Ryhmäteatteri: Kööpenhamina

Heisenbergin (Santtu Karvonen) ja Bohrien (Minna Suuronen, Robin Svarström) tapaaminen sujuu vaihtelevissa merkeissä. Kuva: Mitro Härkönen, Ryhmäteatteri.
 

Kumpi puoli voittaa, kumpi häviää, pohtii Minna Suurosen esittämä Margrethe ja puhuu maailmanjärjestyksestä ja vuodesta 1941. Mutta yhtä hyvin hän voisi puhua tästä päivästä. Ryhmäteatterin Kööpenhamina (käsikirjoitus Michael Frayn) on erittäin ajankohtainen teos. Kuten vuonna 1941, tälläkin hetkellä maailmaan tuntuu muodostuvan pahan akseli tavoitteenaan muuttaa maailmanjärjestystä.

Margrethe saattoi tosin puhua myös tieteen ja tunteen kamppailusta, tai ylpeyden ja ennakkoluulon, tai ehkä ystävyyden ja katkeruuden välisestä taistosta. Näitä kaikkia Freyn näytelmä pitää nimittäin sisällään. 

Suhteeni fysiikkaan on seuraavanlainen: pääsin aikoinaan lukion pakollisista kursseista läpi opettelemalla ulkoa kaiken, mitä ulkoa pystyi opettelemaan. Sillä, ja opettajia miellyttävällä luonteella, sai todistukseen ysin. Ikinä en kuitenkaan koe olleeni fysiikasta kiinnostunut, tai siitä juurikaan mitään ymmärtäneeni.

Jos siis kutsu Ryhmäteatterin esitykseen olisi tullut vaikkapa vuosi sitten, olisin suurella todennäköisyydellä kieltäytynyt kohteliaasti. Kahden maailmankuulun ydinfyysikon, Niels Bohrin (Robin Svarström) ja Werner Heisenbergin (Santtu Karvonen) keskustelut (tuolloin vasta teoreettisen) ydinaseen valmistamisesta olisi ollut omiaan karkottamaan minut katsomosta. Katsoin kuitenkin kesällä monen muun tavoin Christopher Nolanin Oppenheimerin, joka oli vangitseva elokuva. Oivalsin, että humanistikin voi innostua tällaisesta aiheesta oikein käsiteltynä ja arvasin näytelmän täydentävän hyvin kaikkea sitä, mitä elokuvasta opin.

Näytelmä perustuu Heisenbergin salaperäiseen vierailuun Kööpenhaminassa Bohrin luona vuonna 1941. Entinen oppipoika ja ystävä saapuu maanmiestensä miehittämään Tanskaan rehvakkain elkein. Bohr taas on Tanskan juutalainen, joten ilmapiiri on vähintäänkin varautunut ja lopulta tapaaminen päättyy lopulliseen välirikkoon. Näytelmä esittelee neljä teoriaa tai vaihtoehtoa mahdollisista tapahtumista ja käydyistä keskusteluista. Mieleen hiipii ajatus: lopulta fysiikka on vain eräänlainen muoto filosofiasta.

Käsikirjoitus on hengästyttävä. Katsomossa ei voinut olla ihailematta näyttelijöiden eläytymistä ja intensiteettiä, jossa en havainnut pienintäkään säröä. Svarströmin Bohr on rauhallinen, vetäytyvä, sulkeutuvakin, ja vehtaa jatkuvasti puvun takkinsa kanssa sitä riisuen ja taas päälle pukien. Karvosen Heisenberg on taas vuorotellen rehvakas ja räjähtävä. Vaikka istuin peräpenkissä, säpsähdin muutaman kerran Karvosen kohottaessa kunnolla ääntään. Suurosen Margrethe taas on välimaastossa, väliin sovitteleva, välillä kiivas. Sosiaalisesti taitavana hahmona hän tulkitsee miesten tuntoja toisilleen - ja myös yleisölle. 

Koska kärsin flunssan jälkimaininkina kiusallisesta, hiljaisissa tilanteissa aktivoituvasta yskästä, jäin taktisesti istumaan Ryhmäteatterin kolmisivuisen katsomon sivureunaan, mahdollista yskänpuuskasta johtuvaa pakoa silmällä pitäen. Tämä osoittautui ei-ihanteelliseksi ratkaisuksi, sillä sinänsä toimiva ja yksinkertainen lavastus ja skenografia oli selvästi suunniteltu ennen kaikkea kohtisuoraan näyttämöä istuvia katsojia ajatellen. Tämä ei toki häirinnyt kokemusta, mutta ratkaisut, esimerkiksi tyylikäs koreografia jalkalamppujen kanssa, olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa ”pääkatsomossa”. Suosittelen siis pyrkimistä parhaille paikoille, Ryhmäteatterin liput kun eivät ole numeroituja.

Kuten arvelin, Kööpenhamina tarjosi oivallisen vastinparin Oppenheimerille, kertoi sen osan tarinaa, mitä elokuvassa ei näytetty. Kun USA Oppenheimerin johdolla rakensi pommia, tehtiin sitä erityisesti Saksan uhkaa silmällä pitäen. Lopulta myös Bohr osallistui prosessiin. Näytelmä sai mietteliääksi: Heisenberg tuntee katkeruutta kokemastaan hyljeksinnästä, sillä hän ei rakentanut atomipommia, vaan oli häviäjien puolella. Pommin rakensivat ne, jotka olivat oikealla, voittajien puolella, historiaa.

Mietteliääksi sai myöskin tieteentekijöiden valta. Maailma muuttuu tällä hetkellä kovaa vauhtia tekoälyn myötä. 

Mihin suuntaan maailmanpyörä kääntyy? 

Ketkä voittavat, ketkä häviävät, kumpi on vahvempi: tieto vai tunne?

 

Ryhmäteatteri: Kööpenhamina

Käsikirjoitus Michael Frayn
Suomennos Petri Friari

Ohjaus Juha Kukkonen

Lavastussuunnittelu Janne Siltavuori

Valosuunnittelu Ville Mäkelä 

Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen

Pukusuunnittelu Marita Kuusiniemi
Maskeeraussuunnittelu Ia Luhtanen

Rooleissa Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svarström

 

Liput esitykseen  saatu Ryhmäteatterilta