Sophie Hannah: Nimikirjainmurhat (äänikirja)

Sophie Hannahin Nimikirjainmurhat oli yksi tämän syksyn suurimmista kysymysmerkeistä. Agatha Christien perikunta päätti, että legendaarisen Hercule Poirotin tarina saa jatkua. Palvelus faneille vai silkkaa rahastusta ja Christien perinnön tärvelyä? Pakkohan siitä oli ottaa selvää. Lähtökohtaa helpotti aika paljon se, että Christie itse oli hyvin tuottelias kirjailija. Suurinkaan fani ei voi kieltää sitä, että ihan jokainen teos hänen tuotannossaan ei ole sitä samaa huipputasoa kuin hänen kaikista parhaimmat dekkarinsa ovat. Mikäli Hannah yltäisi Christien keskitasoiseen perussuoritukseen, olisi lopputulos succés.

Nimikirjainmurhien tapahtumapaikkana on pääosin Lontoo. Hercule Poirot haluaa levätä hetkisen niin sanoakseni incognito ja hän asuu samassa majapaikassa ystävänsä Edward Catchpoolin kanssa, joka työskentelee Scotland Yardissa. Catchpool, kirjan kertoja, on suositellut Poirotille mukavaa kahvilaa. Siellä Poirot tapaa nuoren, pelokkaan naisen, johon mestarietsivän huomio kiinnittyy. Keskusteltuaan tämän kanssa Poirot on vakuuttunut siitä, että nainen on vaarassa. Liki samaan aikaan Bloxham-hotellissa tapahtuu kauheita, sieltä nimittäin löytyy kolme ruumista. Poirot on varma, että tapahtuma liittyy hänen kohtaamaansa naiseen, mutta tapauksen selvitettäväkseen saanut Catchpool on eri mieltä.

Siitä eteenpäin tarina noudaattakin Poirot-faneille tuttua kaavaa. Nerokas etsivä on aina askeleen edellä muita, erityisesti tutkimusvastuussa olevaa ystäväänsä. Kouluttaakseen Catchpoolia Poirot panttaa tietoa ja laittaa miehen suorittamaan tehtäviä, joiden merkitystä hän ei ymmärrä. Kiharainen juoni selviää lukijalle samaa tahtia, eli yhtä hitaasti, kuin kertojallekin. Kirjan lopussa tai loppupuolella kaikki henkilöt kokoontuvat yhteen, jossa Poirot omaa nerokkuuttaan korostaen paljastaa selvittämänsä totuuden, murhaajan nimen, motiivit ja tapahtumien järjestyksen.

Kuuntelin Nimikirjainmurhat äänikirjana. Lars Svedberg oli lukijana takuuvarma ja tuo tarinaan uskottavuutta ja pelkällä olemassaolollaan. Mielestäni Christien dekkarit eivät hitautensa ja polveilevien juoniselvitystensä takia sovellu aina kaikista parhaiten äänikirjoiksi ja sama pätee myös Sophie Hannahin teokseen. Kuunteleminen ei missään nimessä ollut epämiellyttävää, vaan yleensä kiinnostavaa. Kuitenkin erityisesti useita tunteja kestänyt kokous, jossa murhaaja on ratkeamaisillaan, sai keskittymiseni herpaantumaan. Mutta kuten todettua, näin on käynyt myös alkuperäisten Poirot-tarinoiden kanssa. Loppuratkaisussa olisin kuitenkin ollut tyytyväisempi muutaman turhan mutkan oikomiseen. On hienoa, että käänteitä riittää, mutta liika on liikaa jopa dekkarissakin. 

Tärkein kysymys lienee, onnistuiko Sophien Hannah? Mielestäni Nimikirjainmurhat oli toimiva Hercule Poirot -tarina. Alun jälkeen en enää miettinyt sitä, ettei kyseessä ole Christien itsensä kirjoittama romaani. Näin ollen toteutusta voi pitää onnistuneena. Toisaalta on sanottava, että vaikka olen Christien kirjoja lukenut ja kuunnellut, en voi pitää itseäni varsinaisena Christie-tuntijana. Hänen teoksensa ovat aina edustaneet minulle harmitonta viihdettä, jota en ole jäänyt sen kummemmin jälkikäteen pohtimaan (lukuunottamatta Eikä yksikään pelastunut -teosta. Siitä en ole toipunut vieläkään, vaikka lukemisesta lienee aikaa ainakin 15 vuotta.). Perehtyneemmät dekkaristit kenties kokevat asian toisin. Pikaisen nettikierroksen perusteella esimerkiksi Annami ei pitänyt kirjaa oikeiden Christien kirjojen veroisena (Annamin esittelyssä myös linkkejä toisiin arvioihin). Itse näen asian niin, että Nimikirjainmurhat yltää juuri Christien rutiiniromaanien kastiin, joka ei erityisesti sykähdytä, mutta ei toisaalta ole ajanhukkaakaan. Tuskinpa Christie pyörii haudassaan Nimikirjainmurhien johdosta.

Sophie Hannah: Nimikirjainmurhat
WSOY:n  Elisa Kirjan äänikirja 2014
11h 41min
Lukijana Lars Svedberg