Ruth Kvarnström-Jones: Halleholm. Kotiinpaluu


 

Onko muillakin jo ikävä kesää?

Minulla ainakin on, ja se mielessäni kuuntelin Ruth Kvarnström-Jonesin Halleholm. Kotiinpaluu. Teos aloittaa pullantuoksuisen sukusaagan, joka sijoittuu Tukholman saaristoon.

Lovisa on perinyt isovanhemmiltaan leipomokiinteistön. Lontoolaisessa leipomossa työskennelleeltä Lovisalta on loppunut äskettäin työt ja parisuhde, joten muutto takaisin kotikaupunkiin kuulostaa houkuttelevalta. Perintöön kuuluu vieläpä koukku: Lovisa ei saa myydä ennen 30. syntymäpäiväänsä kiinteistöä kenellekään muulle kuin Halleholmin suvulle ja Lovisa, syistä jotka selviävät romaanin edetessä, katkaisisi mieluummin vaikka oikean kätensä kuin myisi yhtään mitään kaukaisille serkuilleen.

Pieneen saaristokaupunkiin vain ei tunnu mahtuvan monta merkkihenkilöä kerrallaan ja siitä Lovisa saa tuta, kun hän nousee avoimeen kapinaan Halleholmeja vastaan. Tai tarkemmin sanottuna yhtä heistä, Reuben Halleholmia, suvun tuoretta päämiestä. Muut Halleholmit, erityisesti Reubenin veli Axel, ovat Lovisan mielestä huomattavasti siedettävämpiä...

Kirjan alussa olin hieman hämmentynyt, millaisen kirjan olinkaan aloittanut. Luulin koko kirjan sijoittuvan (noin) nykyhetkeen, mutta romaani alkaakin pitkähköllä takaumalla menneisyyteen, aikaan ennen Lovisan isoäidin Amelian syntymää. Juuri kun aloin tottua ajatukseen, että tämä onkin sitten historiallinen romaani ja uppoutua Amelian tarinaan, hypättiinkin takaisin kirjan nykyhetkeen, vuoteen 2010. Jonkin aikaa jännitin, palataanko ajassa vielä uudestaan taakse päin, mutta näin ei tapahtunut.

Alun hämmingin jälkeen kirja pääsi vauhtiin ja olikin parhaimmillaan keskivaiheilla. Sukujen vuosikymmeniä kestäneet riidat tarjosivat herkullisen maaperän Lovisan leipomo-kahvilan rakentamiselle. Kvarnström-Jones ei pelkää maalata henkilöitä isolla pensselillä: Reuben Halleholm on niin inha otus, etten tiedä, olenko vihannut ketään fiktiivistä (tai ei-fiktiivistäkään) hahmoa näin paljon sitten Kari Kaukovaaran (nuoriso, googlatkaa).

Kirjasta ei tosiaan suuria tunteita ja säpinää uupunut, mikä saikin minut koukuttumaan tarinaan melkoisesti. Toisaalta mieleen tuli Colleen Hooverin tapa droppailla hahmojen henkilöhistorioihin toinen toistaan kamalampia asioita ilman, että niitä käsitellään juurikaan. Tällöin tarina herättää kyllä lukijassa monenlaisia tunnereaktioita, mutta itse asian käsittely jää pintapuoliseksi. Välillä henkilöt käyttäytyivät myös mielestäni oudosti, ylimitoitetusti ja epäkypsästi. Erikoisin kohta oli, kun kirjan miespuolinen sankari Axel teroittaa itselleen, ettei halua käyttää suuren järkytyksen kokeneen Lovisan herkkää tilaa hyväkseen ja seuraavassa hetkessä jo tekee näin aika ahdistavasti, kohtauksessa, jonka ilmeisesti on tarkoitus olla sävyltään romanttinen.

Jos keskivaiheilla vauhtia ja suuria tunteita riitti, kirjan lopussa taas sorruttiin turhanaikaiseen selittelyyn. Valmista ei meinannut tulla sitten millään, vaan tarvittiin monta suku-, perhe- ja kylätapaamista, ennen kuin asiat saatiin päätökseen.

