Tommi Aitio: Uuno Turhapuro - Elämä

Tämä kirjaesittely on aloitettava Lontoosta. Eräs sijoitusyhtiö käynnisti mainion mainoskampanjan Lontoon metroissa. Julisteisiin oli kirjoitettu pätkä Queenin Bohemian Rhapsodya: "I see a little silhuetto of a man, scaramouch scaramouch, will you do the fandango..." Alla oli teksti: DO NOT SING THIS. Jutun vitsi oli tietysti siinä, että jokainen, joka sanat tunnistaa voi tuskin lukea niitä laulamatta samalla mielessään. Ja lähes jokainen britti tunnistaa kappaleen, samoin kaikki muut, jotka ovat edes jollakin tavalla olleet länsimaisen rockmusiikin ulottuvissa.

Miten tämä tarina sitten liittyy Uuno Turhapuroon? Onko Turhapuro suomalainen vastine Freddie Mercurylle? Ehkäpä sitäkin, sillä melkoisia kukkoja ovat molemmat, mutta se ei varsinaisesti ollut nyt mielessäni. Lontoolaisen metron mainos tuli mieleeni lukiessani Tommi Aition Uuno Turhapuro -elämäkertaa, sillä se sisältää lukemattomia lainauksia Turhapuro-elokuvista. Tämän kirjan takakanteen olisi voinut lisätä tekstin: "VOITKO LUKEA LAINAUKSET KUULEMATTA JA NÄKEMÄTTÄ UUNO TURHAPURON ÄÄNIÄ, ELEITÄ JA ILMEITÄ PÄÄSSÄSI?" En nimittäin pystynyt. Kieltämättä Turhapuro-elokuvien parissa tuli lapsuudessa vietettyä hetki jos toinenkin. Samaa voi varmasti sanoa moni muukin 70- ja 80-luvuilla syntynyt suomalainen. Kuten Aitio kirjassaan toteaa, Uuno Turhapuro on hyvin vahvasti osa kansallista identiteettiämme, yksi viimeisistä yhtenäiskulttuurin ilmentymistä. Uskallan väittää, että lähes jokainen suomalainen tietää, kuka on Uuno Turhapuro. Turhapuron käsite on laajempi kuin Vesa-Matti Loirin luoma komediahahmo, se on myös osa suomalaista mieskuvaa. Jos jotakin kutsutaan turhapuroksi, eivät käsitteen moninaiset merkitykset ja ulottuvuudet jää meiltä ymmärtämättä.

On syytä tehdä selväksi, että Tommi Aition Uuno Turhapuro - Elämä on todellakin elämäkerta fiktiivisestä hahmosta. Se ei ole filmografia (sellainen tosin löytyy kirjan lopusta), joka kuvaisi Turhapuro-hahmon ja elokuvien syntyvaiheita. Aitio kertoo kirjassaan Turhapuron elämäntarinan hänen syntymästään (joka voidaan ajoittaa toisaalta hänen saapumiseensa Helsinkiin, toisaalta jo hänen äitiensä valintatilaisuuteen) lähtien. Itselleni tuli pienoisena yllätyksenä se, että vaiheikkaiden ja burleskien, komedian ja usein markkinatalouden ehdoin nopeasti kuvattujen elokuvien pohjalta on kuin onkin mahdollista rekonstruoida yhtenäinen elämäntarina. Fiktiivisten, asiaproosaelämäkertojen genre on minulle aika tuntematon ja ilmeisesti ainakin Suomessa myös harvinainen. Se on sääli.

