Samppalinnan kesäteatteri: Notre Damen kellonsoittaja

Quasimodo (Karlo Haapiainen). Kuva Samppalinnan kesäteatteri, Otto-Ville Väätäinen.

Joskus paluut ovat pikaisia, joskus niissä kestää pitempään.

Tykästyin kovasti Samppalinnan kesäteatterin upeaan miljööseen ja pyörivään katsomoon vuonna 2016. Tuolloin teatterissa pyöri Nunnia ja konnia -musikaali, pääosassa Maria Lund. Kokemus oli niin hyvä, että vannoin tulevani pian uudelleen. No, kymmenen vuotta siinä sitten meni, mutta kesäkuun lopulla tein paluun Samppalinnaan.

Olin kuullut jo ennakkoon paljon hyvää Notre Damen kellonsoittajasta ja lähes loppuunmyydyt liput mielimääni näytökseen antoivat ymmärtää samaa. Kovin perusteellisesti en tosin ollut tehnyt kotiläksyjäni. Koska musikaalia mainostettiin nimenomaan Disney-musikaalina, odotukseni olivat sen mukaiset. Disneyn piirrosversio on alkuperäisteosta, Viktor Hugon Pariisin Notre-Damea huomattavasti valoisampi.

Aika pian kuitenkin selvisi, että Turussa ei esitetä mitään pehmoversiota, vaan asioista puhutaan hyvin suoraan. Kieltämättä katsojaa hätkähdytti, kuinka rumasti Claude Frollo (Aaro Wichmann) puhuu veljenpojastaan, mustalaisista (käytän tässä tätä sanaa, koska niin käytetään musikaalissakin) sekä Esmeraldasta (Mitra Matouf), jota kohtaan hän kehittää pakkomielteen. Wichmann on arkkipahiksena niin vakuuttava, että puistattaa. Matouf taas on todella valovoimainen, kuten hahmolle sopii. Pääkolmikon täydentää Quasimodoa esittävä Karlo Haapiainen, joka tekee erittäin fyysisen roolityön. Katsoessa mietin, että ylipäänsä Quasimodon esittäminen olisi fyysisesti kova suoritus, mutta tämän lisäksi Haapiainen vielä laulaa upeasti.

Vielä on mainittava Ville Saarenkedon Clobin, jonka intensiteetti tuli kaikista voimaikkaimmin läpi aina yläpenkille saakka.

Musiikki on kauttaaltaan upeaa. Ehkä kaikista kirkkaimpana mieleen jäi loistokas kuoro, jonka sointi täytti koko kesäteatterin ja -  siltä tuntui - kaikui varmaan kallioilta alas kaupunkiin asti. Kuoro oli taitavasti sijoitettu katsomon sivuille ja välillä myös yleisön sekaan, mikä toi Alan Menkenin (joka muuten on säveltänyt myös Nunnia ja konnia) musiikin lähelle ja teki kohtauksista vieläkin vaikuttavampia. Harmillisesti dialogien äänentoistossa oli esitysiltana pieniä ongelmia, ja varsinkin repliikkien alkuosat katosivat välillä. Ei kuitenkaan niin paljon, että se olisi sanottavammin kokemusta häirinnyt.

1400-luvun pariisilainen katedraali tuodaan kesäteatterimiljööseen kekseliäästi muutaman eri setin ja liikuteltavien kaarielementtien avulla. Lavastus on Mika Haarasen käsialaa, ja siinä on käytetty hyväksi, näin olen itseni antanut ymmärtää, viime vuoden Jagellonica!-esityksen lavastusta. Tällainen kiertotalousajattelu ilahduttaa.

Notre-Damen kellonsoittajan juoni lienee useimmille tuttu, mutta lähtöasetelmat hyvin tiivistettynä: arkkidiakoni Claude Frollo ottaa suojatikseen orvoksi jääneen veljenpoikansa Quasimodon. Tämä syntyy, setänsä sanoin "hirviönä" ja tavanomaisesta poikkeavan ulkomuodon vuoksi Frollo piilottaa tämän katedraalin kellotorniin eristyksiin muista ihmisistä. Poika varttuu ainoina ystävinään Notre-Damen patsaat. Kuten kuka tahansa, Quasimodo haluaa ihmisten ilmoille, mutta retki kaupunkiin päättyy karmaisevalla tavalla. Tuolloin Quasimodo kuitenkin tutustuu Esmeralda-kaunottareen, joka epäonnekseen herättää myös Frollon huomion.

Esityksen jälkeen piti googlailla ja palauttaa mieleen, mitä tapahtuikaan Disneyn musikaalissa ja mitä Hugon romaanissa. Samppalinnan versio on näistä kahdesta jonkinlainen hybridi. Yllättävää, että näin on! Olisin voinut kuvitella, että Disney olisi ollut hyvin tarkka siitä, että musikaalikonseptia noudatetaan prikulleen.

Tarina ei ole katsojalle joka hetki helppo katsottava ja sen herättämät ajatukset jäivät mieleen pyörimään esityksen jälkeenkin. Kesäteatterikonteksissa virkistävää, ettei yleisöä päästetä helpolla.

Kaiken kaikkiaan Notre Damen kellonsoittaja toteutetaan Samppalinnassa sellaisissa puitteissa, niin ensemblen koon, kuoron, orkesterin, lavastuksen ja muunkin toteutuksen puolesta, että kesäteatterista puhuminen tuntuu jopa vähän harhaanjohtavalta. Oikeastaan kesäteatteri näkyi ainoastaan suorastaan naurettavan kauniina ja kuvauksellisena Disney-maisemana rakastavaisten katsoessa auringonlaskua kallioilta kuin Leijonakuninkaassa ikään. Kaupungilla kuulin samana päivänä kauhisteltavan musikaalin lippuhintoja, mutta luulen, että esityksen nähtyään ei kukaan hintaa enää ihmettele.

Vaikka en ole Suomen jokaista kesäteatteria läpi kolunnutkaan, uskon, ettei Samppalinnan kesäteatteri kovin pahasti liioittele esittelytekstissään: Tällaista ulkoilmatuotantoa ei Suomessa ole ennen nähty. 

Samppalinnan kesäteatteri: Notre Damen kellonsoittaja

Käsikirjoitus: Peter Parnell
Sanat: Stephen Schwartz
Musiikki: Alan Menken
Käännös: Mikko Koivusalo

Ohjaus: Jukka Nylund
Kapellimestari: Ville Myllykoski
Koreografi: Chris Whittaker
Lavastus: Mika Haaranen
Pukusuunnittelu: Emilia Eriksson
Naamioinnin suunnittelu: Aki-Matti Kallio
Äänisuunnittelu: Eero Auvinen

Rooleissa:

Karlo Haapiainen (Quasimodo)
Mitra Matouf (Esmeralda)
Aaro Wichmann (Claude Frollo)
Tuomas Korkia-Aho (Phoebus de Martin)
Ville Saarenketo (Clopin)

Samuli Kakko
Marissa Lattu
Eleonoora Martikainen
Mikko Nuopponen
Pablo Ounaskari
Dora Seitovirta
Samuli Pajunen
Nicolas Gosalvez (TAMK)
Eero Ketonen (TAMK)
Veera Lapila (TAMK)
Suvituuli Lehtovirta (TAMK)
Elli Pasonen (TAMK)