tiistai 30. kesäkuuta 2015

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Kouluampumiset, joukkosurmat ja muut traagiset laajennetun itsemurhan ja terrorin äärimmäisimmät muodot ovat järkyttäneet niin meitä suomalaisia kuin muunkin maalaisia viime vuosina. Teot ovat kaikessa pahuudessaan niin lopullisia ja järjettömiä, että kysymys 'miksi' pyörii kaikkien mielessä. Haluamme ymmärtää, emme hyväksyäksemme, vaan ehkäistäksemme. Kun ihminen päättää ottaa hengen lukuisilta viattomilta ihmisiltä, on jokin hänen eettisessä ymmärryksessään kasvanut pahasti vinoon. Mutta mikä, miten, miksi, milloin, kuinka, koska?

Pärttyli Rinteen Viimeinen sana pureutuu tähän dilemmaan. Romaani asettuu samaan kirjaperheeseen muutamien muiden viime aikoina aihetta käsitelleiden kotimaisten romaanien kanssa, joista itse olen lukenut viimeisimpänä Elina Hirvosen Kun aika loppuu -romaanin ja Tiina Raevaaran pienoisromaani Laukaisun. Uskaltaisin tämäntyyppistä lukupakettia suositella muillekin asiasta kiinnostuneille, sillä romaanit tarkastelevat ilmiötä vähän eri suunnista. Laukaisu käsittelee perhesurmia uhrin näkökulmasta, Kun aika loppuu taas kuvaa kehityskulkua kohti joukkosurmaa tekijän perheen näkökulmasta. Pärttyli Rinne puolestaan on valinnut sen kenties kaikista vaikeimman osuuden, eli tekijän näkökulman.

Kirjan päähenkilö Franz on ei-suosittu lukiolainen, joka on kiinnostunut filosofiasta. Itse asiassa Franzin tarina on se tavallinen: kiusaamista, yksinäisyyttä, epäonnistumista tyttöjen kanssa, huonot välit vanhempiin, puutteelliset sosiaaliset taidot, kiinnostuminen Nietzschen ajatuksista ja siitä johdettu filosofia, joka korreloi suorassa suhteessa koulumaailman julmiin lainalaisuuksiin: vahvat ja nopeat syövät heikot ja hitaat. Iltapäivälehtien mustareunaisista artikkeleista tutuista luonnehdinnoista puuttuu ainoastaan yksi piirre: taistelupelit. Koska Franzin hahmo muuten sopii yleiseen joukkosurmaajan arkkityyppiin, tulee sellainen vaikutelma, että kyseessä on kirjailijan tietoinen valinta. Pisteet siitä kirjailijalle, vaikka epäsopivasti mieleeni tulikin, pitäisikö nuorilta miehiltä kieltää tietokonepelien lisäksi myös Nietzschen kaltaiset filosofit.

Rinne ei varsinaisesti pysty vastaamaan kysymykseen: Miksi? Franzin kaltaisia nuoria miehiä on Suomen maa täynnä, itsekin pystyn muistamaan omasta nuoruudestani lukuisia määritelmään sopivia. Siitä huolimatta vain äärimmäisen harva, onneksi, päätyy surmaamaan ihmisiä. Franzilla ei mene edes aivan kamalan huonosti, sillä hänellä on yksi ystävä tai ainakin kaveri, Kolehmainen, joka sinänsä ei ole kovin hyvää seuraa. Lukiessani minusta tuntui, että jokin oli mennyt henkilöhahmon elämässä pahasti pieleen jo kauan sitten. Franzista ei ole eläjäksi "normaaliin" yhteiskuntaan. Lukiessa ei siis jää muuta tehtävää kun odottaa sydän kylmänä lopullista, vääjämätöntä lopputulosta. Jos vastausta 'miksi' -kysymykseen ei tulekaan, tulee varsin uskottavanoloinen kuvaus siitä, millaiset asiat voivat johtaa lopullisiin, vääjäämättömiin tekoihin ja millaisia ajatuksia, motiiveja ja oikeutuksen perusteluita tekijän mielessä liikkuu. Mielenkiintoista on myöskin vanhempien hampaattomuus, periksiantaminen ja voimattomuus sekä koulun kasvottomuus nuoren elämässä. Kuvaavaa on, että ainoa opettaja, joka kysyy Franzilta edes kerran, kuinka tällä menee, joutuu maksamaan siitä myöhemmin hirvittävän hinnan. Kaiken kaikkiaan henkilökuvaus antaisi valtavan paljon mahdollisuuksia analyysille, joten syvän ja moniulotteisen päähenkilön luomisesta on syytä antaa kiitosta.

Jos kirja on aihepiiriltään rankka, on se muuten kieleltään kevyt ja nopea luettava. Hyvä niin, sillä helpolla lukija ei kuitenkaan pääse. Oman ja "uuden" vapauden filosofiansa kehittänyt Franz elää niin vahvasti teoreettisen filosofian sfääreissä, että osa niistä laskeutuu väkisin myös kirjan tekstiin. Itseäni filosofiafriikahtavana henkilönä tämä miellytti, mutta arvattavasti vastakkaisiakin mielipiteitä esiintyy. Aivan erityisen paljon pidin erityisesti kirjan lopulla otetuista irtiotoista perinteisestä romaanitekstin muodosta. Nämä leikittelyt olivat yhtä aikaa hauskoja ja toisaalta konteksti huomioonottaen kipeitä ja järkyttäviäkin. Joka tapauksessa ne ilmensivät päähenkilön ajatusmaailmaa ja tunnetiloja hyvin tuoden kerrontaan kokonaan uuden vaihteen.

Pärttyli Rinteen Viimeinen sana ei tunkeutunut uniin, eikä ollut liian ahdistava. En ole myöskään varma, auttoiko se ymmärtämään joukkosurmaajaan logiikkaa paremmin. Oikeastaan kysymyksiä on nyt enemmän kuin mitä ennen lukemista. Sen sijaan pidin varauksetta kirjan parhaimpina puolina kerronnan yhtä aikaa kepeää ja syvällistä tyyliä, joka haastoi ja herätteli lukijaa. Kaunokirjallisessa mielessä toteutus oli kiinnostava ja ei-niin-perinteinen. Vahva esikoisromaani.

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana
Noxbooks 
213s.
Arvostelukappale

6 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Lisään ehdottomasti mainitsemasi lukupaketin lukulistalleni. Aihe on kieltämättä karmiva, mutta silti kiinnostava. Tosi hyvä vinkki tuo lukupaketti, missä aiheeseen voi pureutua eri näkökulmista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu Isa! Mielenkiintoista päästä lukemaan, minkälaisia ajatuksia kirja/kirjat herättävät!

      Poista
  2. Minun huomioni kiinnitti kustantajan nimi, Noxbooks. Ainakin minulle aivan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  3. Täysin samaa mieltä. Minä myös pidin noista filosofisista mietteistä...Se on tosi, että kirja herätti lisää kysymyksiä...ja tunteita.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...