Pulmu Kailamo, Taru Kumara-Moisio: Tenho

 

Viime viikolla vietin illat uppoutuneena lapsuus- ja nuoruusmuistoihin. Pulmu Kailamon ja Taru Kumara-Moision Tenhossa soi Him Infernal Majesty (jonka useimmat meistä muistavat HIMinä) sekä Nokian kännykkä ja hymiöitä heitellään IRCissä, jota jonnet todellakaan eivät muista.

Itse en tosin ollut IRC-nuoria, vaan chattailuni rajoittui Jyrkin ja Kiss FM:n kotisivujen keskusteluhuoneisiin. IRC oli nähdäkseni teknisesti orientoituneempien hommaa. Olin tosin tuolloin pikkuisen Tenhon päähenkilöitä nuorempikin, yläaste- ja lukioiässä.

Joka tapauksessa ajankuvaan oli helppo heittäytyä mukaan, sillä tuttuja elementtejä riitti. Viime päivinä on puhuttu paljon yhtenäiskulttuurin ajasta, ja vielä 90-luvun lopulla Suomi oli varsin samanlainen, olitpa yläasteikäinen nuori Ylä-Savosta tai yliopisto-opiskelija Tampereelta. Vaikka eihän se siltä silloin tuntunut. Tampere olisi voinut olla yhtä hyvin kuussa.

Samasta ulkopuolisuuden tunteesta kertoo osittain myös Tenho. Maalta kaupunkiin muuttava Kata ei tunnu pääsevän piireihin yliopistokaupungissa, mutta onneksi löytyy IRC ja oma yhteisö. Siellä Kata ei olekaan tylsä ja tavallinen äidinkielenopiskelija, vaan sähäkkä ataK. Seuraa kaikenlaista ihmissuhdesäätöä, sellaista, mitä nuorten ihmisten yhteisöissä tuppaa tapahtumaan.

Näitä menneitä Kata miettii keski-ikäistyttyään, uuden elämänkriisin kohdatessa. Sitä on jo ajatellut, että tietyt pelot ja tunteet ovat jääneet menneisyyteen ja nuoruuteen ja siinä ne nyt kuitenkin ovat, katkerana kalkkina nieltäviksi. Kun Katan aviomies muuttaa pois kotoa, Kata päättää voittaa miehensä takaisin erikoisella tavalla. Nyt on aika toteuttaa nuoruuden haave ja hakea lääkikseen.

Mutta missä vaiheessa menneisyyden haamut on aika kohdata ja päästää ne sitten irti?

Suosittelen Tenhoa muillekin entisille nuorille, jotka haikailevat nostalgiatripille nuoruuteen. Ja jos iltasi kuluivat IRCissä, saat tästä varmasti vielä minuakin enemmän irti. Vaikka kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa, on kuitenkin syytä huomata, että ihminen on lopulta aika samanlainen kaikkina vuosikymmeninä. Samanlaisten epävarmuuksien, kelpaamisen tarpeen ja hylkäämisen pelon kanssa on taiteiltu ennen ja jälkeen sähköisten viestinten. Kyllä nykynuorikin löytää tästä varmasti paljon samaistumispintaa.

Pulmu Kailamo & Taru Kumara-Moisio: Pulmu
Enostone Kustannus 2022
230s.