Marraskuun kirjallinen kuukausi

                        

Marraskuussa olen saanut elää oikein harvinaisen kirjallista kuukautta kulttuurin saralla, täällä Puijon kupeessa kun kirjalliset tapahtumat eivät ole ihan tavallista herkkua. Joka marraskuu kuitenkin vietetään Kirjakanttia ja se on aina yhtä inspiroivaa, mukavaa ja nautinnollista. Aetosavolaisen kirjallisuustapahtuman tunnelmiin pääset palaamaan täällä. Ikään kuin etkoina Kirjakantille WSOY:n Kirjailijat kiertueella -turnee pysähtyi myös Kuopioon. Ravintola Introssa vietettiin mukava ja lämminhenkinen ilta. Toivottavasti tällainen toiminta jatkuu ja laajenee tulevaisuudessa. Marraskuussa muistelin myös lokakuun loppuun sijoittunutta Celia-kirjaston äänikirjaseminaaria. Otin myös ensimmäisiä, haparoivia mutta innostuneita askelia teatteribloggaajana raportoimalla niin Kuopion Kaupunginteatterissa kantaesityksensä saaneesta Pihkatapista kuin Helsingin Kaupunginteatterin Ministeriä viedään -esityksestä.

Tästä kaikesta seuraa, että itse lukemiseen onkin sitten jäänyt huomattavasti vähemmän aikaa. Kirjakantin teemaan sopien bloggasin kuitenkin Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta -romaanista, Jyri Paretskoin Shell's Angles ja beibit -nuortenromaanista ja Liane Moriartyn Mustat,valkeat valheet -romaanista, joka ei siis kylläkään liity Kirjakanttiin mitenkään :)

Kolme kirjaa tuntuu surkean vähältä, mutta toisaalta tässä kuussa lienee enemmän kirjatykitystä luvassa. Ainakin niin toivon. Yksi lastenkirjaklassikko jo odottelee vuoroaan ja yksi Savonia-ehdokas on ihan kohta luettu loppuun. Ja niin paljon loistavia kirjoja olisi odottelemassa. Savolaista kirjallisuutta enemmänkin, yksi päräyttävä tietokirja, yksi kotimainen, odottamani uutuus ja yksi tietokirja, jota olen säästellyt kesästä asti joulunpyhiä odottamaan. Ai niin, ja yksi ehdottomasti ennen joulua luettava uutuus olisi myös puhelimessa ladattuna. Huh. Näistä tulen lukemaan ehkä puolet :)

Yksi ihastuttava marraskuun kirjallinen uutinen vielä tähän loppuun. Minulta ja Katjalta ilmestyy uusi kirja kevättalvella Avaimen kustantamana! Korot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon -pitää meidät kiireisinä sydäntalven ajan. Ihanaa!

Kommentit

Lähetä kommentti