Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa


Hanna on pienen maatalon toiseksi vanhin tytär, jolle avautuu mahdollisuus lähteä enon kutsumana Amerikkaan. Ajatus lähdöstä New Yorkiin tuntuu päätähuimaavan jännittävältä, mutta toisaalta houkuttelevalta. Perheen äiti on kuollut ja jäljelle on jäänyt monta ruokittavaa suuta. Uudessa maailmassa kuulutaan tienaavan hyvin, joten Hannalla olisi paitsi mahdollisuus seikkailuun myös auttaa perhettään koti-Suomessa.

Niinpä Hanna lähtee jännittävälle matkalle Atlantin toiselle puolelle. Sattuman kautta hän pääsee ensiksi loistohotellin keittiöön töihin ja joutuu siellä heittämään arvovieraiden ruoantähteet roskiin. Hannan vatsaa vääntää - poisheitetyille ruoille olisi käyttöä kotopuolessa. Elintasoero maiden välillä avautuu konkreettisesti. Varsinainen onnenpotku Hannaa kohtaa, kun hänestä tulee kaivosmiljonääri-pariskunnan sisäkkö ja myöhemmin rouvan seuraneiti. Nuori tyttö alkaa sopeutua uuteen kotiinsa. Työ on palkitsevaa ja rahaa jää Suomeen lähetettyjen rahojen lisäksi myös huvituksiin ja sukanvarteen. Hannan sydämen saa pamppailemaan muuan Martti, mutta suhde ei tunnu etenevän. Saako Hanna koskaan omaa perhettä?

Eeva Vuorenpää kuvaa elävästi ja dokumentaarisen tarkasti suomalaisten siirtolaisten elämää New Yorkissa. Romaanissa kuvataan niin suomalaisten arkista työskentelyä kodeissa, hotelleissa ja pilvenpiirtäjillä kuin asteittaista sopeutumista suurkaupungin elämään. Elokuvissa ihaillaan hurmuri-Valentinoa ja hameenhelmat lyhenevät yhtä aikaa hiusten mitan kanssa. Sitä mukaa, kun Hanna oppii kieltä, tulee hän myös rohkeammaksi, mutta siitä huolimatta suomalaiset viihtyvät eritoten keskenään. Haalilla tanssitaan ja rakennetaanpa Harlemin Finntowniin aivan omia kerrostalojakin.

Minulla oli oma lehmä ojassa valitessani tämän kirjan luettavakseni. Äitini täti nimittäin oli tällainen nuorena naisena Amerikkoihin lähtenyt rohkea nainen ja "Ameriikan tätin" paketteja odotettiin äitini lapsuuskodissa kovasti. Siksipä olikin mielenkiintoista lukea siirtolaisten elämästä, siitä, millainen Yhdysvallat heitä 1920-luvulla odotti ja miten yhteyttä pidettiin Suomeen. Hannakin tulee viiden New Yorkin vuoden jälkeen käymään kotonaan ja kipuilee sen kanssa, palaisiko takaisin hyvään työpaikkaansa vai jäisikö rakkaiden sukulaisten luo. Amerikassa olot tuntuvat yltäkylläisiltä, mutta toisaalta pörssiromahduksen jälkeen kaupunki on näyttänyt myös toisenlaiset kasvonsa.

Tarina perustuu kirjailijan oman tädin elämänvaiheisiin. Tämä selittääkin sen, kuinka tarkasti tiettyjä asioita kuvaillaan. Vaikka mukana on toki kirjoittajan luomaa fiktiota, ovat keskeisimmät elämänvaiheet käsittääkseni todenmukaisia. Itseäni yksityiskohtaisuus ei häirinnyt, sillä nimenomaan janosin paljon tietoa ja eläytymistä, mutta totta puhuen kaunokirjallisessa mielessä romaani olisi hyötynyt tiivistämisestä. Ehkä reippaampikin irtiotto dokumentaarisuudesta olisi ollut hyväksi, mutta toisaalta ymmärrän kirjoittajan tarpeen kirjoittaa ylös eräs elämäntarina, tai ainakin yksi mahdollinen versio siitä.

Kaksi rantaa on romaani, jota voisi luonnehtia sanalla sympaattinen. Siinä on isänmaallinen ja uskonnollinenkin pohjavire, joka tosin istuu kontekstiin ja päähenkilön hahmoon hyvin, ei siis tunnu päälleliimatulta. Moderni lukija ehkä kaipaisi enemmän rosoa ja kriittisyyttä tietyissä kohdissa, samoin kerronnallista ja kielellistä vaihtelua, mutta se olisikin sitten jo ihan eri romaani. Luin kirjaa mielelläni, jopa hieman ahmien ja eläydyin Hannan tarinaan. Oikein oivaa kesälukemista siis historiallisen romaanin ystävälle!

Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
Minerva 2018
352s.

Kommentit

  1. On aina hurjaa lukea tällaisia historiallisia tarinoita ja ajatella, että ne oikeasti kuvaavat todenmukaisia tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Monet ovat lähteneet Amerikkaan etsimään parempaa elämää. Kun ajattelee millainen hyppäys se on ollut aikansa liikenne- ja tietoliikennevälineillä mitattuna, niin aivan kuin eri planeetalle olisi tultu.

      Poista
  2. Enpä ole tällaista kirjaa huomannutkaan. Muistelen, että olisin lukenut Vuorenpään kirjan Arvet, joka sijoittui jatkosodan aikaan. Se oli varsin sujuvasti kirjoitettu, eli sitä on varmasti tämäkin kirja. Kyllä nuorelle tytölle oli aikamoinen juttu lähteä Amerikkaan, kielitaidottomana ihan tuntemattomaan ympäristöön. Hienoa, kun näitä tarinoita kirjataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan lukenut kirjailijalta muita teoksia, täytyypä tutustua, mitä kaikkea löytyy. Tosiaan, melkoisia seikkailuja ovat siirtolaiset kokeneet, eivätkä kaikki tarinat ole päättyneet hyvin.

      Poista
  3. Minä aloitin tätä viikonloppuna, mutta luulen, että jää lukematta loppuun. Aihe kyllä kiinnostaa oman sukuhistorian kautta (äidinäitini vanhemmat tapasivat ja avioituivat aikoinaan Yhdysvalloissa mutteivät jääneet siirtolaisiksi), mutta tyyli ei vaikuta oikein minulle sopivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi! Luulen tietäväni mitä tarkoitat. Toisaalta minä uppouduin tarinaan niin täysin, ettei sitä mikään häirinnyt, vaikka jotakin olisin ehkä kirjassa tehnyt itse toisin.

      Poista
  4. Ei näistä Amerikan-tarinoista ainakaan ylitarjontaa ole ollut kirjamarkkinoilla. Olisiko Antti Tuuri ainoa, jolta olisin lukenut siirtolaiskuvausta? Tämä kuulostaa romaanilta, jonka todennäköisesti luen, jos se eteen tupsahtaa. Kerronnallinen perinteisyys on ok, jos kirjan teema sitä tukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekaan ei tule äkkiä oikein muuta mieleen. Tuurin Amerikan kirjat olen lukenut ja pidin kovasti. Siirtolaisuutta sivuaa myös Jouni Tossavaisen New Yorkin lentävä suomalainen - kirja kertoo Hannes Kolehmaisesta.

      Poista
  5. Minä luin tämän jo viime kesänä ja pidin kovasti. Amerikkaan lähtijöitä oli niin paljon, että kaikki tuntuvat tietävän jonkun. Minunkin isoäitini sukua lähti sinne ja he olisivat ottaneet mummuni, silloin pilkutytön mukaan kun mummun oma äiti oli kuollut. Mummu oli oman isoäitinsä hoivissa eikä tämä päästänyt tyttöä lähtemään. Liki piti kuitenkin.

    Olen lukenut Vuorenpäältä myös sen kartanotrilogian joka oli hyvin samantyylistä kerrontaa ja kun olin siitä jo niin pitänyt maltoin tuskin odottaa että pääsen näin mieleisen aiheen pariin juuri hänen romaanissaan.

    VastaaPoista
  6. En ollut kuullut tästä kirjasta aiemmin, mutta kiinnostuin kyllä! Tämä muistuttaa hiukan Clom Toibinin Brooklyn-kirjaa, jonka luin parisen vuotta sitten. Siinä irlantilainen nuori nainen muuttaa New Yorkiin kauppatytöksi ja kipuilee sen kanssa, pitäisikö hänen jäädä sinne vai palata kotiin Irlantiin, kun on tienannut tarpeeksi. Olisikin kiinnostavaa lukea samanlainen siirtolaiskertomus suomalaisnäkökulmasta. Satuin muuten kuuntelemaan esitelmän suomalaisesta siirtolaiskirjallisuudesta viime keväänä, kun olin kirjallisuuden sivuaineseminaarissa. Esitelmä käsitteli 1920-40-lukujen siirtolaiskirjallisuutta, eli kirjallisuutta, joka on kirjoitettu aikana, jolloin siirtolaisuutta on oikeasti tapahtunut. Sellainenkin voisi siis olla hyvin mielenkiintoista luettavaa.

    Tämä kirja menee lukulistalleni! Kiitoksia esittelystä!

    VastaaPoista
  7. Minä muistan Eeva Vuorenpään historiaan liittyvien tv-dokumenttien tekijänä, mutta yhtään hänen kirjaansa en ole lukenut. On helppo uskoa, että dokumentointi häneltä onnistuu myös fiktiona ja kirjallisessa muodossa. Meidänkin suvussa on ollut Amerikkaan lähtijöitä, joten aihe on kiinnostava, mutta havaintosi siitä, että nykylukija kaipaisi enemmän särmää ja kerronnallista vaihtelua, saa (kiitos kun kirjoitit rehellisesti näin) epäilemään että jätän tämän kirjan lukematta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti