Colleen Hoover: Marraskuun 9.

 

Kaikenlaiset rakkaustarinat, joissa pariskunta kohtaa toisensa kerran vuodessa tai joissa muuten vain seurataan heidän tarinaansa vuoden sykleissä, tuntuvat olevan muodissa. Trooppi ei toki ole uusi: David Nichollskaan tuskin oli Sinä päivänä -romaanillaan ensimmäinen vuonna 2009, mutta kenties kirjasta tehty Netflix-dramatisointi on poikinut samaa teemaa toistavia tarinoita niin kirjoissa kuin sarjoissa ja elokuvissa. Katselin itse muutama viikko sitten Emily Henrin romaaniin perustuvan elokuvan Lomalla kaikki on toisin (kirjaa en ole lukenut) ja lukupiirissämme taas oli luennassa Colleen Hooverin Marraskuun 9.

Olen lukenut Hooverilta aiemmin suurta huomiota herättäneen Se päättyy meihin -romaanin. Olen huomannut, että Hoover herättää monissa intohimoja: hänen kirjojaan rakastetaan kirjasomessa, mutta yhtä monella tuntuu olevan myös negatiivista sanottavaa. En kuulu kumpaankaan ryhmään. Eivät Hooverin teokset toki mitään kirjallisuuskaanonin merkkiteoksia ole, mutta kieltämättä hän osaa kuljettaa tarinaa kiinnostavasti ja kutkuttavasti. Toisaalta en ole tuon yhden kokeilun jälkeen tuntenut vetoa muihin kirjoihin, enkä olisi varmasti tarttunut tähänkään, ellei se olisi valikoitunut yhteiseksi luettavaksemme.

Kirjan päähenkilöistä toinen on Fallon, nuori nainen ja entinen lupaava lapsinäyttelijä, jonka ura on tuhoutunut tulipalossa, ja jonka merkkejä hän kantaa ihollaan lopun elämäänsä. Fallon on elämässään risteyskohdassa, muuttamassa Losista New Yorkiin, ja lähtöpäivänään hän kohtaa Benin. Ben on ensimmäinen, joka katsoo häntä ihaillen ja jota hänen arpensa eivät tunnu häiritsevän. Nuorukainen astuu myös puolustamaan Fallonia tämän ottaessa yhteen isänsä kanssa. 

Koska Fallon on uuden elämän kynnyksellä, etärakkaus ei kuvioon sovi, joten salamarakastuneet päättävät antaa itselleen aikaa viisi vuotta elämiseen ja kasvamiseen. He eivät pitäisi yhteyttä keskenään, eivät seuraisi toisiaan edes somessa, mutta he tapaisivat kerran vuodessa, marraskuun 9. päivä. Ja kukapa tietää, jos tunne olisi yhtä voimakas vielä viiden vuoden kuluttua, silloin he olisivat toisilleen tarkoitetut.

Olin kirjan alussa ongelmissa. Tarina tuntui lähtevän todella verkkaisesti liikkeelle. Ravintolan nurkkapöydässä vietettiin kohtuuttoman kauan aikaa. Siltä se ainakin minusta tuntui. Kuuntelin romaanin äänikirjana ja onneksi minulle tarjoutui mahdollisuus pitkään parin tunnin kävelylenkkiin kauniissa kevätillassa. Tällä yhtäjaksoisella kuuntelulla (ja varmasti myös ihastuttavilla olosuhteilla oli osansa asiassa) pääsin viimein tarinaan sisälle.

Jos alku olikin verkkainen, tarinan edetessä käänteitä alkoi ilmaantua. Hooverille tyypilliseen tyyliin käänteet ovat näyttäviä ja dramaattisia. En ole suuri lukijan järkytyksen ja muiden tunnereaktioiden kalastelun ystävä, mutta kyllähän niillä kieltämättä saa juoneen monenlaista vääntöä ja käännettä. Loppujen lopuksi tuntui ihan välttämättömältä saada tietää, miten pariskunnalle käy. Lopputulos ei ollut suuren suuri yllätys, mutta kieltämättä siihen päädyttiin parin sellaisen twistin kautta, joita en osannut ennakoida.

Äänikirjan toteutus oli onnistunut: Anniina Piiparinen ja Valtteri Turunen lukivat vuorotellen Fallonin ja Benin luvut, mikä toi tarinaan vielä mukavasti draamallisia aineksia. Ehkä kuvaavaa on, että huomasin jääväni kirjan tunnelmaan muutamaksi päiväksi kiinni ja tunnemuisto palaa takaisin tätä tekstiä kirjoittaessa, vaikka kirjan loppuunkuuntelusta on jo parisen viikkoa. Toisaalta lukupiirissämme meillä ei riittänyt romaanista kovin paljon puhuttavaa - siinä mielessä se tarjosi lopulta aika vähän tarttumapintaa ja ajattelun härnäämistä. 

Fluidi, helposti sulava teos.

Colleen Hoover: Marraskuun 9. (November 9)
WSOY 2025
Kääntäjä Siiri Hornsby
Äänikirjan lukijat Anniina Piiparinen ja Valtteri Turunen
Kesto 10h 11min