Eve Hietamies: Numeroruuhka

 

Sairastuin viime viikolla koronaan ja alkuvaiheessa pää ja silmät olivat sen verran kipeät, ettei tehnyt mieli lukea yhtään mitään. Parin päivän jälkeen alkoi aika kuitenkin käydä pitkäksi, joten päätin tarttua kirjaan, joka vetäisee mukaansa takuuvarmasti. Siispä lukuun tuli Eve Hietamiehen Numeroruuhka, odotettu neljäs osa Antti ja Paavo Pasasen tarinaan.

Olen kirjoittanut sarjan ensimmäisestä osasta, Yösyötöstä, kun esikoiseni oli neljän kuukauden ikäinen. Tarhapäivää lukiessa tuo esikoinen oli kasvanut jo leikki-ikäiseksi ja kun hän lähti kouluun, ilmestyi kolmas osa, Hammaskeiju, jossa Paavo Pasasenkin koulutaival alkaa.

Nyt esikoiseni on jo orastavaa murrosikää lähestyvä esiteini, mutta nuorempi lapsista on kymmenvuotias, aivan kuten Paavokin Numeroruuhkassa. Samaistumispintaa löytyi siis jälleen runsaasti. Jopa niin runsaasti, että kun kirjan alkupuolella luin Wilma-viesteihin liittyvää kohtaa ja mietin mielessäni, että onpas tämä taas ihan kuin meidän elämästä, loihe mieheni juuri samaisella hetkellä lausumaan jotakin lapsen Wilmaan tulleista viesteistä. Ollaan siis hyvinkin ajan hermolla.

Sen sijaan en ole aivan varma, onko Antti Pasanen ajan hermolla. Siis onko hän tosiaan ollut yhtä ärsyttävä koko ajan? Siitäkin huolimatta, että pompomdaalia on minusta aivan mahtava sana kukkasille, nikottelin pahasti sille, ettei Antin miehisyys muka kestäisi mennä kukkakauppaan ostoksille. Tai että äijien keittiössä syödään lähinnä nakkeja. Pöh, onko tällaisia luolamiehiä vielä jossakin?

Vaikka Antti P. omalla tavallaan ärsyttikin, enimmäkseen Pasasten meininki nauratti ja paljon. En ole kova hirnahtelemaan ääneen kirjaa lukiessa, mutta nyt tyrskähtelyjä ei voinut estää. Hietamiehellä on aivan loistava tilannekomiikan taju, mitä ei synny ilman mestarillista ajoitusta ja rytmitystä. Hersyvät tilanteet olivat juuri sopivalla tavalla absurdeja (ja siten Pasasten elämään erinomaisen hyvin osuvia), mutta kuitenkin aivan uskottavia. Ja kuten hyvässä komiikassa yleensäkin, naurun ja itkun välinen raja on häilyvä.

Numeroruuhkassa ollaan nimittäin isojen asioiden äärellä. Yksinhuoltaja-isän elämä on toki riittävän kuormittavaa jo muutenkin, mutta nyt Antin elämään kasautuu isoja huolia. Parisuhde Ennin kanssa yskähtelee, eikä Antti ymmärrä miksi. Aivoverenvuodon saanut isä makaa sairaalassa ja päätyy lopulta asumaan väliaikaisesti Pasasille. Kaiken kukkuraksi työpaikalla on käynnissä isot YT:t ja se luonnollisesti stressaa.

Yksi keskeinen osa teosta onkin yhteistoimintaneuvotteluiden ja irtisanomisten vaikutus ihmisten elämään. Se, mikä konsernitasolla näyttäytyy numeroina, joita täytyy supistaa määrättyihin puitteisiin, tarkoittaa yksilötasolla jotakin ihan muuta. Irtisanomisten myötä ihmiseltä viedään paitsi toimeentulo myös mahdollisesti sosiaaliset suhteet ja identiteetti. Hietamies kuvaakin näitä tuntemuksia koskettavalla tavalla, joskin kerronnallisessa mielessä teeman ympärillä pyöritään ehkä vähän liiaksikin ja samoja ajatuksia toistaen. Vaikka ymmärrän, että samat ajatukset todennäköisesti pyörivät päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen myös irtisanotun päässä, olisi romaani hyötynyt pienestä tiivistämisestä.

Lukukokemuksesta ei kuitenkaan tullut liian raskasta, sillä jos Pasaset välillä syvissä vesissä taaplaavatkin, tuovat yhtä rakkaiksi käyneet sivuhahmot elämää ja hauskuutta peliin. Nelli-Tupperware on ehkä vieläkin vähän vihaisempi ja suorapuheisempi kuin ennen ja Pihla-Puolukka vastaavasti aina vaan hörhömpi. Ikimuistoiset dinge-dinge-dinge-bileet olivat kohtauksena ehdottomasti kirjan hulvattominta antia, samoin kuin eräs Pasasille suuntautunut poliisivierailu, johon Reponen ei ensiksi ammatistaan huolimatta katsonut tarpeelliseksi puuttua.

Pasasten miesten edesottamuksiin on vaikeuksista huolimatta aina liittynyt tietty toiveikas pohjavire ja se säilyy nytkin. Sivuhahmot kannattelevat, ihan samalla tavalla kun oikeassakin elämässä ystävät ja läheiset kannattavat vaikeina hetkinä. Kunpa kaikilla olisi samanlaiset turvaverkot kuin Pasasilla!

Kuulemani mukaan kirjasarjaan on tulossa vielä yksi osa, jossa päästään seuramaan Paavo Pasasen murrosikää. Jotenkin luulen, että "tilanteilta" ei tulla välttymään. Sitä romaania lukiessa varmaan omassakin perheessä on ainakin yksi tai parhaassa tapauksessa kaksi teiniä. Aikataulussa ollaan!

PS. Olen muuten näemmä kirjoittanut myös Yösyöttö-elokuvasta täällä. 

Eve Hietamies: Numeroruuhka
Otava 2022
468s.