Hiljainen toukokuu

Hiljaista blogissa, mutta FB-tilini on aktivoitunut mm. kuvien muodossa. Tervetuloa seuraamaan!
Seuraavaksi esittelyyn täällä blogissa on tulossa Ehtoolehdon tuho.

Toukokuu oli sen verran vilkas ja ryydyttävä, että lukeminen jäi vähäiseksi. Onneksi luinkin sitten sitäkin parempia kirjoja!

Satuhetkessä esiteltiin tällä kertaa Maria Kuutin Anna ja Elvis kylpylässä, Kirja sai suosiota osakseen niin lasten kuin lukijankin keskuudessa, joten kakkososa, Anna ja Elvis mummolassa, on jo otettu luvun alle!

Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä oli viihdyttävä ja koukuttava lukuromaani. Ei mikään maailmoja mullistava teos, mutta kuitenkin riittävää twistiä sisältävä ollakseen ajatuksia herättävä ja omaperäinen. Tykkäsin.

Vielä sitäkin enemmän pidin John Williamsin Stonerista. Upea, mahtava kirja, jonka pariin haluan ehdottomasti palata vielä monta kertaa. Yksi kirjavuoden parhaista varmasti.

Kuun lopussa ehdin palata vielä lapsuuteni suosikkiin, nimittäin Anni Swanin Jänis Vemmelsäären seikkailuihin.

Loistavan lukukuukauden päätti J.P. Koskisen Kuinka sydän pysäytetään. Maamme itsenäisyyden ensimmäisiin vuosikymmeniin sijoittuva tarina oli psykologisesti vahva ja piti otteessaan vielä lukemisen jälkeenkin. Vuoden parhaimmistoa tämäkin.

Mitenkähän tästä saisi tavan? Että lukisi vähemmän, mutta ainoastaan loistavia kirjoja?

Kommentit