Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Olen lukenut kirjan, jota voin sanoa inhoavani syvästi. Se on Gillian Flynnin Kiltti tyttö. Vahva tunnetila voisi varmaan olla hyväkin asia ja jos jossakin tämä kirja on onnistunut, niin varmastikin siinä, ettei tämä tuskainen lukukokemus ihan hetkessä mielestä pyyhkiydy. Vaikka itse toivon päinvastaista.

Tästä kirjasta monet bloggaajat ovat pitäneet, jopa käyttäneet ylistäviä sanoja sitä kuvatessaan. Ihmettelinkin jo, mikä minussa mahtaa olla vikana, kun en lämmennyt yhtään. Mutta sitten, tuskaillessani asiaa blogini FB-sivulla, minulle selvisi, että moni on jättänyt Kiltin tytön myös kesken. Ehkä tämä sitten on sellainen kirja, joka joko iskee tai sitten ei. Ainakin Annami, Laura, Annika K, Norkku, Tessa, Anni m., Sonja ovat kehuneet kirjaa ja pitäneet sitä koukuttavana, yllättävänä ja ties mitä muuta. Koska olen tottunut edellä mainittujen bloggaajien arvostelukykyyn luottamaan, on ainoa järkevä selitys, että minä luin aivan eri kirjan. Mistä edes aloittaisin ruotimisen?

Kiltti tyttö on kirja, jossa on periaatteessa kaikki kohdallaan. Nuori aviovaimo Amy katoaa hämärissä olosuhteissa viisivuotishääpäivänään. Aviomies Nick tuntuu suhtautuvan tapaukseen hämmentävän viileästi. Amy ja Nick vuorottelevat kertojina ja lukija saa huomata, ettei mikään ole sellaista kuin se aluksi näyttää. Tai ainakin näin kuuluisi olla, minusta juoni oli osittain melko ennalta-arvattava. Onneksi Flynn muuttaa kurssia kirjan puolen välin jälkeen, jonka jälkeen kiinnostuin edes vähäsen loppuratkaisusta. Sitä ennen tapahtumien jatko tuntui melko yhdentekevältä. Mistä tämä sitten mahtaa johtua? Ensiksin kuvittelin kirjan olevan selkäpiitä karmivan jännittävä trilleri, mutta suoraan sanottuna se oli hidastempoinen ja tylsä. Nopeammalla kerronnalla ja reippaalla tiivistyksellä juoni olisi päässyt oikeuksiinsa, mutta nyt se oli puuduttavan hidas. Vielä suurempi ongelma oli siinä, etten pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöhahmosta. Molemmat, Amy ja Nick, ärsyttivät minua alusta alkaen ja minulle oli oikeastaan varsin yhdentekevää, miten hahmoille kävisi. Paitsi, että Flynn onnistui tuottamaan siitä huolimatta pettymyksen tekaisemalla tarinalle lopun, mistä en pitänyt yhtään. Myös sivuhahmot tuntuivat kaikki jotenkin vinksahtaneilta ja etäisiltä. Osasyynä negatiivisiin tunteisiini on myös se, että olen aina inhonnut tarinoita, joissa (JUONIPALJASTUS!) syytön lavastetaan syylliseksi. Se yksinkertaisesti lyö liian kovaa oikeudentuntooni.

Olenko haukkunut jo tarpeeksi? Mainittakoon vielä, etten pitänyt myöskään kirjan kielestä. En osaa sanoa, meneekö se kääntäjän vai kirjailijan piikkiin, mutta dialogi raastoi  paikoitellen. Esimerkkinä mainittakoon, 'hitsi' -sanan käyttö. Kuka vaimo huutaa ärtyneenä miehelleen: "Ei se ole niin hitsin vaikeaa"?! Joku ehkä ihmettelee, miksi ylipäänsä luin kirjan loppuun. Siksi, että olen äärimmäisen huono keskeyttämään kirjaa, vaan haluan viimeiseen asti uskoa, että jossakin vaiheessa tapahtuu käänne parempaan. Aivan väärässä en ollutkaan, sillä kirjan loppupuoli oli selvästi alkuosaa parempi. Se ei kuitenkaan paljon turhaan pitkitettyä tarinaa pelastanut ja loppufiilis on lähinnä sellainen kuin joku olisi heittänyt päälle saavillisen sammakonkutua: niljakas, likainen ja pelottaa, että seuraavakin kirja tahriintuu.

Tämä ei ollut ollenkaan minun kirjani. Mutta kuten edellä on mainittu, monet tästä ovat pitäneet. Kokeilemalla selviää kumpaan joukkoon sinä kuulut. Tärppeinä mainittakoon, että kirjassa kuvattiin sinänsä ihan mielenkiintoisesti talouskriisin vaikutuksia, joskin siitä olisi ollut mahdollista saada irti paljon enemmänkin. Toinen kiinnostava teema oli Amyn ja Nickin repivä rakkaussuhde. Sellainen, joka palaa suurella liekillä, niin suurella, että kaikesta ympärillä olevasta tulee tuhkaa. Jollekin tämä saattaa siis olla hyvinkin vapauttava ja omaa elämää peilaava lukukokemus.

Gillian Flynn: Kiltti tyttö
Wsoy 2013
447s.
Suom. Terhi Kuusisto