Puheteatterin parhaimmistoa

Charlie ja Vanhin Thomas sekä yllättävä yhteys. (Kuva Karri Lämpsä, Kuopion kaupunginteatteri)

On rooleja ja sitten on Rooleja. Ilkka Pentillä on käsissään jälkimmäinen, eikä hän jätä tilaisuutta käyttämättä. Äärimmäisen ylipainoisesta Charliesta kertova Valkoinen valas olisi helppoa pilata. Sen paremmin populaarikulttuuriin yleensä kuin teatterin historia erikseen ei ole lihavuuden käsittelyssä kovinkaan mairitteleva. "Läskipuvulla" on suurin piirtein yhtä raikas maine kuin blackface-meikillä. 

Ensikosketukseni Samuel D. Hunterin hienoon The Whale -näytelmään oli Darren Aronofskyn ohjaama elokuva vuodelta 2022. Sen toteutus oli taitava ja Brendan Fraser voitti roolistaan miespääosa-Oscarin. Sitä taustaa vasten Pentillä, näytelmän ohjanneella Mikko Rantanivalla ja koko ryhmällä ei ole käsissään pelkästään tilaisuutta, vaan myös melkoinen haaste.

Teatterilavalta ohjaajaksi siirtynyt Rantaniva on näyttänyt kyntensä jo aikaisemmin. Pidän hänen visioistaan. Ohjaajalle keskeistä on kyetä erottamaan, mikä on olennaista. Vaikka muuta voisi luulla, tässä tapauksessa olennaista ei ole se, miltä ihminen näyttää (siitäkään huolimatta, että Sanna Virkkula on suunnitellut taidokkaan naamioinnin). Sen sijaan olennaista on, miltä ihmisestä tuntuu. Yleensä siinä on myös jokin korrelaatio ulkoisen olemuksen välillä.

Äärimmäisen fyysinen rooli ei tarkoita aina kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja. Onko jopa vielä vaikeampaa ilmentää staattisuutta? Charlien yhteys omaan kehoon on poikki. Hän pyrkii elämään lihansa keskellä, siitä välittämättä, sitä huomioimatta ja sitä muistamatta. Ja silti juuri ruumis on se, mitä hänestä ensin nähdään ja mikä vaikuttaa kaikkeen hänen elämässään. Alusta asti on selvää, että Charlie on luonteeltaan valloittava: hän on lahjakas, älykäs, empaattinen ja sosiaalisesti taitava. Ja ennen kaikkea hyvin rikkinäinen ihminen.

Rikki ovat tavoillaan kaikki esityksen hahmot. Kaikista kiusallisin on suhde Emily-tyttäreen, joka on jäänyt isälleen etäiseksi. Piikikäs ja paksun suojakuoren kasvattanut teinityttö sanoo isälleen päin naamaa kaikki ne asiat, joita me muut emme koskaan tohtisi sanoa. Siitä huolimatta Charlie näkee tyttäressään vain hyvän. Sari Harju puolestaan näyttää, kuinka keski-ikäisenä muuntaudutaan uskottavasti teiniksi. Riina Björkbackan esittämä ystävä Brenda vie tarinaa koko ajan eteenpäin. Hän on vahvin linkki menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Tarinankerronnan ja eläytymisen kamppailussa ensimmäinen on kuitenkin niskan päällä. Esityksen loppupuolella Sari Happonen käy näyttämässä Charlien alkoholisoituneena ex-vaimona, mitä on eläytyminen. Liikutaan ehkä uskottavuuden rajamailla, mutta mitäpä siitä, kun tunteiden vuoksi ei kuitenkaan tulvi yli - tarkkaa työtä. Ilmaa vakavaan esitykseen tuo Santeri Niskasen Vanhin Thomas. Myöhempien aikojen pyhien nuori lähestyssaarnaaja ei ole kepeä rooli sekään, mutta tuo mukanaan tarvittavaa huumoria muuten niin kovin raskaaseen aiheeseen.

Näytelmässä on paljon tekstiä, paljon tunnetta ja paljon rivien välejä, ja silti kaikki pitäisi saada näyttämään luontevalta. Kuopion kaupunginteatterin porukka onnistuu tässä hyvin.

Jokainen hoitaa leiviskänsä kunnialla, mutta kyllähän tämä on Ilkka Pentin show. Hän voisi istua koko 2,5 h esityksen paikallaan lavan keskiössä olevalla sohvalla ja yleisö todennäköisesti katselisi tyytyväisenä. Onneksi mukana on kuitenkin koko ryhmä sekä Hunterin mestarillinen käsikirjoitus. Suomennos on Reita Lounatvuoren käsialaa. 

Mainittu 2,5h  (väliaikoineen) on pienen näyttämön esitykseksi aika paljon. Siitä huolimatta katsojan ajatus ei pääse herpaantumaan hetkeksikään. Intensiteetti säilyy ja Maria-näyttämön intiimi tunnelma katsomon ja lavan välillä on tällaisessa teoksessa parhaimmillaan. Loppu on vaikuttava. Nenien niiskutuksesta päätellen kuivin silmin ei ole yksikään valojen uudelleen syttyessä. Tekisi mieli osoittaa suosiota seisaaltaan, mutta taputtaessa pitää etsiä nenäliinaa käsilaukusta ja jalat tuntuvat muutenkin vähän veteliltä. Ylenpalttinen riehaantuminen tuntuisikin melkein rienaamiselta.

Istualtaankin sen voi silti todeta. Valkoinen valas on riemuvoitto - ennen kaikkea Ilkka Pentille, mutta myös koko ryhmälle sekä tekstin ja dialogin nimeen vannovalle puheteatterille.

Kuopion kaupunginteatteri: Valkoinen valas 
Käsikirjoitus Samuel D. Hunter
Suomennos Reita Lounatvuori
Ohjaus Mikko Rantaniva
Rooleissa: Ilkka Pentti, Santeri Niskanen, Riina Björkbacka, Sari Harju, Sari Happonen.
Katso täydellinen tekijäluettelo kaupunginteatterin sivuilta.
Kiitos kutsusta teatteriin Kuopion kaupunginteatterille!