Ruusuillatanssija. Kylli-täti - elämäntaiteilija (Anja Lanér)

Minä sitten pidän kirjastoista ja aivan erityisesti kotikuntani kirjastoista. Toinen on suuri ja valoisa, toinen pieni ja kodikas. Kummastakin löytyy aarteita. Niin kuin perjantaina siitä pienemmästä Antti Tuurin uusin. Ja viime viikolla siitä isommasta taiteilijaelämäkertanäyttely ja sieltä Ruusuillatanssija: Kylli-tädin elämäkerta. Joten tässä vaiheessa haluan esittää rakkaudentunnustuksen:  Kiitos Siilinjärven ja Vuorelan kirjastojen henkilökunnalle. Olette aarteenvartijoita!

Kuten monet blogiani pitkään seuranneet tietävät, pidän elämäkerroista paljon. Siksi minun oli suorastaan pakko napata mukaan Kylli-tädin eli Kylli Kosken 1980-luvun lopulla kirjoitettu elämäkerta Ruusuillatanssija. Kylli-täti - elämäntaitelija.  Minulle Kylli-täti on yhtä kuin jouluaatto. Muistan aina, kuinka Kylli tuli ruutuun upeassa, viittamaisessa (ainakin mielikuvissani vaaleansinisessä) mekossa, näyttävissä korvakoruissa ja huolitellussa kampauksessaan. Hän piti käsissään maalausvälineitä ja hänen edessään telineellä oli tyhjä kangas. Sitten Kylli-täti alkoi kertoa tarinaa ja loihti samalla muutamalla siveltimenvedolla mitä kauniimpia ja satumaisempia kuvia. Jos jouluntaikaa on olemassa, Kylli-täti oli sen ilmentymä. Vanhemmille ikäpolville Kylli-täti on tuttu muistakin lastenohjelmista, sillä hän ehti esiintyä television lastenohjelmissa usean vuosikymmenen ajan. Koko kansan Kylli-täti hänestä tuli vahingossa. Television lastenohjelmiin ei nimittäin haluttu Markus-sedän kaltaisia setiä tai tätejä. Mutta koska kuuluttaja Teija Sopanen sattui olemaan Kyllin ystävättären tytär ja kutsunut tätä aina Kylli-tädiksi, lipsahti sama nimitys myös ensimmäisen suoran lähetyksen spiikkiin ja sitä kautta suomen kansan yhteiseen alitajuntaan.

Luin tämän kirjan ahmimalla. Anja Lanérin kirjoittamassa teoksessa kuuluu vahvasti Kyllin oma ääni. Tällaisia enemmän rakkaudella kuin kokemuksella tehtyjä elämäkertoja lukiessa tulee aina välillä kiinnittäneeksi huomiota kirjoitusvirheisiin ja turhaan kertaamiseen. Niin tässäkin tapauksessa. Mutta toisaalta juuri autenttisuus tekee kirjasta kiinnostavan ja koskettavan ja luo tunteen siitä, että Kylli kertoilisi aivan vieressä elämänsä käänteistä. Historioitsijana on pakko tietenkin myös muistuttaa, että tämäntyyppisissä elämäkerroissa on aina kyse subjektiivisista muistoista ja kokemuksista. Ihmisen muisti on oikullinen ja usein se tahtoo muistaa asiat parhain päin. Kylli Koskikaan ei säästele sanojaan menneisyyttään muistellessaan, mutta kohtuuden nimissä on sanottava, että hän osaa olla ankara myös itselleen.

Kirjan luettuani minulla on vähän häkeltynyt olo. Että Kylli-täti, tuo herttainen ja hauras vanhus on elänyt niin rohkean, boheemin ja osin paheellisenkin elämän! Kyllin historiasta nimittäin löytyy useaankin otteeseen pikkuisen moraalisesti arveluttavia asioita, kuten suhteita varattuihin miehiin. Siitä huolimatta en kovin suurta moraalista pöyristymistä tunne. Kirjan lukemisen jälkeen päällimmäisenä mielikuvana Kylli Koskesta on persoonallinen elämänilo ja rohkeus kulkea omia polkuja pitkin. Kyllin elämänpolku ei ollut helppo, siitä huolimatta katkeria sanoja ei kirjasta montaa löydy. Kylli on elämänsä aikana saanut rakkautta ja osannut myös antaa sitä takaisin. Erityisesti mieleen jäi Kyllin lapsena kokema isän kuolema, mutta läheinen, loppuun asti jatkunut suhde muuhun perheeseen.

Ruusuillatanssija kertoo myös aikansa kulttuurihistoriaa. Liikkuessaan taitelijapiireissä Kylli Koski tutustui ja ystävystyi monien aikansa merkittävimpien kulttuurivaikuttajien kanssa. Kyllin tarinoissa vilahtelevatkin esimerkiksi sellaiset nimet kuten Uuno Kailas, Olavi Paavolainen ja Mika Waltari. Pienessä kuvaliitteessä on kuvia Kyllin elämän varrelta sekä muutama Kyllin piirtämä kuva ja myös hänestä piirrettyjä karikatyyrejä.

Anja Lanér: Ruusuillatanssija. Kylli-täti - elämäntaiteilija.
Wsoy 1989.
261s.