luonnollisesti kylän vanhat emännät pudistelevat päitään ja nuoret (ja vähän vanhemmatkin) miehet ovat haltioissaan. Voiton vie kuitenkin Rannanpihan talon isäntä Erkki, jonka kanssa Helena ystävystyy nopeasti. Erkki on kuitenkin heikko ja sairaalloinen. Ehkä hoivaamisen halusta Helena menee naimisiin ystävänsä kanssa.

Valitettavasti Erkin äiti on melkoinen pirttihirmu. Rannanpihassa ei suvaita leikinlaskua, ei vallattomuutta, eikä ennen kaikkea viulunsoittoa, joka taas on tuoreelle miniälle henki ja elämä. Ei ihme, että nuorikko on onneton. Lisää hämmennystä aiheuttaa Erkin paras ystävä, serkku ja naapurikartanon isäntä Jari... Miksi mies käyttäytyy Helenaa kohtaan niin kylmästi?

Ensimmäisten sivujen jälkeen huomasin, etten ollut lukenut kirjaa aiemmin. Sen sijaan olen varmasti katsonut elokuvan, josta minulla luvussa olleessa, vuoden 2010 painoksessa (jo 27. painos!) oli myös kuvaliite. Alkuunsa kieli tuntui raskaalta ja vanhahtavalta. Vähän kuin olisi katsonut aivan ensimmäisiä Suomi-filmejä. En ihastunut kovinkaan paljon Räsänen tapaan vaihdella aikamuotoa yhtä äkkiä. Pääasiassa teksti oli imperfektissä, mutta sitten tapahtumat saattoivat hypätä pari kuukautta eteenpäin ja tätä alleviivatakseen teksti muuttui preesensiin. Alkukankeuden jälkeen tyylikeinoon kuitenkin tottui.

Myös henkilöhahmot tuntuivat varsin karikatyyrisiltä ja ihanteellisilta. Erityisesti Helenan lapsellisuus ja, suokaa anteeksi, yksinkertaisuus miesasioissa ärsytti, muuten kun hän tuntui olevan hyvinkin hoksaavainen ihmistuntija. Toisaalta yritin muistutella itselleni, että kirja kuvaa aivan toista aikaa. Romaani on ilmestynyt vuonna 1945. Silloin perhetytöt varmasti olivat kokemattomampia ja tottelevaisempia kuin nyt. Sisäinen feministi kuitenkin ärähteli Helenan ja Jarin isä-tytär-henkisestä tasapainosta ja jatkuvista "Rakas lapsi!"- sekä "Nyt en enää pelkää sinua, Jari" - tyyppisistä keskusteluista, jotka olisivat sopineet paremmin joulupukin ja pelokkaan lapsen välisiksi. Olkoonkin, että psykologisessa mielessä isänsä varhain menettänyt Helena aivan uskottavastikin saattaisi kaivata juuri isähahmoa.

Kaiken tämän napinan jälkeen on sanottava, että hiljalleen hämärtyviin heinäkuun iltoihin ja öihin kirja oli loistavaa lukemista. Maaseutu ja luonto piirtyivät lukijan mieleen parhaimmillaan, aistirikkaana ja kylläisenä. Pistäydyin sunnuntaina kauniissa Kenkäverossa Mikkelissä ja vaikka paikalla ei olekaan mitään tekemistä Räsäsen kanssa, olin jo ihan kirjan tunnelmissa kauniissa pihapiirissä kävellessäni. Vaikka lukiessa henkilöt ärsyttivätkin, eläydyin tarinaan ja toivoin kaikkea parasta heille. Kuten genreen sopii, lopputulos oli varsin yllätyksetön, mutta ah niin palkitseva.

Helena-kirjoja näkyy julkaistun kaikkiaan 12 kappaletta. Epäilen, jaksanko ihan koko sarjaa käydä läpi, mutta seuraavan osan kävin kuitenkin hakemassa kirjastosta. Se sopii hyvin loman viimeiseen viikkoon.

Ps. Lukemani kirja oli vuoden 2010 painos, osa Kariston Nostalgia-sarjaa. Sen takakansiteksti on ilmeisesti kirjoitettu kirjaa lukematta. Helenalla ja Jarilla ei ole ollut kiihkeää suhdetta ennen Helenan Junkkeriin tuloa. En jaksa muistaa, onko näin elokuvaversiossa, se selittäisi kömmähdyksen.

Kenkävero ei liity kirjaan mitenkään, mutta pystyin hyvin kuvittelemaan Helenan kuistille viulunsa kanssa
Kenkävero ei liity mitenkään tapaukseen, mutta pystyin hyvin kuvittelemaan Helenan kuistille viulunsa kanssa.


Aino Räsänen: Soita minulle, Helena
Karisto 1945/2010
254s.

Kommentit

  1. En tiedä päädynkö koskaan itse lukemaan näitä, mutta tulin kertomaan mieleni juuri räjähtäneen siitä faktasta, että tuo soittaminen kirjojen nimissä tarkoittaa viulunsoittoa! Tyylilajin huomioon ottaen ajattelin automaattisesti, että Helena vaihtelee vaan miesten kanssa puhelinnumeroita ja soittelee sitten heille. Kaikkea sitä oppii, nämäkin ovat kuitenkin kotimaisen viihdekirjallisuuden merkkiteoksia ja aikanaan myyneet valtavasti, kuten painosmääristäkin näkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoinpa sitä meikäläinen pääsee räjäyttämään toisten tajuntoja, mutta tämä fakta on kyllä shokeerannut monia. Jännä, millaisessa joukkoharhassa olemme eläneet. Toisaalta kai klassikkostatuksesta (ja tarttuvasta kirjan nimestä!) kertoo jotakin sekin, että niin moni kirjaa lukematon on kuitenkin tällaisen mielikuvan mielessään muodostanut. Räsänen on osa kotimaisen viihdekirjallisuuden kaanonia, kuten mm. Polva ja Valtonen.

      Poista
  2. Kirjan lukeminen oli minulla todella hidasta. Hämmästelin myös miesten ja naisten keskinäistä puhetapaa, mikä kuulosti todella erikoiselta. Minullekin kirjan nimestä tuli ensimmäisenä mieleen puhelimella soittaminen. Onneksi seuraava osa osoittautui paremmaksi kuin tämä ensimmäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä, jos toinen on vielä parempi! Kirjoitustyyli ei ehkä ole kestänyt aikaa niin hyvin kuin joillakin muilla kirjailijoilla ja ajat ovat muuttuneet toki muutenkin, erityisesti miesten ja naisten sekä myös eri sukupolvien välisissä suhteissa.

      Poista
  3. Helena sarja edustaa aikakautta jolloin arvomaailma ja asenteet olivat kovin erilaisia. Olen muutaman kirjan lukenut joskus vuosikausia taaksepäin. Eivät ole minun luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ajat ovat muuttuneet. Kaikille tämäntyyppiset kirjat eivät varmasti sovi.

      Poista
  4. Mä tykkäsin lukenut vasta tämän soita minulle Helena kirjan, kuvastaa juuri sitä vanhaa aikaa. Kiva lukea tästä ajasta kertovia kirjoja! t: Anni

    VastaaPoista

Lähetä kommentti