perjantai 6. joulukuuta 2013

Pirkko Koski, Outi Lahtinen (toim.): Eila Roine - Näyttelijä ja elämänkaari (+ vähän Rintamäkeläiset -nostalgisointia)


Kaikki alkoi siitä, että aloin tänä vuonna katsoa Rintamäkeläiset -sarjaa DVD:ltä. Joku ehkä saattaa muistaakin aiemmin tänä vuonna julkaisemani muistelo-dvd-kirja -postaukseni Metsoloista. Metsoloista siirryin siis suoraan Rintamäkeläisiin. Tv-sarja ei kuulu varsinaisesti omaan lapsuuteeni, sillä sarjaa tehtiin vuosina 1972-78. Joitakin jaksoja tuli kuitenkin katsottua VHS-kasetilta, sillä Rintamäkeläisten legendaarinen tunnussävel on kaiverrettu omaan, ja näin olen havainnut, myös monen muun ikäiseni suomalaisen sielunmaisemaan. Varsinaisesti tutustuin Rintamäkeläisiin opiskeluaikana, jolloin löysin sarjan kasettitallenteet Jyväskylän kaupunginkirjastosta. Katsoin ja ihastuin. Havaitsin, että vielä 1990-luvun alussa maaseudulla elettiin monessa suhteessa samaa aikaa kuin 70-luvullakin. Sarja on tallentanut sellaista pienviljelijäarkea, mikä tänään on muisto vain.

Myöhemmin kuulin järkytyksekseni, että sarjan uusimmat jaksot olivat jääneet minulta katsomatta. Olinkin enemmän kuin tyytyväinen, kun huomasin viimein alkuvuonna, että sarja tulisi DVD-levitykseen. Olen viettänyt puolen vuoden aikana lukuisia hauskoja, lämpimiä ja nostalgisia hetkiä sarjaa katsellen (ja tehnyt käsitöitä, jostakin syystä Rintamäkeläisiä ei voi katsella tekemättä käsitöitä). Olen myös yllättynyt useaan otteeseen siitä, millaisia yhteiskunnallisia kaikuja sarja herätti tähän päivään verrattuna. Monet asiat eivät ole muuttuneet ollenkaan, työttömyyttä ja maaseudun ahdinkoa käsittelevät dialogit voisi siirtää melkeinpä suoraan tähän päivään. Mutta entäpä jakso, jossa puhuttiin energiaratkaisuista! Rintamäen itsepäinen Antti (mahtava Veijo Pasanen, Pelle Hermanninakin tunnettu) ei luota siihen, että öljyä riittää ikuisesti lutrattavaksi lämmitykseen. Vielä tuossa vaiheessa öljyllä lämmittäminen nimittäin tuli (ainakin Antin naapureiden mukaan) puulämmitystä halvemmaksi. Antti Rintamäki, SMP:n mies, edustaakin kaikessa änkyryydessään varsinaista näkijyyttä. Ei ole ehkä sattumaa, että näinä hankalina aikoina SMP:n perillinen Perussuomalaiset on niinkin suosittu puolue kuin on. Sovinnollista sydämen sivistystä edustaa taas Ahti Haljalan esittämä Veikko Honkonen (sama mies kuin Metsolan Antti). Naispääosia esittävät Antin uskollinen ja kiltti Leena-vaimo (Sirkka Lehto) ja Veikon suulas emäntä Helmi (Eila Roine). Helmi Honkonen on mahtava hahmo, juoruilevana ja hienosteluun taipuvaisena, mutta kuitenkin herkkänä Helminä Eila Roineen komediennen kyvyt pääsevät oikeuksiinsa. Rooli sopii näyttelijälle niin hyvin, että välillä toden ja näytellyn raja alkaa hämärtyä katselijan päässä.

Nuoremmat ikäpolvet, omat lapseni mukaanlukien, tuntevat Roineen Pikku Kakkosen Eila-mummina. Kun Eila-mummi vilkutti tänä syksynä viimeisen kerran keskiviikko-illan Pikku Kakkosen päätteeksi, tunsin liikuttuvani. Yksi aikakausi päättyi. Kun sitten kirjaston taitelijaelämäkertanäyttelyssä bongasin Eila Roineen elämäkerran, oli siihen suorastaan pakko tarttua.

Eila Roine - Näyttelijä ja elämänkaari on erittäin hyvin tehty elämäkerta. Sen ovat toimittaneet Pirkko Koski ja Outi Lahtinen sekä kirjaan lisäksi kirjoittaneet Hanna-Leena Helavuori ja Katri Tanskanen ovat kaikki alan ammattilaisia. Lahtinen ja Tanskanen ovat tutkijoita ja päivälehtikriitikkoja, Helavuori Teatterimuseon johtaja ja Koski teatteritieteen professori. Ammattitaito näkyy kirjassa ja oli ilo lukea näin hyvin tehtyä ja toteutettua elämäkertaa. Niille, jotka ovat kiinnostuneet erityisesti Roineen henkilökohtaisesta elämästä, saattaa kirja kuitenkin olla pettymys. Elämänvaiheet tulevat kyllä kirjassa käsitellyiksi, mutta pääpaino on selkeästi näyttelijäntyössä. Ja millä taidolla sitä käsitelläänkään!

Eila Roine on näyttelijäsuvun jäsen. Hänen isänsä oli Eero Roine, sisaruksista Esko ja Liisa ovat niinikään näyttelijöitä. Myös lasten äiti oli näyttelijätär ennen perheen perustamista. Eila Roineen puoliso Vili Auvinen oli sekä näyttelijä että ohjaaja ja parin lapsista Tommi on myös näyttelijä ja Janne ääni- ja valosuunnittelija. Olisin ehkä kaivannut lisää tätä sukuyhteisöä kirjaan mukaan, mutta kirjaa lukiessa minulle selvisi, että Roineen suvusta on jo kirjoitettu kirja. Se pitääkin sitten ottaa lukuun jossakin vaiheessa. Eila Roine aloitti jo nuorena tyttönä Tampereen Työväen Teatterissa legendaarisen johtajan Eino Salmelaisen ohjauksessa ja pysyi talolle uskollisena eläkeikään saakka. Tästä syystä Eila Roineen elämänkaaren mukana Kosken ja Lahtisen kirja valottaa merkittävän osan myös Tampereen Työväen Teatterin historiaa.

Tutkijat käyttävät kirjassa hyväkseen paitsi Eila Roineen myös muiden näyttelijöiden haastatteluja ja muistelmia. Lisäksi eri näytelmien ja produktioiden saamaa vastaanottoa käsitellään laajasti lehtikritiikkejä analysoimalla ja vertailemalla. On hämmästyttävää, kuinka elävän kuvan näytelmistä saa tällaisen esityksen kautta. Harmistus siitä, ettei ole voinut olla itse paikalla katsomossa vaihtui hyvin nopeasti valheelliseen tunteeseen siitä kuin olisikin ollut itse paikalla!

Eila Roineesta muodostuva kuva on lämmin, rautaista ammattitaitoa ja eleganssia huokuva. Aikalaiskuvaukset todistavat Roineen olevan korkean työmoraalin omaava työntekijä ja pidetty työkaveri, joka ei ole osallistunut kuppikuntiin tai juorukerhoihin. Erityisesti Roineen työmoraali jopa hirvittää välillä pullamössösukupolven edustajaa. Vain kuukausi esikoisensa syntymän jälkeen hän kapusi näyttämölle merkittävään ensi-iltaan ja vieläpä päärooliin, omien sanojensa mukaan aivan sumussa. Myöskään esikoisen kuolema synnynnäiseen sairauteen tai puoliso Vili Auvisen alkoholismi ja masennuskaudet eivät ole saaneet Roinetta luopumaan näyttelijäntyöstä, eläkkeestä puhumattakaan. Eläkkeelle hän nimittäin jäi jo vuonna 1994, mutta se ei ole juuri tahtia hiljentänyt. Esimerkiksi rakastettu Pikku Kakkosen pesti on kokonaan eläkeajan tuotosta. Roine on myös esiintynyt 2000-luvulla useissa elokuvissa. Eilen, 5.12. Roine palkittiin Pirkanmaan taidepalkinnolla. Hieno näyttelijä, hieno ura, joka toivottavasti saa edelleenkin jatkoa!

Rintamäkeläisten tunnari Youtubessa

Pirkko Koski, Outi Lahtinen (toim.) Eila Roine - Näyttelijä ja elämänkaari.
Like 2004.
317s.

3 kommenttia:

  1. Minä nimenomaan tunnen Eila Roineen Eila-mummina. Olen siitä kumma otus, että vaikkei minulla lapsia olekaan, katson silti joskus Pikku kakkosta (siitä tulee niin hyvä mieli). Ja Eila-mummon tarinat olivat kerrassaan ihastuttavia, oli ikävää kun hän päätti lopettaa Pikku kakkosen. Ja olihan Eile eilen itsenäisyyspäivän vastaanotollakin! Upeaa. :)

    VastaaPoista
  2. Pikku Kakkonen on ihana! Minäkin katsoisin sitä, ellei se olisi juuri se hetki illasta, jolloin voi tehdä jotakin muuta. Kuten blogata. Mutta kylläpä kuuloaistin varassakin pystyy ohjelmaa seuraamaan! Eila oli todella hyvä juontaja. Luin jostakin, että lähetyksen muuttuminen puolesta tunnista tunnin mittaiseksi kävi aikasvieväksi ja raskaaksi.

    VastaaPoista
  3. Nyt vasta ehdin tänne asti kommentoimaan, vaikka luin tämän arviosi puhelimella heti tuoreeltaan! Voi Rintamäkeläiset! <3 Minäkin olen sarjan uusintoja katsellut nuoruudessani, ja se on niin ihana sarja (kuten on muuten se Metsolatkin). Tunnarikin alkoi heti soida päässä kun sen mainitsit, se on samalla tavalla porautunut alitajuntaan kuin vaikkapa Urheiluruudun vanha tunnari, Patakakkosen ja Dallasin tunnarit, tai Pikku Kakkosen postilaulu. :D

    Tämä kirja alkoi nyt kiinnostaa, ja samaten ajatus Rintamäkeläisten ja Metsoloiden katsomisesta dvd:ltä. <3 Rakastin erityisesti Honkosen Veikkoa, mutta Eila Roineen Helmikin oli aivan mainio hahmo!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...