Varhaisnuoruuteni parhaat -teemaviikko: Bertin päiväkirja

Hiphei, on aika aloittaa blogini ensimmäinen teemaviikko: Varhaisnuoruuteni parhaat. Olen useiden vuosien aikana hamstrannut kirjaston poistomyynnistä tutunnäköisiä kirjoja, niitä, jotka tuli luettua aina uudestaan ja uudestaan joskus yhdeksän ja kahdentoista ikävuoden välillä. Optimistisesti olen ajatellut, että omatkin lapseni pääsisivät niistä aikanaan nauttimaan, mutta nyt päätin ihan teemaviikollisen verran tutustua kirjoihin, tarkistaa, olivatkos ne niin hyviä kuin muistan ja miettiä, mahtaisivatko kiinnostaa uuden vuosituhannen esiteiniä.

Aloitan teemaviikkoni kirjasta, joka oli pitkään paras ikinä lukemani. Muistan elävästi, kun luin Bertin päiväkirjan ensimmäistä kertaa joskus 1990-luvun alkupuolella. En voinut lakata nauramasta, mahaan sattui, poskilihaksiin koski. Muistaakseni verestin muistoja vielä joskus myöhemminkin ja viihdyin edelleen mainiosti. Olin kyllä henkisesti valmistautunut siihen, ettei Anders Jacabssonin ja Sören Olssonin jonkinlaiseen kulttimaineeseen noussut kirja herättäisi enää aivan samanlaisia tuntemuksia, mutta onhan se hieman masentavaa huomata, ettei enää osaa asettua kymmenvuotiaan sielunmaisemaan.

Bert Ljung on 12-vuotias poika, jolla on kamala salaisuus: hän kirjoittaa päiväkirjaa, mikä on todella noloa. Nolo on myös hänen nimensä ja siksi hänellä onkin alter ego Treb Walker. Treb pitää länkkäreistä, parhaasta kaveristaan Åkesta ja tytöistä. Treb ei pidä ollenkaan Klimpistä, luokan alfauroksesta (jos nyt 12-vuotiaasta tällainen nimitys sallitaan).

Bertin päiväkirjan teksti on isoa ja kieli päälausevoittoista. Myös sisältönsä puolesta ainakin tämä ensimmäinen Bert sopii parhaiten ensimmäisiksi romaaneiksi kunnolla lukemaan oppineelle. Entä miten kirja on kestänyt aikaa? Alkuteos on jo vuodelta 1987 ja onhan maailma muuttunut, jonkinlaisia tietokonepelejä kyllä kirjassa esiintyy, mutta kännyköistä ei tietenkään ole tietoakaan. Tämä ei tosin mielestäni häiritse, sillä kirja keskittyy hyvin pitkälti lasten ihmissuhdekiemuroihin ja nehän pysyvät vuosikymmenestä toiseen suhteellisen samoina. Ehkäpä nykylukija saattaa kohotella kulmiaan atomisodalle, joka toistuu useampaan otteeseen poikien leikeissä.

Muuta huomioitavaa: Bertin naapurissa asuu lapsiperhe, jossa on kaksi äitiä. Tämä yllätti, Ruotsissa tosiaan asiat ovat olleet pitkällä jo 80-luvulla. Kertokaapa te lanu-kirjallisuuteen perehtyneet, tuleeko homoseksuaalisuus vieläkään esille kotimaisissa lasten- ja nuortenkirjoissa? Eipä sillä, että asiaa olisi tässäkään kirjassa sen kummemmin käsitelty, mainittiinpa vaan luonnollisena anekdoottina. Silloin 90-luvulla tämä on kyllä mennyt minulta aivan ohi.

Tähän täytyy lopettaa, ihmissuden ulvontaa

Ei hajuakaan mitä se tarkoittaa, mutta näin Trebkin merkintänsä päättää. Minulla on vielä kaksi Bertiä jäljellä, nyt kyllä vähän puuskututtaa, mutta käyn sitkeästi seuraavan kimppuun.

Onko teillä muistikuvia Bertin päiväkirjasta tai muista Bert -kirjoista?

Anders Jacobsson, Sören Olsson: Bertin päiväkirja
Otava 1997 (alkup. Berts Dagbok 1987)
Suom. Tuula Pölsä
127s.