Kolme kesän leffauutuutta + kaksi ysärisuosikkia eli viihdettä koko rahalla

Tänä kesänä on tullut käytyä elokuvateatterissa useammin kuin monena vuotena yhteensä. Mikä tietysti ei ole paljon, sillä parina vuotena ei tullut käytyä oikein missään. Ja vaikka elokuviin olisi päässytkin, siirrettiin monen kiinnostavan leffan ensi-iltaa tulevaisuuteen. Tätä sumaa on nyt sitten purettu. Tässä kolme kesän merkkitapausta, sekä kaksi Netflixistä löytynyttä ysärisuosikkia vielä bonuksena kaupan päälle .

Top Gun: Maverick (2022)

Ei tätä esittelypostausta kai oikein muulla elokuvalla voi edes aloittaa. Kaikki, joiden kanssa olen puhunut (ja jotka Maverickin ovat käyneet katsomassa) ovat leffasta pitäneet. Myönnän, että suhtauduin etukäteen epäilevästi, erityisesti Tom Cruisen lipevän ja skientologi-manian kolhiman imagon vuoksi. Alkuperäinen Top Gun sattuu kuitenkin olemaan miehelleni tärkeä elokuva ja itse asiassa menimme leffaan yhdessä lasten kanssa. Ja mitä ihmettä, jokainen meistä tykkäsi! Muiden kohdalla en edes ole yllättynyt, mutta oma innostukseni pääsi tulemaan puskista. Maverick on tyylikäs jatko-osa ikoniselle elokuvalle. Se ei yritä olla suurta taidetta, vaan tavoitteena on saada katsoja hyvälle tuulelle. Ja siinä onnistutaan. Elokuva vinkkailee silmää ykkösosan tunteville, mutta seisoo silti omilla jaloillaan, onpa muutamalta, ratkaisevalta osaltaan tuotu aika onnistuneestikin 2020-luvulle. Tätä katsoessa jopa muistin, miksi minulla(kin) oli joskus 90-luvun alkupuolella Tom Cruisen juliste seinällä. 

Jurassic World: Dominion (2022)

Tämän elokuvan päädyimme katsomaan sitten lasten toiveesta, he nimittäin sattuvat olemaan kovia Jurassic Park- ja Jurassic World -faneja, ja ovat niistä paljon paremmin perillä kuin minä, joka sentään lapsuudessani olen nähnyt ensimmäisen Jurassic Parkin varmasti kymmeniä kertoja. Jos Jurassicit ovat juttusi, taatusti tämäkin elokuva on. Dominion on sarjan all stars -elokuva: on Sam Neil Alan Grantina, Laura Dern Ellie Sattlerina, Chris Pratt Owen Gradyna ja oma suosikkini Jeff Goldblum Iam Malcomina. Leffa oli jännittävä (yhdessä kohdassa säikähdin oikein kunnolla), ja pääsi tietysti elokuvateatterin suurella kankaalla ja huippuäänentoistolla oikeuksiinsa. Mitään kovin suurta muistijälkeä se ei kuitenkaan jättänyt. Minulle eka Jurassic Park on aina the one and only, nämä muut menevät keskenään iloisesti sekaisin. Asiasta paremmin perillä oleva nuoriso on asiasta tietysti aivan toista mieltä!

Elvis (2022)

Sitten päästään elokuvaan, jonka nimenomaan minä halusin päästä katsomaan. Elviksen elämää, tässä tapauksessa hänen uraansa ja vaikeaa suhdetta inhaan manageri Tom Parkeriin, kuvaava elokuva on Baz Luhrmannin ohjaama. Elokuva on värikäs, runsas, kuvakerronnaltaan karnevalistinen. Tarina taas on piinallisen tuttu. Ei pelkästään Elvis Presleyn vaan liian monen muunkin supertähden kohdalta. Tähti nousee niin korkealle, että ihminen unohtuu. Ja tähteä kannatellaan korkeuksissa vaikka väkisin, sillä kovin monen tulonlähteet ja elintaso on siitä kiinni. Elvis Presleykin oli lopussa kuin loppuunajettu kilpahevonen, ihmisraunio, joka heräsi, lauloi, söi, ulosti ja nukahti kemiallisesti. Elokuvassa erityisenä ansiona pistin merkille sen, kuinka voimakkaasti Elviksen velka afroamerikkalaiselle musiikille tuotiin esille. Tämä puoli sivuutetaan elämäkerroissa yleensä varsin nopeasti. Näyttävän visuaalisuutensa lisäksi elokuvan parasta antia olivat pääroolien näyttelijät:  Austin Butler Elviksenä ja Tom Hanks Parkerina. Ihmettelenpä, jos heitä ei nähdä tulevissa Oscar-karkeloissa.

 ***

Sitten ysäriosuuteen...

***

Zorron naamio (1998)

Ilahduin huomattuani Netflixissä Zorron naamion. En muistanut elokuvasta juuri muuta kuin Antonio Banderasin (ilmeisistä syistä). Sen muistin, että kävin leffan aikoinaan tuoreeltaan teatterissa katsomassa ja se oli mielestäni mahdottoman hyvä. Ja oli hyvä edelleenkin! Olkoonkin, että juoni on aika paperinohut ja Z-merkilläkin nykyään paha karma. Mutta ajoitus ja kuivahko huumori toimii. Loistavia ovat erityisesti pääosien esittäjät. Banderas, Anthony Hopkins ja Catherine Zeta-Jones. Kolmikon kemiat pelaavat hyvin yhteen ja ovathan kaikki sen luokan tekijöitä, että harvassa elokuvassa on yhtä paljon lahjakkuutta ja karismaa pakkautuneena muutamaan henkilöön. Tämä oli kiva ja viihdyttävä nostalgiapläjäys!

 

Clueless (1995)

 

Jos minulta olisi kysytty noin vuonna 1999, mikä on lempielokuvani, olisin saattanut vastata tämän. Tai en ehkä ääneen olisi sitä sanonut, mutta varmaan lukumäärällisesti katsoin Cluelessia tuohon aikaan eniten. Lupasin näyttää elokuvan tyttärelleni esimerkkinä ultimaattisesta high school -elokuvasta ja hän totesi, että juoni on tosiaan monista nykypäivänkin jutuista tuttu. Ja ihmekös tuo, sillä tarina on toiminut jo paljon paljon kauemmin, se nimittäin pohjautuu Jane Austenin Emmaan. Ja kun nyt alkaa asiaa tarkemmin pohtia, se kenties selittääkin, miksi elokuvasta niin paljon pidin. Ja pidän kyllä edelleen. 90-luvun lopulla ihannoin Alicia Silverstonen kauneutta ja otin Cherin hahmolta vaikutteita pukeutumiseeni. Visuaalinen karkki toimii hyvin tänäkin päivänä ja näyttää itse asiassa yllättävän ajankohtaiselta ja muodikkaalta. Tykkään myös siitä, että vaikka leffa alkuun näyttää perinteiseltä: "tehdään rumalle ankanpoikaselle make over ja vasta sen jälkeen hänestä tulee huomioitava ja arvokas ihminen", Clueless (ja tietysti alun perin Austen) nauraa koko jutulle. Tosirakkaus odottaa jossakin ihan muualla. Kornia tai ei, Clueless on ja pysyy suosikkinani.