Aino Leppänen: Luk(i)ossa

 

Tämä teksti täytyy aloittaa pohjustuksella. Paitsi kirjasta, se kertoo niistä uskomattomista sattumuksista (?), joihin kirjojen maailma toisinaan vie.

Aino Leppäsen Luk(i)ossa on ollut koko alkuvuoden lukulistallani. Syitä on kaksi: ensinnäkin olen lukenut kirjailijan Terkuin ope- ja Tujuin terkuin ope -romaanit ja pitänyt niistä (sarjan kolmas osa Odottamattomin terkuin ope on muuten myös ilmestynyt). Toiseksi, Luk(i)ossa on säeromaani ja minähän luen kaikki säeromaanit, jotka kohdalle osuvat.

Siispä lainasin kirjan kirjastosta, sen tarkemmin tarinaan perehtymättä ja otin sen mukaani lomareissulle. Sattui kuitenkin niin, että tulin äkillisesti imaistuksi 1700-luvun Skotlantiin Kaisa Ikolan Klaanin vieraana kirjan myötä. Niinpä avasin Luk(i)ossa -kirjan vasta kotona.

Tätä ennen oli kuitenkin tapahtunut seuraavaa (pysykää uskossa lujina, pääsen joskus itse asiaan): kotimatkalla pysähdyimme kaksi kertaa. Ensimmäinen pysähdys tapahtui Vaalan ABC-asemalla. Tämä oli meille jonkinlainen juttu, koska tiedämme Maustetyttöjen olevan kotoisin Vaalasta. Kuuntelimme siis autossa Maustetyttöjä, erityisesti Maailman onnellisin kansa -biisiä, olihan Suomen uutisoitu samana päivänä olevan maailman onnellisin maa, jälleen kerran. Musiikin soidessa ajelimme kylänraittia ja teimme huomioita kirkonkylästä. 

Toinen pysähdys tapahtui joitakin tunteja myöhemmin vanhempien luona. Mainitsin sivulauseessa Vaalassa pitämästämme tauosta, jolloin äitini kiinnostui asiasta odottamattoman paljon, kyseli, miltä kylä näytti ja olimmeko nähneet voimalaitosta. Selvisi, että äitini oli pikkutyttönä käynyt laitoksen työmaalla, jossa hänen setänsä oli ollut rakennusmestarina.

Kaiken tämän jälkeen voinette ymmärtää hämmennykseni, kun avasin vielä samana iltana Leppäsen uusimman kirjan, huomasin sen sijoittuvan Vaalaan ja päähenkilö Joosen isän olevan vieläpä voimalaitoksen alueella rakennusmestarina!

Mikä on tämän tarinan opetus? En tiedä, mutta ainakin tiedän nyt oman sukuni historiasta sellaisen pienen tiedonmurusen, mitä aiemmin en tiennyt. 

Sitten itse kirjaan:

Keskushenkilö on tosiaan nuori lukiolainen Joose, joka asuu isänsä kanssa kahdestaan. Kaksikko on muuttanut usein ja kotona vallitsee aika jähmeän hiljainen tunnelma. Joose ei juurikaan jaksa enää edes yrittää tutustua kehenkään, sillä muutaman kuukauden kuluttua on kuitenkin aika muuttaa uudelle paikkakunnalle.

Vaala osoittautuu kuitenkin erilaiseksi paikaksi. Joose tutustuu erikoiseen, pukuihin sonnustautuneeseen poikaporukkaan, alkaa pelata sählyä ja osallistua saunailtoihin, lenkittää naapurin koiraa, ihastuu... kunnes isän urakka on valmis ja aika jälleen lähteä.

Säeromaanin muotoon kirjoitettu tarina etenee sujuvasti Joosen näkökulmasta, väliin on istutettu nuorten keskusteluketjuja, sekä Mitä Joose ei tiedä X-henkilöstä osioita. Kuten kirjailija kirjan alussa ja lopussa kertoo, nämä osuudet ovat todellisia kiusattujen tarinoita. Leppänen oli tehnyt haastattelut mielessään tietokirja, mutta lopulta tarinat eivät olleet asettuneet sellaiseksi. Nyt osa niistä löysi paikkansa tästä romaanista.

Kirjan kantavia teemoja on yksinäisyys, ulkopuolisuuden tunne, kiusaaminen, myös se, kuinka useimmilla meistä on tapana pitää sisällään vaikeita tunteita ja kokemuksia. Haavat eivät näy ulospäin, mikä saattaa tuottaa toisille tunteen, että itse ainoastaan on erilainen. Romaanin nimen kaksoismerkitys kuvaakin sitä, kuinka nämä lukot ja muut elämän solmut voivat alkaa myös aueta.

Pidän kirjan optimistisesta sävystä, ja kaveriporukan kuvauksesta. Tarina on samaistuttava, uskottava ja moniääninen. Toivon, että tähän kirjaan tarttuisi mahdollisimman moni sellainen nuori, joka kokee jäävänsä yksin, ulkopuoliseksi tai jota kiusataan. Samalla tapaa luonnollisesti toivon, että kirja osuisi myös kiusaajien käteen ja antaisi ajattelemisen aihetta. Kirjassa tulevat esille myös vanhemman ja opettajan näkökulmat.  '

Tässä kirjassa onkin ainesta voimakirjaksi kaikille.

Kiusataanko sinua? Älä jää yksin! Kerro kiusaamisesta aikuiselle, se voi olla opettaja, vanhempi, kuraattori, opinto-ohjaaja, koulunkäyntiavustaja vaikka koulun keittäjä, vahtimestari tai naapuri. Ihan kuka tahansa aikuinen, johon luotat. Voit kertoa myös luokkakaverille, sisarukselle tai ystävälle.

Voit myös soittaa Mieli ry:n kriisipuhelimeen tai chatiin nimettömänä ja luottamuksellisesti.

Muista, että kiusaaminen ei ole sinun syysi.

Aino Leppänen: Luk(i)ossa
Myllylahti 2024
237s.