Dan Brown: Salaisuuksien salaisuus

He still got it.

And he never knows when it's time to stop.

Tämä tuli spontaanisti ensimmäisenä mieleen Dan Brownin uusimmasta suomennetusta romaanista, Salaisuuksien salaisuudesta. 

Da Vinci -koodin olen lukenut kuten kaikki suomalaiset 2000-luvun alussa. Inferno jäi kesken, pari filmatisointia olen hyvillä mielin katsonut. Kokemusteni perusteella Brown aloittaa vetävästi, punoo juonta taitavasti, koukuttaa ihailtavasti... ja sitten kirja vain jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Salaisuuksien salaisuus vahvisti käsitystä.

Pidän kyllä kirjasta kovasti. Pidän siitä jo esineenä, kirja on sanalla sanoen komea. Pisteet markkinoinnille muutenkin; romaani tuotiin syksyllä näyttävästi Suomeen ja Brown pistäytyi itsekin markkinoimassa kirjaa. Hype sai minutkin heräämään Brown-horroksestani.

Romaani on kokolailla täydellistä luettavaa Praha-faneille. Itse en ole tuossa kaupungissa käynyt, mutta kuulemma pitäisi. Salaisuuksien salaisuus vahvistaa vaikutelmaa. Vaikka tapahtumat Prahassa ovat toki rajumpia kuin keskimääräinen lomailija matkalleen toivoo, ehtii Brown kuljettaa lukijan Robert Langdonin matkassa koko lailla kaikkien Prahan tärkeimpien nähtävyyksien läpi. Tuntuu melkeinpä siltä, kuin jo tuntisin kaupungin!

Langdon on matkustanut Tsekkeihin yhdessä tuoreen naisystävänsä, Katherine Salomonin kanssa. Katherine on arvostettu tietoisuuden tutkija, joka on kirjoittamassa kirjaa tutkimuksensa läpimurroista. Prahaan hänet tuo kutsu tulla luennoimaan maineikkaassa tilaisuudessa. Luento sujuu hyvin, niin myös loppuilta, vaikka Langdon ei pidä ollenkaan Katherinen kutsun takana olevasta tutkijasta. Absintinkostea ilta päättyy painajaisiin hotellihuoneessa ja painajaiset tuntuvat muuttuvan todeksi, kun Langdon on seuraavana aamuna palaamassa hotellille aamu-uinniltaan.

Kaupungissa tuntuu tapahtuvan yliluonnollisia asioita, Katherine on kadonnut ja samaan aikaan New Yorkissa pariskunnan yhteinen kustantaja huomaa, että tämän käsikirjoitus on hakkeroitu kustantamon huippusuojatuilta palvelimilta. Kuka tai ketkä ovat Kathrine Salomonin vielä julkaisemattoman teoksen perässä ja mitä niin raskauttavaa käsikirjoitus voi sisältää, että kolmikon henkikin tuntuu olevan uhattuna?

Yksi näkökulmakertojista on myyttiseen juutalaiseen Golem-hahmoon samaistuva henkilö, joka käy omaa yksityistä sotaansa. Hänen tehtävänsä on olla suojelija ja hän on päättänyt kostaa kaikille niille, jotka ovat satuttaneet hänen suojeltavaansa. Jännitys tiivistyy, kun Prahassa toisiaan jahtaavat Golem, Langdon ja Salomon, tsekkiläiset poliisivoimat, Yhdysvaltojen suurlähetystö sekä taho, jolla on suurlähetystökin hyppysissään. Kaikki voisi tuntua epäuskottavalta, ellei amerikkalainen ulko- ja sisäpolitiikka olisi nykyään sellaista sirkusta, että Brownin hähmäisimmätkin visiot alkavat vaikuttaa itse asiassa aika realistisilta.

Kuten Brownille tyypillistä on, kirja pursuilee tarinoita ja anekdootteja kulttuurista, historiasta, symboleista, uskonnosta jne. Romaani on aina onnistunut silloin, kun lukija tuntee viisastuvansa sitä lukiessaan ja Brownin kohdalla todellakin on niin. Tämän kirjan hähmäisyys-osio liittyy lähinnä itse pihviin trillerijuonen takana: mitä tiedämme olevaisuudesta ja tietoisuudesta? Missä sijaitsee ihmisen tietoisuus - aivoissa vai kenties jossakin ruumiidemme ulkopuolella jaetussa tilassa? Pohdinta on kieltämättä varsin mielenkiintoista ja saa syvästi ontologisia sävyjä: ollaan ihan ihmisyyden ja olevaisuuden ytimessä.

Jossakin vaiheessa kuitenkin riittää. Tällä kertaa 2/3 romaanista sujui oikein mallikkaasti, mutta sitten seinä meinasi nousta pystyyn. Itse tarina kyllä kiinnosti edelleen, mutta Brown sortui jälleen kerran helmasyntiinsä eli liialliseen selittelyyn ja rönsyilyyn. Siinä vaiheessa kun tavallinen kirjailija alkaisi jo pikku hiljaa solmia langanpäitä yhteen, lisää Brown vain kutomakoneeseensa tehoja ja ripottelee irtolankoja ympäriinsä. Kyllä siinä usko meinaa olla koetuksella, vaikka luotto tyydyttävään lopputulokseen onkin kova. Mutta voisi sinne loppuun päästä vähän vähemmällä jaarittelullakin!

Tästä huolimatta tykkäsin Salaisuuksien salaisuudesta kovasti. Romaanissa oli monta hienoa henkilöhahmoa, ja vaikka olisin harjoittanut monissa kohdin tiivistämistä, kirjan pohdinnat saivat myös aidosti miettimään olevaisuutta ja sitä, mitä me siitä oikeastaan tiedämme.

Julkaisuväli tämän ja edellisen Alku-romaanin välillä vierähti kahdeksan vuoden mittaiseksi. Se on jo sen verran pitkä aika, että voi puhua onnistuneesta comebackista. Brown taitaa edelleen sen, minkä osaa kaikista parhaimmin, ja pitää yhtä varmasti kiinni myös rönsyilystään. Fiilis alkaa olla yhtä nostalginen kuin Langdonin rakkaassa Mikki Hiiri -kellossa: puutteineenkin, tuttu ja turvallinen tuotelupaus pitää.

Dan Brown: Salaisuuksien salaisuus (The Secret of Secrets)
WSOY 2025
Käännös: Jorma-Veikko Sappinen
664s.