Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä


Huh! Kolmen viikon kirjaton putki blogissa päättyy tähän. Viimein olen saanut kirjan luetuksi! On ollut kiireitä ja on tehnyt välillä mieli tehdä muuta kuin lukea. Ja sitten lisäksi olen koko ajan yrittänyt edistää tätä Alan Bradleyn kirjaa. Kannattiko tähän käyttää viikkotolkulla aikaa? Enpä oikein tiedä. Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä on ollut paljon esillä blogeissa ja käsittääkseni varsin positiivisessa valossa. Myös kansi on kiinnostava ja vaikuttava. Hypistelin kirjaa kirjamessuilla, mutta jätin kuitenkin ostamatta (onneksi, kuten nyt voin sanoa).

Tässä kirjassa on periaatteessa kaikki ainekset kohdallaan:
1. Kiinnostava, 11-vuotias myrkyistä ja kuolemasta kiinnostunut pikkuvanha pikkutyttö, jossa on salapoliisin vikaa.
2. Mustaakin mustempi aihepiiri ja huumori.
3. Sotien jälkeinen Britannia ja viehättävä maalaiskylä.
4. Lukuisat kirjallisuusviittaukset.

Mutta kirja oli puisevan tylsä! Mikä meni vikaan?

1. Rankasta aihepiiristä huolimatta kirjassa on jotakin pikkusievää, mikä ärsyttää minua. En valitettavasti osaa määritellä tätä pikkusievyyttä kunnolla, koska sen vain tuntee, mutta mielestäni sillä on jotain tekemistä laskelmoinnin kanssa.
2. Maneerit ja toistot. Erityisen rasittavia olivat Aku Ankka -tyyliset Tuhat tulimmaista! -huudahdukset.
3. Laaja henkilökaarti tuskin häiritsee, jos on lukenut sarjan ensimmäisen osan. Minulla oli kuitenkin vaikeuksia pysyä mukana siinä, kuka oli kukin.
4. Hidas tempo. Kirja muuttui mielenkiintoiseksi vasta reilusti yli puolen välin. En tiedä, miksi jatkoin sinne asti.

Kirjassa oli siis mainioita elementtejä, jotka jo yksinään olisivat tehneet vaikutuksen, mutta niiden yhdistäminen samaan tarinaan ei oikein onnistunut ja tulos lässähti. On kuitenkin myönnettävä, että tunsin tarinaa kohtaan myös henkilökohtaista vastenmielisyyttä. Kirjassa kun viitataan jatkuvasti erääseen aiempaan tapahtumaan, joka on ajatuksena hyvin ahdistava. Kirjan alkupuolella taas seurataan lähinnä päähenkilö Flavia de Lucen omaperäisiä laboratoriotutkimuksia sekä hänen hengaamistaan kylään autorikon vuoksi pysähtyneiden nukketaiteilijoiden kanssa. Kumpikaan aihepiireistä ei varsinaisesti tehnyt kirjasta page-turneria.

Kirjassa on kuitenkin ihan kelpo aineksia, joten jollekin tämä voi sopiakin. Itse pidin eniten kirjan suomenkielisestä nimestä. Se on mainio!

Muutamia poimintoja positiivisemmista blogitunnelmista:

Kirsi luki kirjan muutamassa illassa. En käsitä miten :)
Katja piti kirjaa keskivertodekkarina, joka tarjosi rentouttavan lukukokemuksen.
Maijalle kirja tarjosi leppoisia lukuhetkiä ja sopivan kimurantin juonen.
Flavian kemialliset kokeet saivat Mai Laakson hymyilemään.

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
Bazar 2014
389s.
Suomennos Laura Beck.

Kommentit

  1. Minä pidin tästä(kin) hurjasti. Siinä on sellainen sopivan vinksahtanut tunnelma, joka sopii minulle. Juurikin se hieman tummasävyinen kerronta ja päähenkilön, no, hienovaraisesti makaaberiin vivahtava ajattelumaailma viehättivät. Bradleyn kirjat ovat jotenkin mukavasti omanlaisiaan. Pitäisikin kirjoittaa itsekin tästä blogiin jossain välissä. Jos saisi vaikka ajatuksensa vähän muokattua ymmärrettävämpään muotoon. :-)

    VastaaPoista
  2. Molemmat, Piiraan maku makea ja tämä Kuolema ei ole lasten leikkiä, olivat hetkessä luettuja ja kerrassaan mainioita dekkareita. Virkistävän erilaisia, mutta kuten taas voi todeta: makuja on erilaisia ja ehkä ihan hyvä niin :)

    VastaaPoista
  3. Mutta kun minä tykkään juuri tällaisista vinksahtaneista kirjoista! Tämä vaivaa, kun en oikein itsekään täysin käsitä, mikä minulle nyt ei toiminut. Voi tietysti olla, että aika olo väärä ja jonakin toisena hetkenä nuo vioiksi lukemani asiat eivät olisi häirinneet yhtään :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit