Savolaisen kirjallisuuden jäljillä osa 1: Antti Heikkinen

Huomio huomio! Amman lukuhetkessä alkaa uusi haastattelusarja! Tarkoitukseni on jututtaa leppoisassa hengessä savolaisia, savolaislähtöisiä tai -henkisiä ja/tai savosta kirjoittavia kirjailijoita kirjallisuudesta, elämästä, maailmankaikkeudesta ja vähän kaikesta yleensä. Tervetuloa seuraamaan! Ja mikäli mielessäsi on joku kirjailija, jonka mietteistä haluaisit lukea, niin toiveita haastateltavista saa ja pitää esittää.

Ensimmäisenä Amman piinapenkkiin astui nilsiäiläinen kirjailija, toimittaja ja näyttelijä Antti Heikkinen, jonka esikoisromaani Pihkatappi julkaistiin kesällä (kustantajan esittely täällä, oman arvioni kirjasta voep lukkee tiältä). Pihkatapin päähenkilö on Jussi, lapsuutensa pohjoissavolaisella maatilalla elänyt toimittaja, joka alkaa kirjoittaa kirjaa sukunsa ja itsensä vaiheista. Vääjämättä lukijan mieleen hiipii ajatus siitä, että kyseessä taitaa olla omaelämäkerta. Mutta mitä sanoo Antti Heikkinen itse?

 − Suurin osa kirjasta on fiktiota. Kaksi prosenttia on totta. Annoin Jussille elämäni raamit, mutta muuten hänen tarinansa on keksittyä, hän sanoo.

Jussi on lapsena äitinsä menettänyt poika, mutta Heikkinen on kasvanut molempien vanhempien hoivassa. Sisaruksiakin on, joskin huomattavasti vanhempia. Toisena iltatähtenä esitän jostakin kasvatusoppaasta omimani ajatuksen, että iltatähdet ovat kasvatuspsykologisessa mielessä rinnastettavissa ainoisiin lapsiin. Kohteliaana miehenä kirjailija hyväksyy ajatuksen mukisematta. Ainakin itsestäni Jussin varhaiskypsä ja yksinäisyyteen tottunut lapsenolemus tuntui tutulta.

Pihkatapin julkaisusta on kulunut nelisen kuukautta. Millaista palautetta olet saanut kirjasta?

 − Hämmentävän hyvää palautetta. Kukaan ei ole haukkunut. Tämäntyyppistä kirjaa ei kai ole aiemmin kirjoitettu, Heikkinen miettii.

Allekirjoittaneelle Pihkatappi oli ensimmäinen omakohtaisesti kolahtanut sukupolviromaani. Kaupunkilaisnuorten lapsuus- ja nuoruuskuvauksiin on ollut hankala samastua ja maaseudulta lähtöisin olevat, 80-luvulla syntyneet nuoret eivät ole juurikaan omia versioita kirjoittaneet. Ainakaan ennen Heikkistä.

  −Tosin 80-luvulle asti elämä maaseudulla on ollut hyvin pitkälti samanlaista kuin 60- ja 70-luvuilla. 90-luvulla kaikki sitten muuttui, kirjailija huomauttaa.

Tähän huomioon on helppo yhtyä. Pihkatapissakin kylän väki alkaa ikääntyä ja kuolla, talot autioitua ja nuoriso muuttaa kaupunkiin. Ikäisemme ovat eläneet lapsuutensa ja nuoruutensa sellaisessa murrosvaiheessa, että kyllä siitä saa kirjoitettua vielä useammankin kirjan.

Seuraavaksi Juicen elämäkerta
Mutta se maalaisnostalgiasta, tällä hetkellä virkavapaalla oleva Heikkinen nimittäin työstää elämäkertaa Juice Leskisestä. Vaikka kylläpä suomalaisen rocklyriikan ikoni sopii savolaiseen sielunmaisemaan hyvin, olihan Leskinen kotoisin Juankoskelta. Mutta miksi elämäkerta juuri hänestä?

 −Juicesta ei vielä ole kirjoitettu elämäkertaa. Tapasin Juicen muutaman kerran ja mielestäni hän oli persoonana lämpimämpi ja ystävällisempi kuin mikä hänen julkisuuskuvansa oli. Elämäkertaa varten olen lukenut vanhoja Soundeja ja muita lehtiä, merkittävässä osassa kirjassa tulevat olemaan myös haastattelut.

Heikkinen arvelee, että kirjasta tulee paksu ja se sisältää paljon mielenkiintoista ja historiankirjoituksenkin kannalta merkityksellistä Juice-tietoa. Ensi syksynä elämäkerran pitäisi jo olla lukijoiden hyppysissä. Kesällä, ennen kirjan valmistumista, monilahjakkuudestaan tunnettu Heikkinen ehtii myös näytellä peräti kahdessa paikassa, Joensuussa ja Nilsiässä.

Pihkatapin ystäviä ilahduttaa varmasti tieto, että kiireistä huolimatta myös romaaneja on luvassa.

 − Minulla on kaksi käsikirjoitusta valmiina. Ne ovat tyylillisesti erilaisia kuin Pihkatappi. Toinen on  rakkaustarina ja toinen satiiri. 

Ja missä välissä nämä käsikirjoitukset on kirjoitettu?

 − Kirjoitin Pihkatappia kaksi vuotta. Kun sain sen äkistettyä, alkoi tekstiä tulla enemmänkin. Lähetin kaikki kolme käsikirjoitusta kustantajalle yhtä aikaa. Niistä Pihkatappi sopi parhaiten esikoisromaaniksi, Heikkinen kertoo.

Kirjamaailmassa eletään jännittäviä aikoja kun kirjallisuuspalkintoja jaetaan. Muun muassa, Finlandia- ja Savonia -palkintojen ehdokkaat julkistetaan lähiaikoina ja Heikkinen on jo valittu Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaaksi. Jännittääkö?

 − Esikoiskirjapalkintoehdokkuus on minulle ennen kaikkea osoitus siitä, että kirja on luettu ja huomattu. Se tuntuu hyvältä. Muuten en ole oikeastaan miettinyt palkintoja. Voittaminen olisi tietysti mukavaa. Mutta en usko, että kukaan kirjoittaa siksi, että voittaisi palkintoja. Sen sijaan kaikki kirjailijat  toivovat, että ihmiset lukisivat heidän teoksensa.

Siihenpä on hyvä päättää. Kiitos Antti Heikkiselle turinatuokiosta ja mieltälämmittävästä omistuskirjoituksesta!

Kirjakantissa 23.11. Heikkinen on lauteilla yhdessä Marja-Sisko Aallon, Tatu Kokon ja Marja-Leena Tiaisen kanssa. Löylynheittäjänä toimii Risto Löf. Tervetuloa!