Teemu Keskisarja: Tolvajärven jälkeen. Suurtaistelun ihmisten historia.
Tutustuin Teemu Keskisarjan teoksiin ensimmäistä kertaa kutakuinkin kaksi vuotta sitten. Raaka tie Raatteeseen teki minuun syvän vaikutuksen. Sen jälkeen olen lukenut lisää: Kyynelten kallio ja Viipuri 1918 olivat myös sen verran laadukkaita luettavia, että pidän Keskisarjaa ehdottomasti Suomen kiinnostavimpana kirjailevana historiantutkijana tällä hetkellä. Miehen salaisuus piilee sujuvassa, jopa mukaansatempaavassa ilmaisussa, joka avaa vaikeita asioita myös vähemmän harjaantumattomalle lukijalle. Luonnollisesti huolellisesti tehty, alkuperäislähteisiin nojaava taustatyö on kaiken perusta. Erityisen korkealle arvostan Keskisarjaa hänen rutikuivan realisminsa vuoksi. Anakronismia ja aatteellisuutta ei juuri hänen tekstissään ilmene.
Tällä kertaa lukija marssitetaan talvisodan ensimmäisten viikkojen hirmuisiin taisteluihin. Suomalaiset perääntyivät virallisten tiedotteiden mukaan hyvässä järjestyksessä, mutta todellisuudessa paniikinomaisesti. Ensimmäinen voitto oli otettava tavalla taikka toisella. Marsalkka Mannerheim asetti pelimerkkinsä Tolvajärven korpiseudulle ja erityisesti kahden vanhan heimoveteraanin, Paavo Talvelan ja Aaro Pajarin vastuulle. Oltiin vaa'an kielellä: tarjolla oli lopullinen hävitys tai sankarimainetta ja kunniaa. Voitto tuli ja liki kuolematon maine sodan komentajille, mutta hinta oli kova. Jopa ylipäällikkö järkyttyi raporteista, joista ilmeni voiton hirvittävä hinta. Verta valui.
Tolvajärvi on jäänyt nimenä muistiin historiallisten taistelujen sarjaan, mutta tosiasiassa taistelu oli vain yksi pieni osa laajemmasta kokonaisuudesta. Myös Tolvajärven jälkeen -teos seurailee Mäntän, Vilppulan, Längelmäen, Tampereen ja muutaman muun pitäjän poikia heti sodan ensi hetkistä historialliseen taisteluun ja sen jälkeen talvisodan kovia päiviä aina musertavaan rauhaan asti. Ulottuupa kerronta osin myös jatko- ja Lapin sotaan ja tuleviin rauhan vuosiin asti.
Keskisarja arvelee kirjassaan, että Tolvajärven taistelu kuuluu vielä sivistyneiden suomalaisten yleissivistykseen. Vaikka olen sotahistoriasta keskimääräistä enemmän kiinnostunut, tunnustan silti, etten heti osannut yhdistää Tolvajärven nimeä aikajanalle. En kuitenkaan ole erityisen huolestunut sivistykseni puolesta, sillä sodissa minua on aina kiinnostanut enemmän inhimillinen ulottuvuus taisteluhistorian sijasta. Juuri siitä syystä Keskisarjan kirjat sopivatkin minulle ja myös monelle muulle strategisista käänteistä piittaamattomalle. Kuten kirjailija itse esipuheessaan sanoo: Harmi vain, ettei kutsumukseni leimua operatiivisena. Työskentelen hyytävämmästä ja polttavammasta syystä. Minulle sotahistoria niin kuin kaikki muukin on ihmiskuvausta.
Vaikka Tolvajärvi ei aivan heti soittanutkaan kellojani, Paavo Talvelan nimi sentään niin teki. Talvelan nimi on mielessäni yhdistynyt verisiin, uhkarohkeisiin taisteluihin, joissa raja sankaritekojen ja ihmisten hullun tapattamisen välillä oli hiuksenhieno. Näin tosiaankin oli myös talvisodassa, joskin on sanottava, että yleensä Talvelan uhkapeli kannatti sotastrategisessa mielessä. h
Hän voitti taistelunsa. Matkalle jäi kuitenkin myös monta isää, poikaa, veljeä hankeen makaamaan. Keskisarja tutkailee tarkasti rivimiesten ja rintamaupseerien sotaretkeä. Erityisen surullista on lukea, kuinka harvaksi kävivät joukkueiden johtajien rivit. Vastuu painoi nuorten upseerien harteilla hirvittävänä. Kiehtovaa taas oli suurien sotapäälliköiden, Talvelan ja Pajarin toiminnan ja mielenliikkeiden kuvaus. Ehkä hieman yllättäenkin Talvela jää tässä tutkiskelussa kuitenkin statistiksi, sillä Pajarin sielunmaisemassa riittää perkaamista. Loistava, puuhakas, alaistensa suuresti kunnioittama sotapäällikkö oli myös välillä lopen uupunut ja sairas, jopa lamaantunut mies. Myös Pajarin myöhempi, leppymätön viha mielestään pelkureinaan pitämiin henkilöihin on hämmentävää luettavaa.
