Maija Kajanto: Sahramisyksy

 

Puhutaanko ensin kansista? Se, miltä kirja näyttää, ei ole nimittäin ollenkaan merkityksetön asia. Ei ole ollut koskaan, mutta eläessämme visuaalisten kuvavirtojen äärellä kansikuvan houkuttelevuus on muuttunut entistäkin tärkeämmäksi. Feel good -kirjallisuudessa suunnittelija joutuu taiteilemaan kaltevalla pinnalla. Genreen kuuluu tietty koristeellisuus, sanoisinko jopa suloisuus, mutta liian imelä ei saa olla.

Kahvila Koivu -sarjassa on ollut alusta asti upeat kannet, mutta erityisesti uusimman Sahramisyksyn kansi (suunnittelija Kaisa Sandberg) on erityisen onnistunut. Se viestittää heti, mistä on kyse, houkuttelee nojatuolimatkalle ja antaa tietynlaisen tuotelupauksen sisällöstä, mutta ei sokerisuudestaan huolimatta vihlo hampaita.

Sitten itse asiaan: Paluu Pyhävirralle tapahtuu syksyn kynnyksellä. Krisse palaa kesälomareissun jälkeen kotiin, missä arki odottaa. Ja millainen arki: kylälle näyttää pesiytyneen pyromaani, sillä vähän siellä sun täällä leimahtelee uhkaavia tulipaloja. Vaikka huoli kalvaa rintaa, on Krissellä periaatteessa monet asiat hyvin. Parisuhde kukoistaa erään ex-kunnanjohtajan kanssa, töitä ja asiakkaita riittää tasaisesti. Iloa tuo myös koululaisten leivontakerho. Mutta silti hänestä tuntuu, että Pyhävirta ei ole enää entisensä: uusi kunnanjohtaja on tuonut mukanaan uudet tuulet, turistit sotkevat pikkukylän rauhallisen elämänmenon ja Krissen elämän perustukipilarilla, mummollakin on uudet kuviot. Ja miten Tommin ja Krissen tulevaisuudensuunnitelmat lopulta sopivat yhteen? Miettimistä siis riittää.

Pyhävirralla on periaatteessa kaikki kuten ennenkin, ruokaa tehdään ja syödään (edellisten osien tapaan luvun aloittaa aina ruokaohje), nautitaan yhteisöllisyydestä ja yhdessäolosta läheisten kanssa. Pinnan alla kuplii kuitenkin jonkinlainen surumielisyys. Onko se sitten syksyn mukanaan tuomaa irtipäästämisen haikeutta vai mitä?

Kuten ennenkin, viihdyin myös tällä kertaa erinomaisesti kirjan maisemissa. Pienen hetken aikaa haaveilin taas omasta kahvilasta, kunnes tulin järkiini. Maija Kajanto kirjoittaa tapansa mukaan lennokkaasti ja mukava pilke silmäkulmassa. Henkilöhahmot ovat eläviä ja helposti samaistuttavia. Halutessaan Kajanto voisi varmaan kirjoittaa Pyhävirran tapahtumista hamaan tulevaisuuteen asti. Sahramisyksykin on keikkunut luku- ja varauslistojen kärjessä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että ensi keväänä ilmestyvä Sitruunakevät tulee päättämään sarjan. Tai, mistäpä sitä tietää, jos fanit oikein kovasti toivovat jatkoa, mitä tapahtuu?

Maija Kajanto: Sahramisyksy
WSOY 2023
223s.