Anni Polva 100 vuotta! Anni Polva: Tuletko aviomiehekseni
Tänään tulee kuluneeksi 100 vuotta Anni Polvan syntymästä! Kirjabloggaajat muistavat merkkipäivää ja yhtä kotimaisen viihdekirjallisuuden kuningattarista julkaisemalla pitkin päivää arvioita hänen kirjoistaan. Listan ja linkin muista osallistujablogeista löydät Kulttuuri kukoistaa -blogista.
Anni Polva on minulle hyvin tärkeä kirjailija. Vastoin monia muita tyttöjä, Tiina-sarja jäi kokonaan väliin. Sen sijaan siirryin teini-ikäisenä suoraan lanu-hyllyltä aikuisten romantiikkaosastolle ja sieltä Anni Polvan kirjat tuli kyllä ahmittua melkein kaikki läpi. Sitä ennenkin olin jo Polvaan tutustunut, sillä kotini kirjahyllystä löytyi paljon hänen kirjojaan, vieläpä niitä ihkaensimmäisiä 1940-luvun painoksia, joita lukiessa on ihan oma tunnelmansa.
Mummolan aarteeseen tartuin tälläkin kertaa, kun otin juhlan kunniaksi lukuun Anni Polvan Tuletko aviomiehekseni -teoksen. Vaikka teini-iässä Polvaa tuli luettua paljon, on aikuisena tullut palattua hänen pariinsa harvemmin. Aika on ajanut niin minun kuin myös useissa tapauksissa tuotannonkin ohitse. Yhden arvion kuitenkin löysin blogiarkistosta. Se ei ole mitenkään mairitteleva, mutta on muistettava, että Polvan uskomattoman laajaan tuotantoon mahtuu hutien lisäksi myös todellisia helmiä. Tuletko aviomiehekseni edustaa Polvan mittavan tuotannon aivan alkupäätä, sillä se on hänen neljäs romaaninsa ja ilmestynyt ensi kertaa jo vuonna 1947. Polvan aikuisten romaaneille tuttu kaava on kuitenkin jo selkeästi muodostunut. Sankaritar on kirpakka, tomera, itsepäinen ja pahuksen sievä Liisa, joka on kyllästynyt ainaiseen penninvenytykseen ja julistaa ystävättärilleen ottavansa vuoden loppuun mennessä aviomiehekseen raharikkaan vuorineuvoksen pojan. Pahaksi onneksi avioaikeista vielä täysin tietämätön Kari on melkoinen playboy, isänsä rahojen ja äitinsä nuppiin kihahtaneen huonon kasvatuksen johdosta pilalle hemmoteltu mammanpoika, jonka tavoitteena on pitää hauskaa naisten kanssa ja naida rahaa. Liisa joutuu käyttämään kaiken mielikuvituksensa ja sisunsa, jotta hän pääsee ujuttautumaan talonväkeen niin kotiopettajattarena, lastenhoitajana kuin keittiöapulaisenakin. Valitettavasti Kari ei kuitenkaan saa Liisan sydäntä väpättämään, ei sitten millään. Sen sijaan hänen sattumalta kohtaamansa Erkki Vasama ilkikurisine hymyineen ja silmänpilkkeineen pyörii tytön mielessä alati. Mutta Erkkipä tuntuu vain laskevan leikkiä Liisan kustannuksella ja pyrkii auttamaan häntä vuorineuvoksettareksi pääsyssä. Eihän rakastunut mies niin tekisi, eihän?
Kirjan alussa jouduin nieleskelemään kerran jos toisenkin. Liisa päättää naida rahaa vielä kun on nuori ja nätti. Kotiopettajattareksi hän pääsee kirkkaiden silmien ja sorjien säärien ansiosta, minkä vuorineuvos suoraan ilmoittaa, mutta se ei tunnu Liisaa häiritsevän pätkääkään. Minua häiritsi ja kovasti, mutta sitten kun päädyin ajattelemaan maailmanmenoa vuonna 2015 jouduin toteamaan, että osattiinpa sitä ennenkin ja aika kesyähän Liisan ulkonäkökeskeinen urasuunnitelma loppujen lopuksi nykypäivään verrattuna on. Vaikka romaania ei varsinaisesti voi pitää feminismin julistuksena, on tässä kuitenkin lähtökohta jo aika rohkea: tuletko aviomiehekseni. Vaikka nainen etsii itselleen rikasta elättäjää (ja kuten takakannessa sanotaan; miestä, jonka kylkiluusta hänet on tehty, yök), on ohjat kuitenkin tässä vaiheessa naisella. Jonkinlaista siirtymävaiheen alkeisfeminismiä siis!
