Olin Kaari Utrion seuraneiti

                               

Aina silloin tällöin tämä blogi siivittää minut paikkoihin ja tilanteisiin, joista en olisi voinut aiemmin uneksiakaan. Yksi sellaisista oli eilen Aleksis Kiven päivänä, kun minulla oli ilo ja kunnia emännöidä Kaari Utrion Kuopion vierailua! Kaari Utrio oli kolmipäiväisellä Savon kiertueella, jonka aikana hän puhui Iisalmessa, Varkaudessa ja Kuopiossa. Viime viikonloppuna hän oli tietenkin Turun kirjamessuilla ja ennen reilun viikon päästä olevia Helsingin kirjamessuja on vuorossa vielä vierailu Hämeeseen... Nostan kyllä hattua, itse olen käynyt viikon sisään kaksi kertaa Helsingissä ja kuvittelen olevani ihan naatti, mutta Kaari Utrion matkustusaikataulu on vielä jotakin ihan muuta. Siitä huolimatta mahdollista väsymystä ei ainakaan nähnyt kirjailijan olemuksesta, päin vastoin hän tapasi ihailijoitaan, singneerasi kirjojaan ja puhui kolmeen otteeseen saman päivän aikana kiinnostavasti, suurella asiantuntemuksella ja ilolla.

10.10.2013 oli siinäkin mielessä tärkeä päivä, että Kaari Utrion ensimmäinen romaani, Kartanonherra ja kaunis Kirstin julkaistiin tasan 45 vuotta sitten. Yritin päivän mittaan miettiä, millaista on olla ammattikirjailija niin pitkään, mutten oikein osaa edes kuvitella sitä. Utrion olemuksesta ammattitaito ja kokemus kyllä huokuu. Mietin myös, löytyykö Suomesta ketään muuta yhtä pitkään ja ennen kaikkea yhtä tuotteliaasti julkaissutta kirjailijaa. Toki esimerkiksi Laila Hirvisaari ja Antti Tuuri ovat julkaisseet kirjoja jo neljäkymmentä vuotta, mutta ainakin pikaisen googlauksen perusteella hekin muutaman vuoden Utriota lyhyemmän ajan.

Kaari Utrio esiintyi Kuopiossa Steiner-koululla, Suomalaisessa Kirjakaupassa ja Kuopion kaupunginkirjastossa Humanismin illassa. Uuden Seuraneiti-kirjansa lisäksi kirjailija kertoi historiallisen romaanin synnystä yleensäkin. Historioitsijana Utrio tekee jokaisen kirjansa pohjatyöt suorastaan hengästyttävän huolellisesti. Historiallisen tutkimuksen lisäksi hän muun muassa piirtää jokaisen miljöön huonekaluineen kaikkineen, samoin hän kirjoittaa jokaisesta henkilöstä ja tämän edeltävästä elämästä tarkan kuvauksen. Ja mikä ehkä vaatii eniten taitoa, hän myös osaa olla siirtämättä kaikkea tuota tietomäärää kirjan sivuille. Lukijan ei tarvitse tietää kaikkea, mutta kirjailijan täytyy, Utrio kertoi.

Koska olemme molemmat opiskelleet historiaa pääaineenamme, meillä löytyi Utrion kanssa paljon yhteistä puhuttavaa. Oli äärettömän mielenkiintoista kuulla, miten naisopiskelijoihin suhtauduttiin 1960-luvulla ja kuinka aliarvostettua keskiajan tutkimus tuohon aikaan oli. Aliarvostettu on oikeastaan väärä sana, sillä sitä ei oikeastaan ollut ollenkaan. Kerroin puolestani hänelle, kuinka omana opiskeluaikanani monet opiskelukaverit keskittyivät nimenomaan keskiaikaan, vaikkei se oma kiinnostuksenkohteeni ollutkaan. Myös yliopiston henkilökunnasta löytyi keskiajan spesialisteja. Taitaapa olla aika paljon Kaari Utrion ansiota, että uudet sukupolvet ovat innostuneet keskiajasta ja ryhtyneet sitä myös tutkimaan!

Olen arvostanut aiemminkin Utrion huolellista historiallista taustatyötä ja eilisen jälkeen osaan arvostaa sitä vieläkin enemmän. Vaikka kyllä kirjailija viihdytti yleisöään kertomalla muutamista virheistä, joita mestarillekin sentään sattuu. Kukapa olisi arvannut, että russakat tulivat Suomeen vasta 1700-luvulla! Erityisen ilahduttavaa oli myös huomata, että vaikka kirjailijan uraa on jatkunut jo yli neljäkymmentä vuotta, ei innostus kirjoihin, kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen ole kadonnut mihinkään. Tarinankertojana Utrio antaakin erityisen suuren arvon lukijoilleen, sillä ilman lukijoita ei olisi myöskään kirjoja.