Harry Potter 7: osa 2


Onko elämää Harry Potterin jälkeen?


Kävin eilen katsomassa viimeisen Harry Potter -elokuvan. Kuoleman varjelukset 2 päättyi viimeiseen ratkaisevaan taisteluun Harryn ja lordi Voldemortin välillä. Tavallaan ymmärrän sen ratkaisun, että viimeinen kirja jaettiin kahteen elokuvaan, materiaaliahan riittää. Toisaalta ensimmäinen osa jää mielestäni väistämättä toisen jalkoihin, siinä kun kirjan mukaisesti ei tapahdu oikein mitään ja todellinen rytinä alkaa vasta tässä loppuosassa.

Elokuvasarja saatettiin yhtä tyylikkäästi päätökseen kuin  kirjatkin. Entisiä lapsinäyttelijöitä katsoessa tuli melkein liikuttunut olo. Heidän kasvuaan aikuiseksi ja kehittymistään näyttelijöinä on ollut ilo seurata. Hellien jäähyväisten henki tuntui huokuvan heidänkin olemuksestaan.

Juonellisesti elokuvaan oli saatu mukaan kaikki ratkaisun ainekset, joskin aluksi jouduin vähän aikaa muistelemaan, mihin edellinen elokuva oikein mahtoi päättyä. Kuten kirjoissakin, mukana oli myös koskettavia hetkiä. Huumoria en kaivannut, enkä juuri löytänyt, mutta 160 teinityttöä ympärilläni olivat toista mieltä. Olen peruuttamattomasti niin vanha, etten huvitu hassusta naurusta tai ala tirskua hysteerisesti, jos tyttö ja poika pussaavat. Niin, olihan tässä siis romantiikkaakin :)

Varsinainen huomioni kiinnittyi kuitenkin 3D-tekniikkaan. Tämä oli minulle vasta toinen näkemäni 3D-elokuva. Kuten arvata saattaa, se sopi mainiosti taikamaailmaan ja Tylypahkan jylhiin maisemiin. Voi sanoa, että elokuvaa katsellessa silmä lepäsi. Suosittelen siis ehdottomasti kaikille, jotka elokuvan aikovat käydä katsomassa, juuri 3D-versiota.

J.K. Rowlingin Harry Potter -saaga on melkoinen tuhkimotarina. Vähän niin kuin taikuutta. Kirjojen lukeminen sijoittuu minulla blogia edeltävään aikaan. Enkä osaisi niitä edes puolueettomasti tai analyyttisesti arvioidakaan. Sanon vain lyhyesti, että mielestäni jokaisen tulisi kirjoihin -tai edes elokuviin- tutustua, ihan jo yleissivistyksen kannalta. Minä en ole ikinä innostunut fantasiasta tai muusta vastaavasta, olen pikemminkin tiukan realismin ystävä. Narnia on varmastikin ikuisesti kesken ja Taruun Sormusten herrasta en ole edes koskenut. Mutta Harry Potterin tarina otti imuunsa heti ensimmäiseltä sivulta ja piti kiinni aina viimeisen kirjan takakanteen saakka. Suuri kiitos siitä kuuluu myös sarjan suomentajalle, Jaana Kapari-Jatalle, jonka luoma käsitteistö on riemastuttavaa ja vetänee vertoja alkuperäiselle.

Niin, onko sitä elämää Harry Potterin jälkeen? Nyt kai se on nähtävä. Onneksi kirjoihin ja elokuviin voi halutessaan palata. En osaa sanoa, toivoisinko Rowlingin jatkavan tarinaa jotenkin. Oikeastaan en, vaikka sen verran fani olenkin, että taikamaailmaan olisi mukava palata!


Satu on viime aikoina esitellyt Harry Potter-äänikirjoja, ehkäpä kokeilenkin niitä, sitten kun vieroitusoireet iskevät ;)

Kommentit

  1. Itse olen ikuinen Tolkien-fani eikä Potter ole ikinä oikeastaan kiinnostanut kirjana tai elokuvana. Joskus on näitä Potterin filmatisointeja tullut vastaan telkussa ja niitä on sitten tullut kanavasurffailun ohessa puolikeskittyneesti seurattua. Mutta, Rowlingille nostan aina hattua siitä että on saanut miljoonat lapset, nuoret ja aikuiset kirjojen ääreen - se on mielestäni hänen tärkein saavutus.

    VastaaPoista
  2. Olisi tarkoitus mennä isompien poikien kanssa katsomaan ja kuinka ollakaan minä olen se joka jännittää :)

    VastaaPoista
  3. Artsi, elokuvat ovat vain kalpea tiivistelmä kaikesta siitä, mitä kirjoissa on. Katsoin ensimmäinen Harry Potter-elokuvan ennen kuin olin lukenut kirjoja ja ihmettelin, miksi tästä niin paljon kohkataan. Vasta ensimmäisen kirjan luettuani kiinnostuin ja jäin koukkuun :)

    Olet ihan oikeassa siitä, että Rowling on tuonut kirjojen ääreen massoittain lapsia ja nuoria, jotka on jo luultu menetetyiksi internetille ja videopeleille.

    VastaaPoista
  4. Sarppu, antoisaa elokuvareissua :)

    VastaaPoista
  5. Kävimme eilen mieheni kanssa katsastamassa elokuvan heti lomamatkalta palattuamme. Sinänsä ryntääminen elokuvateatteriin jo tässä vaiheessa oli virhe, sillä penkkirivejä kansoitti vieläkin juuri nämä kaveriporukat, jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan muuten kuin hihittelemällä. Ja milloin ei valkokankaalla tapahtumat naurattanut niin silloin pystyi naureskelemaan katsojien äännähdyksille, jotka taisivat usein liittyä liikutukseen. Yleensä käydään katsomassa leffoja kun ne on jo hieman vanhentuneita, jotta vältettäisiin juuri noi ikuiset hihittelijäporukat, mutta tällä kertaa elokuva kiinnosti niin paljon ettei odottaminen käynyt mielessäkään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit