Mattias Timander: Metsä ei sinusta lähde

Agraarin lapsuuden eläneenä ja moderniin kaupunki- ja tietotyöympäristöön päätyneenä kaikki tätä ristiriitaa kuvaava kirjallisuus kiinnostaa minua. Olen huomannut, että ajoista ja kulttuureista riippumatta tietty vierauden tunne ja minnekään kuulumattomuus yhdistää samantyyppisen elämänmuutoksen kokeneita. Molemmat maailmat ovat niin kaukana toisistaan, ettei niillä ole oikein mitään muuta yhdistävää tekijää kuin kyseinen henkilö itse.

Tämä mielessäni tartuin myös Mattias Timanderin Metsä ei sinusta lähde -esikoisromaaniin. Timander on kotoisin Kiirunasta, kaupungista, jossa kävin ensimmäistä kertaa viime kesänä. (Kaupunkia siirretään parhaillaan kaivostoiminnan tieltä. Ajoin ensin vanhan kaupungin ohi, sitten uuden keskustan halki: erikoinen kokemus ja tunnelma!)

Kirjan päähenkilö on nuori mies, joka asuu pienessä kylässä pohjoisessa. Hän on valinnut maalaiselämän omasta tahdostaan ja seurustelee etupäässä itseään vanhempien kyläläisten kanssa. Kylässä on jotakin kummaa, menneitä kaunoja, toisten kanssa ollaan tekemisissä ja toisten kanssa ei, mutta poika ei oikein pääse perille, mistä sukukaunat johtuvat. Kylässä ei liikoja lueta, mutta kirjan päähenkilö löytää kirjallisuuden ja sitä kautta aivan toisenlaisen maailman. 

Viimein suuren maailman polttelu käy ylitsepääsemättömäksi ja hän lähtee Tukholmaan. Isolla kirkolla hän ui nopeasti kulttuuripiireihin. Kirjoittamista kahvilassa, intohimoisia keskustelua ranskalaisesta kirjallisuudesta, villejä juhlia, ja Vera Brandt, joka tekee lähtemättömän vaikutuksen. Loppujen lopuksi miljoonakaupungissakin piirit ovat lopulta aika pienet ja samantyyppisten ristiriitojen täyttämät kuin maallakin.

Kirjan nimestä voi päätellä, mistä oma paikka lopulta löytyy; mitä omaan sieluun on syvimmin kirjoitettu. 

Romaani on hieno, mutta olisin halunnut pitää siitä hitusen enemmän. Kirjan ensimmäisen pohjoisen osa oli mainio: nautin kielestä, nautin kylän elämän ja sen asukkaiden kuvauksesta. Timanderin kerronta on omalaatuista, suomennoksen perusteella (käännös Jonja Rajala) on tietenkin vaikea sanoa mitään alkukielestä, mutta ainakin Suomi-versiossa kuulin pohjoisen puheenparren kaikuja.

Kaupunkiosuudesta en innostunut niinkään. Kirjan alkupuolen ostin samantien, mutta tarinan edetessä aloin miettiä uskottavuutta. Ei niinkään, että tapahtumat olisivat jotenkin uskomattomia, vaan pikemminkin en tunnistanut enää päähenkilöä samaksi kuin mihin alussa luulin tutustuneeni. Ehkäpä minuus olikin häneltä kadoksissa? Minua häiritsi myös hieman se, että sinänsä monet mielenkiintoiset henkilöt jäivät lopulta aika lailla statistin rooliin. En minä niin paljon päähenkilön pään sisäisistä liikkeistä ollut kiinnostunut, olisin halunnut kuulla lisää muista henkilöistä! Joskus mietin, onko tämä sukupolvikysymyskin, ehkä minua 15 vuotta nuorempi sukupolvi tarkastelee maailmaa enemmän minuuden ja oman sisäisen maailman kautta.

Kun lopussa palattiin taas pohjoiseen, olin ihan yhtä hämmentynyt kuin luultavasti kirjan päähenkilökin olisi tällaisen kulttuuri- ja maisemanvaihdostrippailun vuoksi. Elämänmeno pohjoisen kylässä ja etelän kaupungissa eroaa lopulta aika paljon toisistaan, vaikka ihminen kovin samanlainen paikasta riippumatta onkin.

Tätä alussakin mainitsemaani vierauden tunnetta Timander kieltämättä hienosti kuvaa. Mutta aivan loppuun asti romaani ei onnistunut pitämään minua otteessaan. Mielenkiintoni yhden ihmisen tunnekokemukseen laimeni. Siitä huolimatta kyseessä on laadukas ja kielellisesti kaunis kokonaisuus, kerrassaan erinomainen esikoinen. Timanderin nimi kannattaa laittaa mieleen.

Mattias Timander: Metsä ei sinusta lähde (Din vilja sittar i skogen 2024)
Johnny Kniga 2026
Suomennos: Jonja Rajala
Äänikirjan lukija Valtteri Turunen
Kesto 4h 34min