Vaikka kriittisiä huomioita riittää, on syytä alleviivata, että pidin kirjasta kovasti! Halleholmissa on paljon potentiaalia, ja siksi edellämainitut asiat harmittivat: tarinasta olisi voinut saada vielä piirun tai kahden verran paremman! Seuraavassa osassa (talvinen tarina julkaistaan suomeksi sopivasti joulun alla) hioutumista on voinut tapahtuakin, mutta luulenpa, että isot pensselinkaaret ovat kirjailijalta ihan tietoinen ja pysyvä valinta.

Ja toisaalta miksipä ei olisi, koska kyllä minä ainakin halua lukea myös sarjan seuraavan osan. Halleholm on kuin brittiläis-ruotsalainen vastine Maija Kajannon Kahvila Koivu -sarjalle. Ja siellä missä on pullaa, perhettä, ystäviä ja pikkupaikkakunnan tunnelmaa, viihdyn minäkin. Kuten stereotypiaan kuuluu, kun Kajannon keskisuomalaisella Pyhävirralla meno on arkisen kotoisaa ja tuulipukuhenkistä, olipa hahmon status mikä tahansa, tarjoaa ruotsalainen saaristokaupunki Halleholm komeita kartanoita, vanhaa rahaa ja kunnon luokkaerottelua. Olen tätä monta kertaa aiemminkin ihmetellyt. Se kuva, mikä kaunokirjallisuuden rivien väleistä piirtyy ruotsalaisesta kansankodista, ei aina ole mairitteleva, vaan pikemminkin kylmä ja kova.

Onneksi Lovisan leipomo ja ystävät tuovat kuitenkin sen verran pehmeyttä Halleholmiin, että sinne tekee mieli palata. Lokittelen jo tämän kirjasarjan mielessäni luokkaan my guilty pleasure.

Ps. Kannattaa kurkata kirjailijan kotisivut. Sieltä löytyy Halleholmista kiinnostuneille vaikka mitä mielenkiintoista, kuten mood board kirjan maailmasta sekä Halleholmin kartta!

 

Ruth Kvarnström-Jones: Halleholm. Kotiinpaluu (Halleholm. Lovisas val 2020)
Karisto 2024
Suomennos Anna-Mari Raaska
Äänikirjan kesto 13h 25min
Lukija Katariina Lantto

Kommentit

  1. Jep, Ruotsissa on niin paljon enemmän sitä vanhaa rahaa, minkä rippeitä on tännekin aikoinaan saatu kun muutaman suvun vesat lähtivät Suomeen perustamaan sahoja, ruukkeja mitä lie. Mikä ihme se sitten on, että aina ollaan oltu Ruotsista jäljessä, ja kas kun niiden talous on tälläkin hetkellä paljon kovemmassa nosteessa kuin meidän....

    Olipa yllättävää ja ihan uutta tietoa tästä kirjasta! Se on mulla kyllä huomioituna tuolla äänikirjapalvelussa, mutta latasin vielä tällä kertaa vanhemman kotimaisen jonka muistan sinunkin kuunnelleen tai lukeneena jo viime vuonna, eli Ilona Tuomisen Seurustelusalaliiton.
    Kirja alkoi kyllä kiinnostaa enemmän, kun siinä on tuollainen historiallinen ulottuvuuskin ja kuulostaa kyllä niin erilaiselta kuin turkulaiset puutalokorttelit. Ehkäpä otan tuon kuunteluun tässä kevään mittaan, kun et kuitenkaan lytännyt, vaikka annoit kritiikkiä, mikä on vain positiivista sekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itse asiassa tykkäsin tästä aika paljonkin, mikä on vähän hämmentävää, kun löysin paljon kritisoitavaakin. Mutta ehkä se toisaalta johtuu myös siitä, että näkee kirjassa paljon potentiaalia. Innolla siis tulevia sarjan kirjoja odotellessa!

      Poista

Lähetä kommentti