Kun sain löysättyä kukkahattuani vähän, aloinkin nauttia Polvan tavasta pyörittää päähenkilöidensä rakkauselämää. Mitään yllätystä tarina ei tarjoa. Liisan sydämenvalittukin on täysin päivänselvä siitä hetkestä lähtien, kun tämä astuu näyttämölle, mutta mikään muu ei toki ole tarkoituskaan. Toinen toistaan hupaisammat kommellukset saavat kyynisemmänkin lukijan hykertelemään. Polva on mestari luomaan kirpakan hauskaa dialogia, joka vuosikymmenten jälkeen on kyllä naiivia, mutta ihanan viattomalla ja turvallisella tavalla. Ymmärrän hyvin, miksi Polvan teksti vetosi minuun erityisesti teini-iässä, ymmärrän kyllä senkin, miksi ikäisiäni poikaraukkoja kohtaan tuntemani arvostus ei useinkaan noussut järin suureksi. Vertailu Polvan suoraselkäisiin, mutta hassunhauskoihin gentlemanneihin oli kertakaikkisen epäreilu.
Anni Polvan kirjat ovat viihdyttävyydeltään mitä parhainta chic litiä. Jostakin syystä en oikein viihdy genren uudempien edustajien parissa. Luulen, että yksi syy on materialistisuus. Kulutusyhteiskunnassa materia nousee usein keskeiselle sijalle. Niin toki Polvankin sankarittarilla, parempaa elämäähän Liisakin on tavoittelemassa, mutta on huomionarvoista, että Polva aloitti uransa toisen maailmansodan jälkeen. Tässäkin romaanissa viitataan usein parsittuihin kantapäihin ja ikuiseen kituuttamiseen. Niin ikään naisia painaa huoli siitä, että miehiä on vähän verrattuna naimattomiin naisiin, joten jos halusi välttää vanhanpiian kohtalon, piti panna toimeksi. Tätä taustaa vasten pieni silmänvilkuttelu hyötymistarkoituksessa ja pitsialusvaatteista haaveileminen tuntuu ainoastaan luonnolliselta ja järkeenkäyvältä. Sankarittaren paremman elämän tavoitteluun on helpompi samastua ja myötäelää sodat kärsineen sukupolven löytäessän viimein onnensa ja rakkautensa. Mitä tulee sukupuolirooleihin, näen Polvan teoksissa selkeää siirtymävaiheen tuntua, kuten jo aiemmin mainitsin. Sankarittaret ovat aina tomeria oman onnensa seppiä, jotka pyörittävät heihin rakastuneita miehiä ilman suuria tunnonvaivoja. Päämääränä on kuitenkin lopulta aina porvarillinen ja turvallinen avioliitto ja perhe-elämä, jossa mies on perheen pää.
Tuletko aviomiehekseni on läpeensä kepeä ja kupliva teos. Se edustaa selkeästi mennyttä maailmaa, mutta toisaalta juuri siinä piilee myös sen lumovoima. Mikäli et ole Anni Polvan teoksiin aikaisemmin tutustunut, suosittelen sitä mitä lämpimämmin. Tässäkin romaanissa Liisan ja Erkin kisailu on kaikessa viattomuudessaan lopulta aika raikas tuulahdus sukupuolisesti ja materialistisesti ylivirittyneeseen kulttuuriimme.
Anni Polva: Tuletko aviomiehekseni
Karisto 1947
214s.
Anni Polva on minulle hyvin tärkeä kirjailija. Vastoin monia muita tyttöjä, Tiina-sarja jäi kokonaan väliin. Sen sijaan siirryin teini-ikäisenä suoraan lanu-hyllyltä aikuisten romantiikkaosastolle ja sieltä Anni Polvan kirjat tuli kyllä ahmittua melkein kaikki läpi. Sitä ennenkin olin jo Polvaan tutustunut, sillä kotini kirjahyllystä löytyi paljon hänen kirjojaan, vieläpä niitä ihkaensimmäisiä 1940-luvun painoksia, joita lukiessa on ihan oma tunnelmansa.
