Kati Hiekkapelto: Suojattomat


Viime heinäkuussa luin Kati Hiekkapellon esikoisdekkarin Kolibrin. Suhtauduin kirjaan vähän kahtalaisesti: toisaalta pidin juonesta, kerronnasta ja tunnelmasta, mutta henkilöhahmoista löysin huomautettavaa. Olin kuitenkin aivan vakuuttunut siitä, että haluan lukea Hiekkapellon seuraavankin dekkarin, sen verran lupaavalta meno vaikutti jo esikoisteoksessa.

Ja eipä tarvinnut pettyä. Suojattomissa Hiekkapelto onnistuu lunastamaan ne odotukset, joita häneen on markkinointikoneiston toimesta asetettu jo esikoisen yhteydessä. Vielä vuosi sitten hieman epäilin, voidaanko puhua uudesta kotimaisesta dekkaritähdestä, mutta nyt olen jo valmis myöntämään, että viitta tuntuu sopivan Hiekkapellon hartioille.

Suojattomissa jatketaan jo edellisosasta tuttujen henkilöiden seurassa. Päähenkilö Anna Fekete saa tällä kertaa selvitettäväkseen hämäräperäisen tapahtumavyyhdin, jossa eräästä kerrostalosta löytyy takavarikon yhteydessä kuollut narkomaani ja valtava määrä huumeita. Huoneistosta niinikään löytynyt laiton maahanmuuttaja tekee kaikkensa välttääkseen karkotuksen. Samaan aikaan saman talon kahdelle vanhukselle käy huonosti. Toinen jää auton alle maattuaan keskellä tietä ja toinen on kadonnut mystisesti. Kaiken kukkuraksi kaupunkia tuntuu uhkaavan täysimittainen jengisota.

Syy siihen, miksi olen niin ihastunut Hiekkapellon tyyliin, on hänen taitonsa punoa juonia. Viime aikoina olen ollut yleisellä tasolla vähän tyytymätön nykydekkaristien juoniin, sillä joko ne ovat ennalta-arvattavia tai epäuskottavia. Tätä vaaraa ei Hiekkapellon kohdalla ole. Juonenkäänteitä riittää sopivasti, eikä lukija pääse pitkästymään. Ratkaisu avautuu sopivasti samaan tahtiin kuin päähenkilöllekin, mutta kirjan loputtua mielessä ei ole petettyä tunnetta, eikä tarvitse miettiä, mitä kirjassa lopulta oikein tapahtuikaan.

Henkilöhahmoihin en ole vieläkään aivan ihastunut. Eikö fiktiiviseissä poliiseissa kertakaikkiaan voi olla yhtään normaalia, sisäisesti ja ulkoisesti hyvivoivaa ja tasapainoista ihmistä, joka on täysin tyytyväinen elämäänsä? Ilmeisesti ei. Annakin painiskelee monenlaisten tunteiden, koti-ikävän, vieraudentunteen ja aikuistumisen kriisin kourissa. Vielä ongelmaisempi Eskokin kamppailee oman etsikkoaikansa kanssa.

Vaikka kirjassa vähän liikaa ankeutta onkin, pidän kuitenkin sitä temaattisesti onnistuneena ratkaisuna. Poliisien omat ongelmat ja kriisit nivoutuvat varsin hienosti heidän asiakkaidensa kohtaloihin. Ihmisten elämäntarinat ulottuvat Suomen rajojen ulkopuolelle. Toiselle oma kotimaa on välkkyy muistoissa onnellisena ja turvallisena, toinen taas näkee maanpäällisen paratiisin täällä. Kolmas miettii, olisiko aika kääntää kokonaan uusi lehti jossakin muualla. Siitä huolimatta kaikki tuntuvat olevan aivan väärissä paikoissa ja yksin enimmän aikaa. Erityisesti pakistanilaisen Sammyn kohtalo on koskettava. Kuinka vähästä voikaan olla ihmisen tulevaisuus kiinni? Kuinka helppo onkaan katkaista elämänlanka ja usko tulevaisuuteen?

Jos ette ole vielä Hiekkapellon dekkareihin tutustuneet, niin tehkääpä se nyt. Kolibrin tunteminen on eduksi, mutta kyllä mukaan pääsee suoraan Suojattomistakin. Ennustan, että Hiekkapellon tuotanto tulee kulumaan dekkarikansan käsissä tulevaisuudessa vielä paljon enemmän.

Kati Hiekkapelto: Suojattomat
Otava 2014
298s.

Kommentit

Suositut tekstit