Hän voitti taistelunsa. Matkalle jäi kuitenkin myös monta isää, poikaa, veljeä hankeen makaamaan. Keskisarja tutkailee tarkasti rivimiesten ja rintamaupseerien sotaretkeä. Erityisen surullista on lukea, kuinka harvaksi kävivät joukkueiden johtajien rivit. Vastuu painoi nuorten upseerien harteilla hirvittävänä. Kiehtovaa taas oli suurien sotapäälliköiden, Talvelan ja Pajarin toiminnan ja mielenliikkeiden kuvaus. Ehkä hieman yllättäenkin Talvela jää tässä tutkiskelussa kuitenkin statistiksi, sillä Pajarin sielunmaisemassa riittää perkaamista. Loistava, puuhakas, alaistensa suuresti kunnioittama sotapäällikkö oli myös välillä lopen uupunut ja sairas, jopa lamaantunut mies. Myös Pajarin myöhempi, leppymätön viha mielestään pelkureinaan pitämiin henkilöihin on hämmentävää luettavaa.
Vaikka kirjan tuoma näkökulma päähenkilöihinsä on kaunistelematon, jää päällimmäiseksi tunteeksi kuitenkin suuri kunnioitus. Vaikka tavalliset rintamamiehet ovat joutuneet epäinhimillisiin olosuhteisiin ja uhraamaan henkensä tai terveytensä isänmaan puolesta, ei voi vähätellä myöskään niitä henkisiä paineita, joita vastuuta kantavat komentajat ovat joutuneet sietämään. Tolvajärven voitto on yksi talvisodan ihmeistä, eikä merkitystä himmennä ollenkaan se, että sen saivat aikaan epätäydelliset ihmiset. Päinvastoin.Vielä päiviä lukemisen jälkeen mieleni kuljeskelee Tolva- ja Ägläjärvien vaiheilla, siellä, missä lukemattomat elämät päättyivät.
Teemu Keskisarja: Tolvajärven jälkeen. Suurtaistelu ihmisten historia.
Siltala 2014
303s.
Kas, olimme samaan aikaan liikkeellä. Vaikuttava lukukokemus, ihailen Keskisarjaa kirja kirjalta enemmän. Hän totta vie osaa sen, mitä tekee.
VastaaPoistaInhimillinen ulottuvuus on tosiaan sodissa se, mikä koskettaa. Ja se näkyy tässäkin kirjassa.
Ihmiset sodassa ovat kiinnostaneet aina ja huomaa, että iän myötä siihen tulee uusia sävyjä. Asiat kokee vähän eri tavalla kun on omia lapsia jne. Soisin, että ihmiset lukisivat tällaisia sotakirjoja enemmän, sillä jos joku on sattunut pitämään sotaa jotenkin ihanteellisena tai ihailtavana, niin ei tällaisten kirjojen jälkeen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö sodissa sotineet olisi sankareita, kukin tavallaan.
PoistaKeskisarja on hyvä.
Tämä, Tolvajärven jälkeen, oli ensimmäinen kirja minkä luin Keskisarjan teoksista. Alkuajatukseni oli se, että joku historioitsija on taas laittanut kuivaa jouheasti etenemätöntä tekstiä kansiin, kuten niin monet muut, ellei peräti kaikki muut, historioitsijat ovat kirjoittaneet. Otin tämän kirjan vain siitä syystä, että isävainaani taisteli aikanaan Pajarin porukoissa. No pettymykseni alkuasetelmaani oli suuri sillä tätä historioitsijaa voin lukea enemmänkin eli aivan mahtava feng shui on tässä kirjassa. Pitää tutustua hänen muihinkin kirjoihin ja toivon, että kirjoitustyyli on niissä samanlainen. Kiitos Teemu Keskisarjalle erinomaisen ajatuksekkaista ja välillä jopa liikuttavistakin hetkistä tämän kirjan parissa.
VastaaPoistaKuinka mukavaa, että kirja osoittautui positiiviseksi yllätykseksi! Ja että pääsit eläytymään isäsi sotavaiheisiin sen kautta, sitä historiankirjoitus parhaimmillaan on! Uskallan suositella myös muita Keskisarjan kirjoja, hänen tyylinsä on yhtä vetävä kaikissa lukemissani teoksissa.
Poista