 |
| Kansi vuodelta 1947. |
Mummolan aarteeseen tartuin tälläkin kertaa, kun otin juhlan kunniaksi lukuun Anni Polvan Tuletko aviomiehekseni -teoksen. Vaikka teini-iässä Polvaa tuli luettua paljon, on aikuisena tullut palattua hänen pariinsa harvemmin. Aika on ajanut niin minun kuin myös useissa tapauksissa tuotannonkin ohitse. Yhden arvion kuitenkin löysin blogiarkistosta. Se ei ole mitenkään mairitteleva, mutta on muistettava, että Polvan uskomattoman laajaan tuotantoon mahtuu hutien lisäksi myös todellisia helmiä. Tuletko aviomiehekseni edustaa Polvan mittavan tuotannon aivan alkupäätä, sillä se on hänen neljäs romaaninsa ja ilmestynyt ensi kertaa jo vuonna 1947. Polvan aikuisten romaaneille tuttu kaava on kuitenkin jo selkeästi muodostunut. Sankaritar on kirpakka, tomera, itsepäinen ja pahuksen sievä Liisa, joka on kyllästynyt ainaiseen penninvenytykseen ja julistaa ystävättärilleen ottavansa vuoden loppuun mennessä aviomiehekseen raharikkaan vuorineuvoksen pojan. Pahaksi onneksi avioaikeista vielä täysin tietämätön Kari on melkoinen playboy, isänsä rahojen ja äitinsä nuppiin kihahtaneen huonon kasvatuksen johdosta pilalle hemmoteltu mammanpoika, jonka tavoitteena on pitää hauskaa naisten kanssa ja naida rahaa. Liisa joutuu käyttämään kaiken mielikuvituksensa ja sisunsa, jotta hän pääsee ujuttautumaan talonväkeen niin kotiopettajattarena, lastenhoitajana kuin keittiöapulaisenakin. Valitettavasti Kari ei kuitenkaan saa Liisan sydäntä väpättämään, ei sitten millään. Sen sijaan hänen sattumalta kohtaamansa Erkki Vasama ilkikurisine hymyineen ja silmänpilkkeineen pyörii tytön mielessä alati. Mutta Erkkipä tuntuu vain laskevan leikkiä Liisan kustannuksella ja pyrkii auttamaan häntä vuorineuvoksettareksi pääsyssä. Eihän rakastunut mies niin tekisi, eihän?
 |
| 1960-luvun versio on oman aikansa näköinen. |
Kirjan alussa jouduin nieleskelemään kerran jos toisenkin. Liisa päättää naida rahaa vielä kun on nuori ja nätti. Kotiopettajattareksi hän pääsee kirkkaiden silmien ja sorjien säärien ansiosta, minkä vuorineuvos suoraan ilmoittaa, mutta se ei tunnu Liisaa häiritsevän pätkääkään. Minua häiritsi ja kovasti, mutta sitten kun päädyin ajattelemaan maailmanmenoa vuonna 2015 jouduin toteamaan, että osattiinpa sitä ennenkin ja aika kesyähän Liisan ulkonäkökeskeinen urasuunnitelma loppujen lopuksi nykypäivään verrattuna on. Vaikka romaania ei varsinaisesti voi pitää feminismin julistuksena, on tässä kuitenkin lähtökohta jo aika rohkea: tuletko aviomiehekseni. Vaikka nainen etsii itselleen rikasta elättäjää (ja kuten takakannessa sanotaan; miestä, jonka kylkiluusta hänet on tehty, yök), on ohjat kuitenkin tässä vaiheessa naisella. Jonkinlaista siirtymävaiheen alkeisfeminismiä siis!
Kun sain löysättyä kukkahattuani vähän, aloinkin nauttia Polvan tavasta pyörittää päähenkilöidensä rakkauselämää. Mitään yllätystä tarina ei tarjoa. Liisan sydämenvalittukin on täysin päivänselvä siitä hetkestä lähtien, kun tämä astuu näyttämölle, mutta mikään muu ei toki ole tarkoituskaan. Toinen toistaan hupaisammat kommellukset saavat kyynisemmänkin lukijan hykertelemään. Polva on mestari luomaan kirpakan hauskaa dialogia, joka vuosikymmenten jälkeen on kyllä naiivia, mutta ihanan viattomalla ja turvallisella tavalla. Ymmärrän hyvin, miksi Polvan teksti vetosi minuun erityisesti teini-iässä, ymmärrän kyllä senkin, miksi ikäisiäni poikaraukkoja kohtaan tuntemani arvostus ei useinkaan noussut järin suureksi. Vertailu Polvan suoraselkäisiin, mutta hassunhauskoihin gentlemanneihin oli kertakaikkisen epäreilu.
Anni Polvan kirjat ovat viihdyttävyydeltään mitä parhainta chic litiä. Jostakin syystä en oikein viihdy genren uudempien edustajien parissa. Luulen, että yksi syy on materialistisuus. Kulutusyhteiskunnassa materia nousee usein keskeiselle sijalle. Niin toki Polvankin sankarittarilla, parempaa elämäähän Liisakin on tavoittelemassa, mutta on huomionarvoista, että Polva aloitti uransa toisen maailmansodan jälkeen. Tässäkin romaanissa viitataan usein parsittuihin kantapäihin ja ikuiseen kituuttamiseen. Niin ikään naisia painaa huoli siitä, että miehiä on vähän verrattuna naimattomiin naisiin, joten jos halusi välttää vanhanpiian kohtalon, piti panna toimeksi. Tätä taustaa vasten pieni silmänvilkuttelu hyötymistarkoituksessa ja pitsialusvaatteista haaveileminen tuntuu ainoastaan luonnolliselta ja järkeenkäyvältä. Sankarittaren paremman elämän tavoitteluun on helpompi samastua ja myötäelää sodat kärsineen sukupolven löytäessän viimein onnensa ja rakkautensa. Mitä tulee sukupuolirooleihin, näen Polvan teoksissa selkeää siirtymävaiheen tuntua, kuten jo aiemmin mainitsin. Sankarittaret ovat aina tomeria oman onnensa seppiä, jotka pyörittävät heihin rakastuneita miehiä ilman suuria tunnonvaivoja. Päämääränä on kuitenkin lopulta aina porvarillinen ja turvallinen avioliitto ja perhe-elämä, jossa mies on perheen pää.
