Sophie Gilbert: Tytöt vs. tytöt

Olen tehnyt viime aikoina tiliä menneisyyteni kanssa. 

En suinkaan tekemieni valintojen takia. Sen sijaan olen pohtinut paljon sitä aikaa, jossa olen elänyt nuoruusvuodet ja kypsynyt aikuiseksi. Niin mukavaa kuin nostalgisointi onkin, tänä syksynä vuodet milleniumin molemmin puolin eivät ole näyttäneet kovin kummoisilta, ainakaan, mitä tulee tyttöjen ja nuorten naisten asemaan.

Pohdiskeluni alkoi Olivia Laingin Ruumiin rajoista ja samaan aikaan Areenasta katsomastani PMMP keikalla: Ei enää ikinä -dokumentista. Erityisesti dokumentin katsominen oli paikoin surrealistista. Olen Paula Vesalaa ja Mira Luotia muutaman vuoden nuorempi, ja Popstars-kilpailu sekä myöhemmin suosioon noussut PMMP-yhtye kuuluvat nuoruuteni ydinmuistoihin. Katsellessani videopätkiä törkeistä haastatteluista tai kuunnellessani otteita levy"arvioista" olo tuntui kummalliselta: toisaalta tunnistin hyvinkin elämäni aikakauden, toisaalta en saanut siitä ollenkaan otetta. En kykene muistamaan, mitä ajattelin katsoessani livenä Henkka Hyppösen ja Tuomas Enbusken juontamaa tv-showta. Pidän mahdollisena, että tunsin epämukavuutta, mutta minulla ei ollut sanoja tai edes mielenrakenteita tunnistamaan, mikä kaikki tilanteessa oikeastaan oli väärin. Melko epämukava ajatus (yhtä mahdollinen) on, että olisin tuntenut ylemmyydentunnetta - olinhan itse akateeminen nuori, vakituisessa parisuhteessa ja tiukat keskiluokkaisuuden tähtäimet silmien edessä kiilumassa. Sen nimittäin muistan, että pick me girl -ilmiö oli noina vuosina voimissaan.

Samanlaisen peilin kasvojeni eteen asetti Sophie Gilbertin Tytöt vs. tytöt. Miten sopivaa, että kirjan kannessa tyttö todellakin katsoo itseään peilistä: tällättynä, ehkä silti hivenen homssuisena, käteen tatuoituna sekä post feminist että girl boss. Nerokas kansi on Pauliina Vuorisen ja Taika Mannilan käsialaa (Taika Mannila on kirjoittanut samaa aihepiiriä ja aikakautta käsittelevän Bimbofikaatio-teoksen yhdessä Inka Valiman kanssa).

Myös Gilbert käsittelee teoksessaan nuoruuteni core-muistoja. Kun puhutaan Jessica Simpsonista (tässä kohtaa nuoriso kysyy, kenestä), näen heti tietyt valokuvat silmieni edessä. Muistan Paris Hiltonin ja Nicole Richien tv-sarjan, seurasin henkeä pidätellen, miten Britney Spears ajoi hiukset kaljuksi ja sai hermoromahduksen paparazzien kuvatessa kaiken vierestä lehtiin. Sosiaalista mediaa ei ollut tuolloin nykymuodossaan (onneksi) vielä keksitty, mutta niin vain suuren maailman skandaalit uivat melkein reaaliajassa myös keskiseen Suomeen. Ja kaikki nähty ja kuultu vaikutti siihen, millaisena nuoret naiset, heidän kykynsä ja mahdollisuutensa nähtiin. Jälleen kerran katson taakseni vääristävän peilin kautta: hetkinen, minähän olin nuori nainen samaan aikaan, mitä tunsin, mitä ajattelin, mitä koin?

Gilbertin kirjan luettuani ajattelen, että 17-vuotiaasta asti jatkunut suhde nykyisen puolisoni kanssa on todennäköisesti säästänyt minut monelta ikävältä kokemukselta. Sinkkumaailma ja bailausillat jäivät vähiin. Mutta, jos rauhallisesta koti- ja opiskeluelämästä huolimatta nuorten naisten huono kohtelu pääsi jollakin tavalla tunkeutumaan myös suojattuun kuplaani, kuinka karua ulkomaailmassa onkaan mahtanut olla?

Oma huomioni kiinnittyi ennen kaikkea vuosituhannen vaihteeseen (niinä vuosina tapahtui paljon myöhemmän elämän kannalta olennaisia asioita), on Gilbertin katsanto laajempi. Hän aloittaa jo 90-luvulta ja jatkaa 2000-lukua eteenpäin, ei ihan tähän päivään, mutta ulottuen mm. Kardashianin klaaniin, Me toohon ja girl bosseihin asti. Muodostuva kuva on hätkähdyttävä: kuinka poliittinen ja vaarallinen - liki dynamiittia - onkaan (nuoren) naisen keho. Tavat, jolla sitä kontrolloidaan niin henkisesti, fyysisesti, väkivalloin kuin näennäisesti pehmeämmin keinoin, ovat mielikuvituksellisen monipuolisia. 

Kirjan alaotsikko kuuluu seuraavasti: Kuinka popkulttuuri käänsi yhden sukupolven naiset itseään vastaan. Ehkä merkittävin kirjasta herännyt pohdinta onkin se, kuinka paljon omassa ajattelussa mahtaa olla jäljellä edellisten vuosikymmenten tuottamia vinoumia. Varmasti on, vaikka aika tiedostavana itseäni pidänkin. Jokaisella lie sokea pisteensä.

Oman tvistinsä kirjan kuuntelemiseen toi tämä aika. Naisvihamielisyys on kasvussa, samoin ylipäänsä kaikki arvokonservatiivisuus. Jos 1990- ja 2000-luvut olivatkin osin takapajuisia, oli taustalla kuitenkin kehityksen pohjavire: tunne siitä, että maailmasta on tulossa vapaampi ja parempi paikka. Että me nuoret naiset ja meitä seuraavat nuoret naiset olisimme sukupolvi sukupolvelta edeltäjiämme vapaampia. Nyt näyttää ihan toisenlaiselta. Jos 2000-luvun alussa Amerikassa oltiinkin sairaalloisen kiinnostuneita naisen koskemattomuudesta ja kiisteltiin aborteista, nyt naisten ja monien vähemmistöjen ihmisoikeudet ovat oikeasti uhattuna. Sanotaan avoimesti sellaisia asioita, mitä vielä 20 vuotta sitten ei olisi kukaan kehdannut sanoa. Olen toiveikas sen suhteen, että heiluri tulee taas heilahtamaan toiseen suuntaan, mutta juuri nyt näyttää melkoisen synkältä.

Eipä siis ihme, että populaarikulttuurilla on krapula ja että me keski-ikäistyneet entiset nuoret teemme tiliä aiemmista kokemuksistamme. Se on hyvä. Katsomalla taaksepäin voi oppia jotakin, ainakin sen, mitkä virheet pitäisi välttää tulevaisuudessa.

Sophie Gilbert: Tytöt vs. tytöt (Girl on Girl: How Pop Culture turned a Generation of Woman Against Themselves (2025)
Kosmos 2025
Kääntäjä Taru Luojola
Lukija Ronja Keiramo
Äänikirjan kesto 9h 42min