Savolaisen kirjallisuuden jäljillä 4: Tatu Kokko


Kuopiolaisesta kirjallisuuselämästä on tällä hetkellä vaikea puhua mainitsematta kirjailija Tatu Kokkoa. Paitsi ahkerana kirjailijana, Kokko tunnetaan myös kustantajana ja Pohjois-Savon Kirjallisen yhdistyksen, Vestäjien, puuhamiehenä. Vestäjissä hänen tehtäviinsä kuuluu kirjailijoiden keskinäisten tapaamisten ja toiminnan organisointi.

 - Savolaisten kirjailijoiden yhteistyöllä on pitkät perinteet. Jo Minna Canthin aikaan Kuopioon oltiin perustamassa kirjailijayhdistystä. Minnan salonkiin kerääntyi kirjailijoita ja taiteilijoita. Haluan tuoda Vestäjien toimintaan samaa yhteisöllisyyttä, vaikka toki vähän eri mittakaavassa, Kokko kertoo.

Tämänhetkisen savolaisen kulttuurielämän tilanteen Kokko näkee hyväksi. Savolaisuuden ympärillä ylipäänsä on hyvää pöhinää.

 -  Keihäänheittäjämme Antti Ruuskanen on tuonut savon kieltä hienosti esille. Kirjallisuuden puolella samaa on tehnyt Antti Heikkinen. Ja Olavi Rytkönen on tietysti pitänyt savolaisuutta esillä jo pitkään, hän miettii.

Kirjailija
Kokolta itseltään ilmestyy syyskuun 23. päivä yhdeksäs kirja, kun Roskasakki -lastenkirjasarja saa uuden osan. Sarjan avaus, Roskasakki ja kadonnut kulkunen ilmestyi vuonna 2012 ja sitä seurannut puuhakirja Roskasakki ja suuri kierrätyseikkailu vuonna 2013. Kokko kertoo, että Roskasakin ensimmäiset hahmot putkahtivat mieleen oopperassa. Myöhemmin hän alkoi kertoa Roskasakkiin liittyviä tarinoita omille lapsilleen. Sittemmin Roska, Rusina, Superlon ja muut hahmot ovat alkaneet elää omaa elämäänsä Lastenteatteri Hermannin näytelmässä.

      - Uuden Roskasakki ihan pihalla -kirjan kirjoittaminen oli siinä mielessä erilainen prosessi, että dramaturgi kirjoitti yhtä aikaa käsikirjoitusta uutta näytelmää varten. Näytelmä tulee ensi-iltaan lokakuussa, Kokko kertoo.

Roskasakin lisäksi Kokolla on työn alla myös nuortenkirja, jota sitäkin kirjoitetaan hieman epätavallisin metodein, nimittäin tiiviissä vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Kokon kirjaprojektin ja käsikirjoituksen edistymistä voi seurata Livekirjailija - Tatu Kokko -blogissa. Viime vuonna Kokolta puolestaan ilmestyi historiallinen romaani Heinäkuun päivä. Sysäys kirjoittamiseen tuli omasta sukuhistoriasta, mutta romaani kuvaa myös 1800-luvun lopun pohjoissavolaista kulttuurielämää, sillä tarina rakentuu Eero Järnefeltin maalauksen ja sen syntyprosessin ympärille. 

Kustantaja
Tatu Kokko on hämmästyttävän ehtiväinen mies. Tiiviin kirjoitustahdin ohella hänet tunnetaan myös opettaja ja kustantaja Tatu-Pekka Kekäläisenä. Icasos-kustantamo perustettiin vuonna 2009.

- Olen sielultani kirjailija, mutta olen myös kutsumusopettaja. Kustantaminen on tullut kirjoittamisen sivutuotteena. En halunnut jäädä kuukausiksi tai jopa vuosiksi odottelemaan, tapahtuuko käsikirjoitukselleni mitään kustantamokierroksella, vaan päätin perustaa kustantamon itse. Oli siinä mukana uhmaakin. Ajattelin K.J. Gummerusta, joka kustansi ensimmäisenä oman kirjansa ja päätin tehdä itse saman, Kokko-Kekäläinen kertoilee.

Hän lähti projektiin tunteella, mutta vaikean kustannusalan realiteetitkin ovat tulleet tutuiksi. Pienen kustantamon ei kannata julkaista kirjoja, jotka eivät myy. Oman kustantamon pyörittämisessä on paljon työtä, mutta toisaalta se antaa myös paljon mahdollisuuksia.

      - Voin tehdä asioita niin kuin haluan ja sillä aikataululla kun haluan. Miinuspuoli on, että kaikki pitää tehdä itse ja se vie aikaa. Mutta pidän tästä todella paljon, Kokko summaa. 

     Tällä hetkellä Kokkoa työllistävät uuden Roskasakin myötä kouluvierailut ja Livekirjailija-projektin edistäminen. Rob McCool ja Krimin jalokivi -nuortenkirjan on tarkoitus ilmestyä ensi keväänä. Myöskään uusien historiallisten romaanien kirjoittamista Kokko ei poissulje.

     - Ajatus siitä on olemassa. Ehkä toteutan sen joskus, Kokko lupailee.
     Ja yleensä tämän miehen ajatukset toteutuvat, tavalla tai toisella.

 Heinäkuun päivä Amman lukuhetkessä




Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit