Enni Mustonen: Emännöitsijä

Mitä pidemmälle Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarja etenee, sitä enemmän siitä pidän. Sarjan kolmas osa, Emännöitsijä, on mielestäni jo tähän asti komean sarjan kiistatta paras teos. Syynsä tähän arvioon voi olla valoisilla kesäöillä, juhannuksen taianomaisella tunnelmalla ja vapaapäivien nautinnollisen pitkillä lukusessioilla, mutta siitä huolimatta ja juuri siitä syystä sanon, että tämä jos mikä on parasta kesälukemista. Tällaista minä haluan lukea niin laiturinnokassa kuin yhtä hyvin lomamatkalla!

Aiemmista osista tuttu Ida aloittaa kolmannessa osassa työn Albert Edelfeltin emännöitsijänä tämän kaupunkiateljeessa. Arvaahan sen, että luvassa on taiteilijajuhlien rytkettä ja luomisen tuskaa, kaikesta muusta inhimillisestä tunteidenpalosta puhumattakaan. Idasta on tullut aikuinen nainen ja myös ammatillisesti hän on noussut ylöspäin lapsenpiiasta emännöitsijäksi. Uusi asema ja terve itsevarmuus näkyvät hänen otteissaan niin työ- kuin yksityiselämän puolella. Kuten arvata saattaa, nämä elämän osa-alueet myös alkavat uhkaavasti sekoittua toisiinsa.

Pidän Idasta valtavan paljon henkilönä. Johtuu varmasti siitä, että samastun häneen aika voimakkaasti. Ida on työteliäs järki-ihminen, mutta nautiskelee siitä, jos tilaisuuden tullen voi nautiskella kylvystä tai pötkötellä sängyssä kirjaa lukien. Järkevyydestään huolimatta Ida ei ole kone, vaan voimakkaasti tunteva ja kokeva ihminen. Samantyyppinen on myös kirjan läpi kulkeva rakkaustarina: yhtä aikaa läpeensä järkevä ja toisaalta aivan järjetön. Vaikka toisaalta kyseessä on se tavallinen tarina, ei Mustonen tarjoile perinteistä romantiikkaa. Tässä rakkaudessa on lukemattomia tasoja, syvänteitä ja harmaan sävyjä. Varmastikin juuri siksi kaikki tuntuu lukijasta kovin mahdolliselta ja elämänmakuiselta. Tapahtumat etenevät hyvin luontevasti, eikä epäuskottavia hyppäyksiä ottaen. Idan vaiheita seurataan myös vähän pidemmälle, jo ikään kuin seuraavan romaanin alueelle kurkottaen. Tämä tekee kirjan rakenteesta mukavan luontevan ja toisaalta asettaa asiat mittasuhteisiinsa.

Totta puhuen ihastuin myös Albert Edelfeltiin hahmona. En tuntenut hänen henkilöhistoriaansa muuten kuin hänen keskeisimmän tuotantonsa osalta, mutta romaani sai minut uteliaaksi ja etsimään tietoa enemmänkin. Tästäkin ominaisuudesta Syrjästäkatsojan tarinoita on syytä kehua. Mustonen saa lukijan kiinnostumaan menneisyydestä ja yhdistelee faktaa ja fiktiota hyvin luontevasti ja uskottavasti yhteen. Lukukokemusta tukee myös kirjasarjan FB-sivu, jonne kirjailija lisää muun muassa kuvia ja taustatietoja kirjoihin liittyen. Tämä interaktiivinen ulottuvuus toi lukemiseen vielä oman lisämausteensa.

En toisin sanottuna keksi Emännöitsijästä mitään huomautettavaa.  Joskus tämän tuotteliaan kirjailijan tuotoksissa saattaa näkyä tietty kiireen tuoma hutilointi, mutta nyt silmiini ei osunut edes mitään tällaista. Keskityin ainoastaan uppoamaan tarinaan ja nautiskelemaan siitä. Sen verran mieleni askarteli maallisissa asioissa, että totesin Mustosen todennäköisesti opettavan suomalaisille historiaa paljon tehokkaamin kuin mihin koululaitos pystyy.

Enni Mustonen: Emännöitsijä
Otava 2015
447s.
Arvostelukappale