Sanna Marin: Toivo on tekoja

Jos joku miettii syitä perustaa tai osallistua lukupiiriin, yksi tärkeimmistä on tämä: tulee lukeneeksi kirjoja, joihin muuten ei ehkä tarttuisi.

En ole poliittisten muistelmien suurkuluttaja muutenkaan, mutta toisaalta Sanna Marinin maailman markkinoille tekemä Hope in Action ei tyylipuhtaasti olekaan sitä, vaikka alaotsikko kuuluukin: A Memoir about the Courage of Lead. Alkuperäinen teos on kenties enemmän inspiraatio- ja voimaannuttamisteos nuorille uraa tekeville naisille. Suomen markkinoille on kuitenkin tehty oma versio, jonka on kääntänyt Maija Laura Kauhanen. Kirjan ilmestyessä kokonaisuus tuntui turhan sekavalle. Miksi Sanna Marin ei kirjoittanut kirjaa suomeksi suomalaiselle yleisölle ja Pohjois-Amerikkaan sitten siellä vetävillä teemoilla rakennettua teosta? 

Jos olisin yhtä hapan kuin Arttu Seppänen HS:n arviossa, sanoisin, että rahan takia. Seppästä harmittaa Marinin saama 200 000 euron ennakko ja siihen katsoen hänen heppoisena pitämänsä sisältö. En ole Seppäsen kanssa samoilla linjoilla: minusta Toivo on tekoja on genressään kelpo teos. Eivät kuusikymppisten setämiespoliitikkojenkaan muistelmat ole kirjallisuuden merkkiteoksia ja omakehu haisee niissä kaikissa. On melkoista kaksoisstandardoimista vaatia, että Marin löisi pöytään jotakin aivan uutta ja erilaista. Gummerus ei maksanut 200 000 euroa siksi, että Marin olisi loistelias kirjoittaja, vaan siksi, että hänellä on henkilöbrändi, joka kiinnostaa ihmisiä. Eikä sen hinnoittelussa ole mitään väärää, vaikka sosiaalidemokraatin toimena siinä on toki oma ironiansa.

Kaikki voinevat olla yhtä mieltä siitä, että Marin oli poikkeuksellinen pääministeri jo ikänsä vuoksi sekä siitä, että hän johti Suomea poikkeuksellisina aikoina. Marinin hallituskaudelle osui niin koronakriisi kuin Venäjän raukkamainen hyökkäyssota Ukrainaan sekä Nato-jäsenyyden hakeminen. Puhumattakaan kotimaisista, pienemmistä kriisinpoikasista.

Kirjan ulkomaiselle yleisölle suunnattu tausta näkyy siinä, että moni suomalainen politiikko lienee selannut sivuja sieltä itseään turhaan etsien. Marin käsittelee kotimaisen politiikan käänteitä varsin ylimalkaisesti. Hallitustyöskentelyä kuvataan kyllä paljon, ja hallituskumppanit, erityisesti Keskusta ja Annikka Saarikko ovat usein esillä vähemmän mairittelevissa merkeissä. Ei ole yllätys, että hallitusyhteistyö oli monin paikoin vaikeaa. Silti lukija ei voi olla hymyilemättä, kun ne toimenpiteet, jotka muiden toimina ovat poliittista juonittelua, muuttuvatkin omassa käytössä strategiseksi johtamiseksi ja neuvottelutaktiikaksi!

Marin pysyy kuitenkin tyylilleen uskollisesti varsin korrektina: hänen henkilökohtaiset preferenssinsä näkyvät enemmän rivien väleissä ja siinä kenen nimi mainitaan ja kenen ei. Marin on edelleen uskollinen Eero Heinäluomalle, jolta peri pääministerin tittelin. Myös tuolloin eduskunnan puhemiehenä toimineelle Matti Vanhaselle hän antaa varauksetta lämpimät kiitokset yhtenä harvoista aidosti apua antaneista henkilöistä. Sen sijaan presidentti Sauli Niinistö esiintyy muistelmissa silmiinpistävän harvakseltaan, ainakin siihen katsoen, kuinka merkittäviä ulkopoliittisia asioita noihin vuosiin mahtui. 

Paljon sivuja uhrattiin Marinin kokemien julkisten kohujen käsittelyyn. On selvää, että Marin on vieläkin haavoilla saamastaan kohtelusta julkisuudessa. Sen verran paljon palstamillimetrejä on uhrattu hänen aamupalaostostensa, vapaa-ajanviettotapojen, tanssimisen ja päihteidenkäytön ja soveliaan pukeutumisen ruotimiseen, että suon hänelle mahdollisuuden kertoa asiat juuri niin kuin hän itse on ne nähnyt ja kokenut. Se lienee vähintäänkin kohtuullista.

Oikeastaan olen sitä mieltä, että nimenomaan kirjan häpeilemätön subjektiivisuus on sen ehdoton vahvuus. Kirja tarjoaa suoran kurkistusluukun Suomen kaikkien aikojen nuorimman pääministerin pään sisälle. Tältä tapahtumien keskipisteessä ja myrskynsilmässä tuntui - tai ainakin: tällaisen kuvauksen Marin haluaa esittää. Mielestäni se on ehdottomasti kiinnostava ja relevantti näkökulma, eikä sitä pysty tarjoilemaan kukaan muu kuin Marin itse. 

On selvää, että toiset tapahtumiin liittyvät henkilöt muistavat ja ovat kokeneet asioita toisin. Jokaisella meillä on taipumus järjestellä kokemuksemme itsellemme mieleiseen muotoon. Vaihtoehtoisia näkökantoja kaipaaville tarjolla ovat Salla Vuorikosken ja Lauri Nurmen kirjoittamat Marin-teokset. En ehkä itse ole aivan niin innostunut, että jaksaisin tehdä tätä vertailua, mutta innokkaimmat politiikan penkkiurheilijat voivat päästä aika lähelle totuutta - ja täsmentää näkemystään myös Sauli Niinistön muistelmilla.

Kuuntelin teoksen Marinin itsensä lukemana äänikirjana, mikä tietysti vahvisti vielä henkilökohtaista vaikutelmaa. Enkä häpeä myöntää sitä, että kyllä tätä kuunnellessa vähän voimaannuinkin. Kukaan ei ole täydellinen, mutta Marin on monessa suhteessa erinomainen ja johdonmukainen johtaja, joka onnistui viemään monia isoja asioita läpi hallituksensa kanssa. Kyllä siitä voi vähän mallia ottaa jokainen.

Sanna Marin: Toivo on tekoja (Hope in Action. A Memoir about the Courage of Lead)
Gummerus 2025
Käännös Maija Laura Kauhanen
Äänikirjan lukija Sanna Marin
Kesto 7h 36min