Eveliina Talvitie: Helga

Olen lukenut heinäkuussa urakalla historiallisia romaaneita. Ellen väärin erehdy, tämä postaus on viides ja ainakin kaksi historiallista romaania ehdin vielä tässä kuussa blogiin tuomaan. Välillä täytyy jo vaihtaa lajia.

Joka tapauksessa, tällä tavalla samaa genreä lukiessa tulee huomioineeksi, millaiset lainalaisuudet tyylilajissa vallitsevat: mitkä teemat tai asiat toistuvat, mikä on samanlaista, mikä taas erilaista ja omaleimaista. Eveliina Talvitien Helgassa omaleimaista on ainakin se, että tarina sijoittuu Poriin. Kun mietin kirjallisia kokemuksiani Porista, mieleen tulevat lähinnä Arttu Tuomisen kirjat, mutta Porin historia onkin sitten vieraampi juttu. Itse asiassa, Pori on minulle aika vieras kaupunki ylipäätään, joten en ole oikea ihminen arvioimaan, kuinka paljon Helga aitoa Poria henkii.

Toinen erityisesti mieleen jäävä seikka on, että Helga tuntuu kokoaan isommalta kertomukselta; fyysisessä kirjassa tarina mahtuu alle 200 sivuun. Koska olen tehnyt elämästäni yli 10 vuotta toimittajan töitä, arvostan napakkaa ilmaisua. On taitolaji pystyä sanomaan paljon vähässä tilassa, kuitenkin niin, että tarina saa edetä luonnolliseen tahtiinsa, sen kummemmin pakottamatta tai kiiruhtamatta. Tässä Talvitie onnistuu hyvin.

Romaani avaa Ompelija-trilogian, joka kertoo käsityöläisnaisten ja muodin voimasta. Helga on lahjakas nainen, naimisissa oleva perheenäiti, joka asuu maatilalla, mutta ennen kaikkea hän on ompelija. Ja kuten sodan jälkeiseen toiveikkaaseen ilmapiiriin kuului, hän uskaltaa unelmoida enemmästä. 

Jos moni uskalsikin unelmoida, harvempi uskalsi haaveensa toteuttaa. 

Helgalla on ihan hyvä mies, Frans, joka siskonsa Suoman kanssa hoitaa karjan ja tilan Helgan ommellessa kyläläisille vaatteita ja muita tykötarpeita. Kovin paljon yhteistä pariskunnalla ei kuitenkaan ole. Siinä missä Frans tyytyy oman kodin piiriin ja tavallisuuteen, Helga selailee muotilehtiä maailmalta ja haikailee isompiin ympyröihin.

Yllättävä tilaisuus tarjoutuu, kun Helga lähtee kaupunkiin ystävänsä Inkerin ostosmatkalle makutuomariksi. Naiset majoittuvat Inkerin tädin Fannyn luona: tämä on vauras, yhteiskunnallisesti valveutunut ja naimaton nainen. Hän näkee Helgassa jotakin sellaista, mitä muut eivät ole nähneet ja päättää auttaa tätä nousemaan siivilleen.

Helga tekee ratkaisun, jota moni ei hänen sijassaan ja ajassaan olisi tehnyt.

Jokaisen elämään mahtuu - näin toivon -  hetkiä, jolloin ihminen ottaa oman elämänsä omiin käsiinsä. Ratkaisu, mikä se sitten ikinä onkaan: muutto, uusi ammatti tai työpaikka, ero, uusi parisuhde jne, vaatii usein uskallusta heittäytyä ja luopua tutusta ja turvallisesta. Vain luopumalla jostakin voi saada jotakin uutta tilalle. Tyypillistä on, että omaa ratkaisuaan voi joutua perustelemaan muille. Vaikka oma sisäinen varmuus asiasta olisikin, muut eivät välttämättä näe vaikuttimia, kaikkea tapahtunutta, nähtyä ja koettua, sisäistä motivaattoria muutokseen. Toisten epäilykset saattavat herättää omankin pelon: olenko tekemässä elämäni virheen?

Kun näin on nykyisin, miltä loikka tuntemattomaan on mahtanutkaan tuntua 1940- ja 50-luvuilla, jolloin "oikean" elämänpolun määritelmä oli vielä huomattavasti nykyistä kapeampi?

Fanny puolestaan on valinnut omat polkunsa, on radikaali ja rohkea. Mutta tekeekö se hänestä onnellista? Vapaata? Suhteessa moniin ikäisiinsä naisiin ehkä kyllä, mutta rajat ovat Fannynkin rajattomuudella.

Lukiessa sitä miettii: onko meillä jokaisella lopulta kuitenkin kultainen häkkimme, josta emme pääse pois, ehkä emme edes halua?

Sarjan toinen osakin on jo ilmestynyt ja se kertoo Helgan tyttärestä Matleenasta. Juuri äidin ja tyttären suhde on sellainen, mitä erityisen paljon lukiessa mietin. Ja joka itseäni äitinä myös häiritsi. Helga ei ole täydellinen äiti, ei likimainkaan. Hän asettaa oman vapaudenkaipuunsa perheensä edelle. Mutta onko se kuitenkin niin, että hän vain huolehtii happinaamarin ensin omille kasvoilleen, ihan niin kuin lentokoneessa neuvotaan? Osoittautuuko ratkaisu sittenkin oikeaksi, vai onko peruuttamatonta vahinkoa tapahtunut? Ehkäpä se selviää, kun ääneen pääsee tytär.

Eveliina Talvitie: Helga
Into 2025
195s.