 |
| 1970-luvulla kansi on saanut innoituksensa selkeimmin kirjan tapahtumista. |
Tuletko aviomiehekseni on läpeensä kepeä ja kupliva teos. Se edustaa selkeästi mennyttä maailmaa, mutta toisaalta juuri siinä piilee myös sen lumovoima. Mikäli et ole Anni Polvan teoksiin aikaisemmin tutustunut, suosittelen sitä mitä lämpimämmin. Tässäkin romaanissa Liisan ja Erkin kisailu on kaikessa viattomuudessaan lopulta aika raikas tuulahdus sukupuolisesti ja materialistisesti ylivirittyneeseen kulttuuriimme.
Anni Polva: Tuletko aviomiehekseni
Karisto 1947
214s.
Mielenkiintoisia kansia, joista näkee hyvin eri vuosikymmenten tyylisuuntaukset. Tuo ensimmäinen kuva herätti lukuhalujani, koska se on niin romanttinen. Taiteellista silmää taas miellytti tuo 70-luvun tyyli. Tarina ei sinällään kyllä oikein iske muhun, vaikka Tiina-kirjoista kyllä tykkään, kun olen niihin lapsena ja nuorena kiinni kasvanut.
VastaaPoistaMinustakin tuo ensimmäinen kansi on ihanan romanttinen! Viimeisin on saanut innoituksensa suoraan eräästä tapahtumasta, keskimmäinen nojaa vahvasti maalaisromantiikkaan, vaikka suurin osa tapahtumista sijoittuu kaupunkiin. Ajankuvaa sekin!
PoistaAlkuasetelma kuulostaa kyllä nykylukijan korviin aika tavalla naista alentavalta. Mutta tosiaan, ajat ovat olleet toiset ja toisaalta aivan samaa tapahtuu kyllä paljon nykyäänkin.
VastaaPoistaMinusta Polvan rakkausromaaneissa parasta on juuri tuo naiivius ja kiltteys. Minäkään en oikein jaksa nyky chick litin materialistisuutta, eikä se usein esiintyvä bilettäminen ja pettäminenkään iske. Tämmöinen suomifilmimäisyys on virkistävää - ainakin pieninä annoksina :)
Nimenomaan! Materialismi, biletys ja seksisekoilut alkavat olla niin kuluneita juttuja, että tällainen viattomampi, tosiaankin suomifilmiosasto, tuntuu rentouttavalta.
PoistaLuulin olleeni "ainut", joka ei ole koskaan Tiina-kirjoja lukenut ja joka on hypännyt suoraan näihin aikuisten kirjoihin. Löytyy näköjään muitakin samanlaisia. :)
VastaaPoistaJa on tosiaan mielenkiintoista nähdä noita erilaisia kansia ja verrata niitä toisiinsa. Eniten kyllä miellyttää tuo 40-luvun versio, onhan se alkuperäinen aina alkuperäinen. Aikansa kuvia nämä tarinatkin ja juuri siksi mielenkiintoisia, ja toivottavasti jaksaisivat jatkossakin aina välillä herättää nykyihmisenkin mielenkiinnon.
Ihana tuo ensimmäinen, vanha kansi! Niin kaunis ja hempeä ja jotenkin niin suloisen puhtoinen!
VastaaPoistaMinä olen lukenut Tiinat, mutta en ehkä koskaan näitä Polvan aikuisille kirjoittamia kirjoja. Johonkin hetkeen voisi kyllä sopiakin juuri tämmöinen suloinen kevennys - uudet hömpötykset kouhotuksineen eivät houkuttele minuakaan, mutta vanhoissa kirjoissa on aina oma lumovoimansa...
Minua Polvan kirjoissa kiehtoi juuri turvallinen ennalta-arvattavuus, varmuus että kenellekään ei käy mitään pahaa ja kaikki päättyy onnellisesti joka kerta! Toisenlainen oli hänen vanhana kirjoittamansa kirja hylätystä lapsesta, se taas oli riipaiseva ja liikuttava teos, koen että lastenkirjat olivat vahvasti moraalisia, mihin niiden suosio saattoikin perustua?
VastaaPoista