Kirja etenee varsin suorasti ja kronologisesti Uunon elämässä eteenpäin. Tarinan etenemistä rytmittävät, kuten edellä todettu, lukemattomat lainaukset Uunon ja hänen lähipiirinsä keskusteluista. Päähuomio on toki Turhapurossa itsessään, mutta myös hänen elämänsä läheisimmät henkilöt tulevat samalla luodatuiksi. Itseoikeutetusti huomiota saa paljon vaikea avioliitto Elisabeth Turhapuron (os. Tuura) kanssa ja vielä vaikeampi suhde tämän isään, vuorineuvos Tuuraan. Kirjan edetessä myös eri alojen tieteelliset tutkimukset nostetaan esille. Turhapuro on kiinnostanut niin psykologeja kuin kulttuuri- ja yhteiskuntatieteilijöitäkin. Tieteen soveltaminen Uuno Turhapuron elämään luonnistui hyvin. Hämmästyneenä sain lukea, kuinka Uunon suhde vaimoonsa ja appiukkoonsa oli itseasiassa hyvin oidipaalinen. Toisaalta Turhapuron hahmossa on nähty lukemattomia latautuneita miehisiä merkityksiä. Perinteisen mieskäsityksen kriisiydyttyä Uuno on nähty yhtä paljon miehuuden negatiivisten piirteiden ilmentymänä kuin miehisenä fantasiana siitä, millaista miehen elämä pitäisi olla. Myös yhteiskunnallisessa mielessä Uunon elämäntarina on merkityksellinen. Uuno saapui kotikylältään Helsinkiin juuri samaan aikaan kuin maaltapako oli kiivaimmillaan. Maalaispojan seikkailuihin pääkaupungissa oli helppo samastua, olkoonkin, että vain muutamassa viikossa Uunosta tuli helsinkiläisempi kuin helsinkiläiset itse olivat.

Jos kyseessä olisi perinteinen elämäkerta, huomauttaisin teoksen varsin perinteisestä muodosta, joka ei varsinaisesti tarjoa elämyksellisyyttä kirjallisessa mielessä. Mutta koska kyseessä todellakin on tuikiharvinainen fiktiivinen elämäkertateos, tuntuu enemmän kokeilullisuuden vaatiminen jo liioittelulta. Lukuisten lainauksien lisäksi lukijaa ilahduttavat kuvat, joita on sekä tekstin yhteydessä mustavalkoisina että kahdessa kuvaliitteessä värillisinä. Kirjan lopussa on filmografian lisäksi luettelo Uuno Turhapuron elämän keskeisimmistä ihmisistä sekä luottonäyttelijöistä. Jälkimmäinen oli kiinnostava osuus, mutta siinä mielessä hämmentävä, että keskeisimmät näyttelijät: Vesku Loiri, Marjatta Raita, Tapio Hämäläinen, Marjatta Nordberg, Spede Pasanen, Simo Salminen ja Elli Castrén jäävät ilman samaa huomiota.

Kirjan loppusanoissa Aitio pohtii turhapurojen merkitystä suomalaiselle elokuvalle. Uuno Turhapuro-elokuvat eivät ole missään vaiheessa olleet kriitikoiden suosiossa, mutta kansa sen sijaan otti ne nopeasti omakseen. Spede Pasanen aloitti oman näyttelijäntyönsä 1950-luvulla, hetkellä, jolloin sotien aikana huippuunsa kehittynyt elokuvateollisuus, Suomen Hollywood oli vielä voimissaan. 1950-luvun lopulla alkoi lasku ja 1960-luku oli kotimaiselle elokuvalle lähinnä pelkkää kuolonkorahtelua. Ensimmäinen Uuno Turhapuro -elokuva tuli teattereihin vuonna 1973. Sen jälkeen Pasanen kuvasi lähestulkoon vuosittain pitkälle 1990-luvulle saakka. Tuona aikana kotimaisen elokuvan tekeminen oli yleisesti ottaen taloudellisesti kannattamatonta toimintaa. Ainoastaan kriitikoiden parjaama Spede tuotti elokuvia kaupalliset lähtökohdat mielessään. Se ei tietenkään ollut meriitti kriitikoiden näkökulmasta, mutta monen ammattilaisen Spede piti leivän syrjässä kiinni. Moni nuori ammattilainen sai ensimmäiset työkeikkansa juuri Turhapuro-elokuvista ja jos työn jälki miellytti, Spede turvautui luottopelaajiinsa mielellään uudestaan ja uudestaan. Ei ole siis pahasti yliarviointia väittää, että juuri Spede Pasanen säilytti ja toi suomalaisen menestyselokuvan ja tekemisen kulttuurin 1950-luvulta 1990-luvulle. Uuno Turhapuron merkitys kansalliselle identiteetille on suuri, mutta sitä se on myös kotimaiselle elokuvalle.

Uskallan suositella kirjaa kaikille Turhapuro-faneille. Lukiessani huomasin kirjan herättävän kiinnostusta kanssaihmisissä, koska minulle tehtiin kirjasta jo varauksia. Tässä kirjassa on myös ehdottamasti ainesta isänpäivä- tai joulupakettiin pistettäväksi.

Tommi Aitio: Uuno Turhapuro - Elämä 

Johnny Kniga 2014

248s.

Arvostelukappale