Elävän kuvan vinkit

Huomasin, että olen edellisen kerran vinkannut katsomisen arvoisista elokuvista ja dokumenteista viime vuoden puolella. Nyt on siis ehdottomasti sopiva aika jakaa muutama täsmäarvio elokuvista ja TV-sarjoista.


AURORA (2019)


Miia Tervon ohjaama Aurora on elokuva, jonka menin katsomaan ilman mitään ennakkotietoja. Ehkä osittain senkin takia tämä hyväntuulinen leffa oli erittäin iloinen yllätys. Mimosa Willamon esittämä Aurora on turhankin railakasta bile-elämää viettävä kynsiteknikko, jonka elämässä ongelmat tuntuvat vain kasaantuvan. Suhteellisuudentajua tuo kuitenkin Darianin (Amir Escandari) kohtaminen. Pienen tyttärensä kanssa turvapaikanhakijaksi tullut mies haluaa löytää suomalaisen vaimon varmistaakseen turvapaikkansa. Aurora alkaa etsiä sopivia vaimokandidaatteja.
Auroran huumori on yhtä aikaa epäsopivaa ja lämminhenkistä. Tästä oivallisia esimerkkejä ovat unohtumattomat sivuroolit: The one and only Miitta Sorvalin käsittämättömän hieno Liisa-mummo sekä Chike Ohanwen Juha, jota herkempää suomalaisen miehen tulkintaa ei liene aikoihin nähty.


HEVI REISSU (2018)


Jotakin samaa on myös Jukka Vidgrenin ja Juuso Laation ohjaamassa Hevi reissussa. Nimittäin lämminsydämisyyttä ja täysin sopimatonta huumoria. Pohjoisen maisemissakin liikutaan. Turolla (Johannes Holopainen) on unelma: hevitähteys. Pieni pohjoisen kylä tarjoaa vain siihen varsin rajallisia mahdollisuuksia, eikä kiinnostus örinäheviin varsinaisesti nosta sosiaalista statusta. Sattuma, sammiollinen poronverta ja pieni valkoinen valhe kuitenkin kertautuvat ja pian Turo bändikavereineen on lähdössä norjalaisille hevifestareille esiintymään. Vai onko sittenkään? Lavapahoinvointi, kuolema ja kylän poliisi asettavat reissulle ikäviä hidasteita. Suosittelen jokaiselle, joka löytää sisältään edes pienen hevistaran!


M/S ROMANTIC (2019)


M/S Romanticista puhuvat kaikki, eikä syyttä. Jani Volasen ja Tommi Korpelan nerouden uusin lopputuote on neliosainen minisarja, joka kertoo tarinoita yhden risteilyreissun ajalta. Episodimainen esitystapa nostaa vuorollaan eri risteilyvieraat tarinan keskiöön. On epäonnistuneet häät, pikkupojan ja enomiehen risteilyreissu, kahden sinkkumiehen surullisenhupaisa naisteniskuilta ja niin edelleen. Tapahtumien keskipisteessä pysyy kuitenkin jatkuvasti Hannu-Pekka Björkmanin esittämä laivaisäntä Jocke, joka kaihoaa ruotsinristeilyjen kulta-aikaan. Myös esimerkiksi Santeri Kinnusen ja Antti Luusuaniemen roolityöt eivät jätä kylmäksi. Sarja löytyy YLE Areenasta.


ISN'T IT ROMANTIC? (2019)


Romantiikasta puheen ollen, ehkä vinkata voi sellaistakin elokuvaa, josta itse ei ole kauhean innoissaan? Tämä Netflix-elokuva yrittää ja paikoin ihan onnistuneesti parodioikin romanttisia komedioita. Vaikka symppaan Rebel Wilsonin kaltaisen upean naisen pääroolia, olisi vielä hienompaa, jos Wilson kelpuutettaisiin rooliin ilman kehopositiivisuuden alleviivausta (jota jostakin syystä ryyditetään pukemalla näyttelijä liian pieniin, huonosti istuviin vaatteisiin). Milloinkahan runsasmuotoinen nainen voisi esittää pääroolia ilman, että hänen kokonsa määrittää koko hahmoa? 
Varsinaisesti elokuvassa toki pyritään aivan päinvastaiseen. Tarinan opetus on, että jokainen on oman onnensa seppä ja onnellisuus sekä itsevarmuus kaunistavat. Sen saa Wilsonin roolihahmokin havaita, kunhan on ensin sekoillut painajaismaiseksi muuttuvassa romanttisen komedian rinnakkaistodellisuudessa. Parodiasta huolimatta kuvasto on elokuvassa nolostuttavan tuttua. Mutta on leffalla hyvätkin hetkensä. Kepeää viihdettä ja sitäkin joskus tarvitaan.


JANE THE VIRGIN (2014)


Ja kun parodia kerran tuli puheeksi, pakko nostaa esille tämä, niin ikään Netflixistä löytyvä sarja. Jane the Virgin taas edustaa onnistunutta parodiaa. Tosin olen katsomassa vasta ensimmäistä kautta, joten katsotaan, kuinka pitkään illuusio kestää. Jane the Virgin ei tosiaankaan ole enää uusi asia, mutta itse olen sarjan suhteen myöhäisherännäinen. Minulla on takanani hämärä telenovelamenneisyys, joten jokainen, joka on joskus katsonut tai laillani hurahtanut latinalaisamerikkalaisiin saippuasarjoihin, nauraa makeasti tätä sarjaa katsoessaan. Sarja on tehty sopivan itseironisesti ja kieli poskessa. Jokaisessa jaksossa tapahtuu niin paljon, että heikompaa hirvittää.
Niin hirvittää myös päähenkilöä, kilttiä katolilaistyttöä Janea, joka siveyslupauksestaan huolimatta huomaa kaamean hoitovirheen vuoksi olevansa raskaana. Pian Jane huomaa olevansa kahden komean miehen loukussa: sulhasensa ja lapsen isän. Tai oikeastaan miehiä on kolme, sillä Janen isä, kuuluisa telenovelatähti ilmaantuu kuvioihin. Mukana menossa ovat myös Janen vahvat naiset: äiti ja isoäiti sekä erinäinen joukko mitä erikoisempia hahmoja. Kaikesta kreisiydestä huolimatta kaikki niin samaistuttavia henkilöitä!






Kommentit

  1. Kiitos vinkeistä! Harmitti kun Aurora jäi näkemättä ja nyt se ei enää mene meillä.
    M/S Romantic on tosi hyvä sarja. Sen henkilöhahmot herättävät myötätuntoa, naurattavat ja itkettävät yhtä aikaa. Minua vain harmittaa, kun en pääse selville, mikä/kuka sieltä laivalta putosi. Ehkä se onkin tarkoitus, että se voisi olla niin moni, mutta on vain jokin pois heitetty esine. Eikös kaikki seuratut henkilöt olekin lopussa ehjinä perillä?
    Pistän Jane the Virgin -sarjan muistiin.

    VastaaPoista
  2. Minullekin loppu jäi hieman hämäräksi, mikä lienee tarkoituskin. Tulkitsin tippuneen eläimeksi. Pitäisi oikeastaan katsoa uusiksi sarja, tuntuu, että jäi vielä monta asiaa huomaamatta.

    VastaaPoista
  3. That is very interesting, You are an excessively skilled blogger.

    I have joined your rss feed and sit up for
    seeking extra of your excellent post. Additionally,
    I have shared your web site in my social networks

    VastaaPoista
  4. Your method of telling the whole thing in this paragraph is genuinely fastidious, every one be able to effortlessly be aware of it, Thanks a lot.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti