HYVÄ JANE EYRE,

tarinasi on odottanut hyllyssä lukijaansa häpeällisen pitkään. Vaikka hankin Kotiopettajattaren romaanin jo useita vuosia sitten, vasta nyt tulin tarttuneeksi siihen. Uskot varmasti, kun sanon, että minulla oli siihen syyni. Olin juuri katsonut ihastuttavan elämäntarinasi televisioversiona, enkä halunnut pilata lukukokemusta ajattelemalla näyttelijöiden kasvoja tai kuvittelemalla sieluni silmin televisiolavasteita. Tahdoin oppia tuntemaan Sinut ja tarinasi juuri niin kuin luojasi Charlotte Bronte sen oli tarkoittanut. Oli minulla toinenkin syy. Joitakin aikoja sen jälkeen, kun olit ilmestynyt meille tapasi mukaan kärsivällisesti odottamaan vuoroasi, tartuin Emily Bronten Humisevaan harjuun. Olipa kyseessä millainen maailmankirjallisuuden klassikko tahansa, sen yltiötunteellisuus ja -dramaattisuus sai minut pahoinvoivaksi ja hetkellisesti menetin uskoni koko Bronten perheeseen.

Sitäkin iloisempi olen siitä, että tutustuin Sinuun nyt, kun kaikki häiriötekijät olivat jo unohtuneet mielestäni. Ja erityisen iloinen olen siitä, että tarinasi on kaikkea sitä, mitä Humiseva harju ei ollut. Suuria tunteita ja dramaattista elämää voi kuvata monella tapaa ja luojasi teki sen tavalla, mikä sopii luonteeseesi erinomaisesti. Kuten Sinäkin, kirja on rationaalinen, järkevä, velvollisuuden- ja omanarvontuntoinen. Mutta ei suinkaan kylmä ja kyyninen, vaan pikemminkin tarkkasilmäinen lempeästä ja syvästi tuntevasta sydämestä huolimatta.

Jollakin tapaa tunnen Sinuun sielunsukulaisuutta, sillä pidän itseäni samanlaisena jalat maassa-tyyppinä kuin Sinäkin olet. En yritä väittää olevani yhtä hyvä ja pyyteetön ihminen kuin Sinä, mutta toisaalta minäkin olin alle kaksikymppisenä paljon periaatteellisempi kuin tänä päivänä. Ainoa, mistä voisin Sinua moittia, on miesmakusi. Herra Rochester on kuin Oscar Wilden Dorian Gray ja kaiken lisäksi paljon tätä omistushaluisempi ja arvaamattomampi. St. John taas, en ymmärtänyt ollenkaan, mikä Sinua veti hänen puoleensa. En keksi muuta järkevää selitystä kuin traumaattisista kokemuksista ja särkyneestä sydämestä johtunut hetkellinen hämminki. Toisaalta vika ei ole yksin Sinun, sillä Bronte huijasi kaikkia kuvaamalla molemmat miehet ensin varsin kelvollisina, mutta tuntui sitten kyllästyvän ja lisäsi heihin yhä tyrannimaisempia piirteitä. Se ei ole ihme, sillä hän kirjoitti tarinasi naimattomana naisena, eikä onnellisen rakkaustarinan kuvaaminen kenties tuntunut hänestä luonnolliselta. Lisäksi liian suoraviivainen juonenkehitys tai absoluttinen pumpuliloppu ei sopinut hänen draamantajulleen. Saithan toki lopulta ansaitsemasi onnen, mutta omilla ehdoillasi, etkä liian yltiöpäisesti.

Ylitse kaiken ihailen itsekunnioitustasi ja omanarvontuntoasi, joka on ajallesi (ja varattomana orpona asemallesi) harvinaista, mutta jossa ei ole merkkiäkään ylpeydestä. Puhuessasi palavasti siitä, kuinka haluat olla riippumaton niin aineellisesti kuin henkisestikin ja kuinka haluat ennen kaikkea itse pystyä vastaamaan pystypäin omista teoistasi, ihmettelen sitä, kuinka moderni oletkaan! Ajatuksesi ja niiden tinkimätön toteuttaminen käytännössä tekevät Sinut erinomaiseksi roolimalliksi jokaiselle naiselle vielä 2000-luvullakin. Lyhyesti sanottuna, olet täynnä sellaista sydämen sivistystä, mitä jokainen haluaisi itselleen edes rahtusen.

Haluan kiittää Sinua, Jane Eyre, sillä nyt kun viimeinkin tutustuin Sinuun kunnolla, talletin Sinut välittömästi yhdeksi kiintotähdeksi kirjallisuuden ihannegalleriaani.

Kiittäen,
Amma