Jenni Linturi: Malmi 1917

Vuoden viimeinen kirja valikoitui lukemistoon oikeastaan kokonsa perusteella. Tarvitsin yhden yön työreissulle näppärästi käsimatkatavaroihin sopivan kirjan, eikä todennäköisesti ensi vuoden ensimmäinen esiteltävä kirja, Juice-elämäkerta, todellakaan ollut sellainen. Malmi 1917 -teoksen puolestaan kotiutin syksyllä kirjakaupan remonttialesta. Muistelin kuulleeni kirjan ilmestyessä viime vuonna siitä paljon hyvää, lisäksi kirjan näpäkkä ja vähäeleinen otsikko miellytti minua.

Malmi 1917 kertoo juuri siitä, mistä otsikkokin. Malmi, Helsingin pitäjän osa, kuohuu Suomen itsenäistymisen vuonna. On lakkoja, kaarteja, sakilaisia. Ennen kaikkea on vihaa. Maailma on tullut hulluksi ja siinä myllerryksessä omaa onneaan etsivät sisarukset Ingeborg ja Elisabeth eli Lettu sekä Malmille apulaisnimismieheksi tulleen isänsä hämäläispoika Oiva. Ingeborg haluaa itsellisen elämän teatterilavoilla, Lettu haluaa Oivan. Oiva ehkä luulee tietävänsä mitä haluaa, mutta kysymysmerkiksi jää, tietääkö hän sitä oikein kuitenkaan.

Tulevan sisällissodan eri osapuolien lisäksi Jenni Linturi kuvaa myös suomen- ja ruotsinkielisten välistä kieliriitaa ja jännitettä. Oikeastaan kirja kuvaa erinomaisesti sitä, kuinka sattumanvaraisesti rintamalinjat ja puolen valinta voivatkaan muotoutua. Historiankirjoissa kaikki tuntuu etenevän suoraviivaisesti, jo ennalta määrättyä käsikirjoitusta noudattaen. Todellisuudessa nuoret (ja vanhemmatkin) ihmiset toimivat hetkessä, välillä järjen, mutta usein myös tunteen ja aatteen pohjalta toimien. Todellisuus on tapahtumahetkellä sirpaleista, kokonaisuuden hahmottaminen jälkiviisastelua.

Sirpaleinen on myös Malmi 1917. Se on pienistä tuokiokuvista koostuva tarina vailla selkeää alkua ja loppua. Missäpä ne alut ja loput todellisuudessa ovatkaan? Linturi kirjoittaa harkittua ja muovattua lausetta. Enemmän hän kertoo rivien väleissä kuin itse riveillä. Lukijana koin sen vähän kahtalaisesti. En toisaalta kaipaa puhkiselittämistä, mutta toisaalta tekstiin jäi välillä viipyilemään laskelmoinnin tuntu. Myös tarinan fragmenttisuus toi tunteen, etten ihan päässyt siihen kiinni. Toisaalta se on hyväkin asia, tässä riittäisi pureskelemista toisellekin lukukerralle. Eittämättä tällainen puolikoomainen lentokone- ja hotellilukeminen ei ole tämänkaltaiselle kirjalle se kaikista otollisin ympäristö.

Kaiken kaikkiaan kirja oli juuri sitä, mitä odotinkin. Nopeasti luettava katsaus historiaamme, kepeä luettava, mutta kuitenkin raskaitakin ajatuksia sisältävä. Kuitenkin mielen sopukoihin jäi pieni häiritsevä kaiherrus. En ehkä saanut tästä irti niin paljon kuin olisi ollut mahdollisuuksia. Onko se sitten lukijan vai kirjan vika, sitä jään miettimään.

Jenni Linturi: Malmi 1917
Teos 2013
208s.