Kissa kissa kissa (Tuula Korolainen, Virpi Talvitie)
Joku on lukenut blogiani tarkasti. Näin epäilen, sillä jokin aika sitten postilaatikosta löytyi Tuula Korolaisen kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Kissa Kissa Kissa. Runoteos (sillä sellaisena tätä pidän, vaikka kuvituksensa puolesta tämä on myös lastenkirja) on Amman lukuhetkessä tuikiharvinainen tapaus, sillä lyriikantajuni on rautakangen tasoa. Mutta ehkä ongelma onkin siinä, että yleensä runot kertovat (minulle) vääristä asioista! Nimittäin nämä kissarunot ja -lorut saivat hyvälle tuulelle, mutta myös koskettivat ja herkistivät. Ja olen aivan varma, että niin käy jokaiselle kissanystävälle tätä kirjaa lukiessa.
Kissa kissa kissa huokuu kissan sielunelämän syvää tuntemusta. Perinteisessä kissa vs. koira -keskustelussa käy hyvin usein selville, että toinen osapuoli ei vain tajua eläintä. Minä en esimerkiksi ymmärrä koiria, ne ovat mielestäni ahdistavan lähimmäisriippuvaisia otuksia. Tiedän, etten vain tajua. Sama se on kissojenkin kanssa. Korolainen ja Talvitie sen sijaan ymmärtävät kissan valloittavuuden. Kissan piirtäminen on äärimmäisen vaikeaa. Kuka tahansa tietää, miltä kissa näyttää, mutta kissan sielunelämän vangitseminen kuvaan onkin jo sitten hankalaa. Virpi Talvitie on selkeästi viettänyt kissojen kanssa aikaa ja kurkistanut (kuvaannollisesti) turkinkin alle.
Kissan elämä tulee kirjassa varsin kattavasti käsitellyksi. Kaikki alkaa käytänöllisellä runolla Miten ihminen käynnistetään. Lopussa taas liidellään kissaenkelin mukana ja mennään unien maailmassa aina muinaiseen Egyptiin asti. Välissä kissanelämää tarkistellaan monelta kantilta. Ääneen pääsee yhtä hyvin vanhan ajan navettakissa Mirri-mummo kuin näyttelyssä keimaileva Kasimir. Runossa Mimosa mökillä kaupunkilaiskissa kärsii mökillä sätkivien särkien seassa, katkaravuista haaveillen. Pilli ja Pulla taas kertoo syrjäytyneiden nuorten kollien tarinan. Catmanin paluussa heretään riehakkaaksi ja Yön kissassa suorastaan vaarallisiksi.
Kaikista eniten pidin kuitenkin runosta Palvelutalo taivainen (Hoitaja kertoo) -runosta, joka sai kyyneleet silmiini. Jos jotakin voisi omille viimeisille hetkilleen toivoa, niin omaa harmaata Reino-kissaa saattajaksi:
Ja sen kaikki muistaa aina
miten Reino hoito saattotyön,
se meni Lempin viereen, kehräsi
sen koko pitkän yön.
Ja kun syttyi aamutähti,
Lempi hymyili - ja lähti.
Valokuvissa blogikissat Arvi ja Piiparinen.
Tuula Korolainen, Virpi Talvitie: Kissa kissa kissa
Lasten keskus 2013.
61s.
Arvostelukappale
Oi, tämä täytyy pistää hankintalistalle Tirppanan kirjahyllyn täydennykseksi
VastaaPoistaKiva, suosittelen!
PoistaKirja näyttää ihanalta ja kuulostaa myös kivalta. :)
VastaaPoistaMinä olen myös ns. kissaihminen. Jos en olisi niille allerginen, meillä ihan varmasti olisi ainakin yksi kissa (jonka nimi olisi Kirre. Tai Lappu. Tai Pottu. Olemme keskimmäisen pojan kanssa ideoineet näitä jo aimo liudan.).
Tykkään kyllä koiristakin, varsinkin kotikodin koirasta, mutta kissat ovat silti läheisempiä.
Hyviä nimiä teillä ainakin on :) minä mietin tätä kirjaa lukiessani, että jos meille tulee joskus uusi kissa, nimeään sen Sinuheksi :D Joskus mietin sitäkin, että koira voisi olla kiva, mutta se tuntuu kovin sitouttavalta lemmikiltä. Tyttäreni kyllä palvoo koiria niin kuin muitakin eläimiä, joten epäilemättä pääsemme näistä asioista keskustelemaan joskus!
PoistaMiu! Ja oi voi, olet jo lukenut tämän kirjan ja se kuulostaa juuri niin ihastuttavalta kuin kuvittelinkin. Mai... MAUnion kuuloinen kirja, joka pitää ehdottomasti hankkia kissakirjakokoelmaani. :)
VastaaPoistaKiitos myös kissakuvista!
Kiitos ja ole hyvä! Mietinkin tätä lukiessani, mahdatko tietää kirjan olemassaolosta. On kyllä todella MAUnio kirja! ;)
PoistaIhana kun olit blogannut tästä. Itsekin niin tein tuolla lastenkirjablogissani ja minä pidin tästä paljon! Ehkä syksyn parhaita uusia lastenkirjoja :) (joka käy täysin myös aikuiselle!).
VastaaPoistaKissa, kissa, kissa: Pakinoita (1967)
VastaaPoistaAapeli, oikealta nimeltään Simo Tapio Puupponen Hyvä kirjan nimi kelpaa kierrätykseenkin...:))