Varhaisnuoruuteni parhaat: Hullu luokka ei hellitä (Kaisa Ikola)

Löysin Hullu luokka -sarjan joskus ala-asteella ja jatkoin sen uskollisena fanina vielä pitkälle yläasteellekin. Asiaan vaikutti sekin, että oma luokkani oli kieltämättä varsin hulluluokkamainen, jopa aina luokan kirjaintunnistetta myöten. Kirjasarja tuli koluttua sen verran tarkkaan läpi (itse asiassa aivan viimeisimmät osat saattoivat jäädä lukematta, kun siirryin jo kirjastossa aikuisten osastolle), että Annan, Emilian ja Miinan, Loivan ja Herbertin sekä muun luokan ja erikoisten opettajien vaiheet tulivat tutuiksi.

Kuvittelin siis voivani aloittaa aivan huoletta Kaisa Ikolan sarjan neljännestä osasta: Hullu luokka ei hellitä. Sain kuitenkin huomata ajan tehneen tehtävänsä, moni asia oli jo päässyt unohtumaan. Harmitti, kun hyllystä ei löydy sarjan aivan ensimmäisiä osia, sillä haluaisin lukea sarjan kokonaan uudelleen. Nimittäin Hullu luokka toimii yhä edelleen. En oikeastaan tiedä, mikä Ikolan salaisuus on, mutta riemastuttava kieli, persoonalliset henkilöhahmot ja raikas dialogi ovat varmasti keskeisessä osassa. Pystyn edelleen samastumaan tunteeseen, että ysiluokkalaiset olisivat jotenkin siistejä ja melkein aikuisia. Se on jo melkoinen saavutus.

Silmiinpistävää kirjoissa on viattomuus. Kotibileissä juodaan limsaa ja suurin osa luokasta on lähdössä lukioon. Mihinkään pussailua vakavampaan tekstissä ei edes viitata. Luokan raggarikin on sen verran sivistynyt, että lukee Alistair Macleania. Jonkinlaisesta kuplasta tässä on siis kysymys, en tiedä, onko tällaisia nuoria ollut 90-luvulla tai edes 60-luvulla. Pidän kuitenkin myös tästä viattomuudesta, ei räkä poskella vatsahuuhteluun- teemaa tarvitse joka paikassa käsitellä.

Juonta kirjassa on kyllä vain nimeksi. Juonentekeleenä toimii amerikkalainen vaihto-oppilas Robin ja siitä seuraava mustasukkaisuusdraama. Mutta varsin pian Robin jää taka-alalle ja poikien mitä ihmeellisemmät lunttausyritykset nousevat pääosaan. Pientä romantiikan poikasta kirjassa on, mutta lähinnä vain sivulauseissa. Olen varma, ettei tämä voi olla parasta Ikolaa ja siitä huolimatta viihdyin hyvin. Jatkoa seuraa siis huomenna!

Entä te muut, onko muita ikuisia Hullu luokka -faneja?

Kaisa Ikola: Hullu luokka ei hellitä
Kirjapaja 1993.
118s.